Suomesta on löydetty tuhansia viikinkiaikaisia rahoja, joiden tuonti ajoittuu noin 800–1000-luvuille. Suurin osa esihistoriallisista rahoista on peräisin erilaisista kätköistä, mutta rahoja on löydetty myös haudoista sekä yksittäisinä löytöinä. Pohjois-Euroopan ja Suomen viikinkiaikaisista rahalöydöistä merkittävän osan muodostavat itämaiset dirhemit sekä anglosaksiset ja saksalaiset penningit. Suomesta on löydetty myös esimerkiksi muutamia bysanttilaisia, böömiläisiä ja tanskalaisia rahoja. Viikinkiaikaiset hopearahat ovat rikas ja laajalle levinnyt esinetyyppi arkeologisissa löytöaineistoissa.

Varhaisimmat Suomen alueelle tuodut viikinkiaikaiset rahat ovat persialaisia drakhmoja ja itämaisia hopearahoja, joita kutsutaan dirhemeiksi. Persialaiset drakhmat ovat Suomen löydöissä harvinaisia, ja niitä on löydetty vain Ahvenanmaalta kätköistä. Nykyisen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän alueilla valmistetut umaijadi- ja abbasididirhemit sekä keskiaasialaiset samanididirhemit ovat yleisimpiä dirhemityyppejä. Dirhemit sisältävät arabian kielistä uskonnollista tekstiä, tiedon lyöntipaikasta ja usein myös lyöttäjästä sekä islamilaiseen ajanlaskuun perustuvan vuosiluvun. Itämaiset rahat painavat keskimäärin noin kahdesta kolmeen grammaan ja ovat halkaisijaltaan noin 20–30 mm.

Suomen alueelle virtasi yhä enemmän erityisesti saksalaisia ja englantilaisia hopearahoja itämaisten rahojen tuonnin vähennyttyä 900-luvun puolivälissä. Nämä penningit painavat noin gramman ja ovat halkaisijaltaan keskimäärin 15–20 mm. Englantilaiset rahat voidaan usein ajoittaa ja tunnistaa, sillä niihin on lyöty tiedot lyöttäjästä (hallitsijasta), lyöntipaikasta ja rahamestarista. Rahojen lyöntimallia on myös vaihdettu säännöllisesti noin kuuden vuoden välein. Suomesta on löydetty erityisesti kuningas Ethelred II Neuvottoman (978–1016) ja Knuut Suuren (1016–1035) lyöttämiä rahoja.

Viikinkiaikaisista rahoista vaikeimpia tunnistaa ja ajoittaa ovat saksalaiset rahat. Ne ovat usein huonokuntoisempia kuin esimerkiksi englantilaiset penningit, ja niistä tunnetaan tuhansia erilaisia muunnelmia sekä jäljitelmiä. Saksalaisia rahoja on lyöty useissa eri Keski-Euroopan kaupungeissa, ja lyöttäjinä ovat toimineet erityisesti kuninkaat sekä piispat, mutta toisinaan myös esimerkiksi herttuat ja kreivit. Yleisimpiä Suomen alueelta löydettyjä saksalaisia rahoja ovat niin kutsutut puukirkkopenningit, joita valmistettiin erityisesti Pohjoismaiden kanssa käytävää kauppaa varten.

Rahat ovat saapuneet Suomen alueelle kaupankäynnin ja vaihdon seurauksena. Maksaminen on tapahtunut erilaisten rahatyyppien vuoksi hopean painon mukaan, eli rahan arvo on perustunut sen painoon eikä yksittäisten rahojen määrään. Rahoja on muun muassa halkaistu puolikkaiksi tai neljännesosiksi tarpeen mukaan. Rahoissa on havaittavissa myös muita käyttöjälkiä, kuten taitoksia, halkeamia ja viiltoja. Reiät sekä niitillä kiinnitetyt lenkit tai silmukat kertovat rahojen käytöstä koruina.

Jäljennökset tai jäljitelmät ovat alkuperäisten rahojen ohella myös tärkeä löytöryhmä. Erityisesti skandinaavisia jäljitelmiä valmistettiin runsaasti käytettäväksi kaupankäynnissä. Todennäköisesti myös Suomen alueella on jäljitelty rahoja. Kaikkia jäljitelmiä ei kuitenkaan ole valmistettu taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi, vaan rahojen käyttöjäljet sekä löytyminen hautakonteksteista viittaavat siihen, että jäljitelmiä on pidetty koruina. Jäljennösten tekijät saattoivat luku-, kieli- ja kirjoitustaidon puuttuessa tehdä tahallisia tai tahattomia virheitä. Jäljennökset voivat olla esimerkiksi yksipuolisesti lyötyjä, rahassa oleva kirjoitus on peilikuvana, arabiankielinen teksti ei sisällä mitään järkevää merkitystä tai rahojen etu- ja takasivut voivat olla erilaisia. Rahan etusivu voi jäljitellä esimerkiksi bysanttilaista miliaresionia ja takasivu itämaista dirhemiä. Euroopan alueella yleisimpiä ja hienoimpia rahoja jäljiteltiin paljon.