Suomen ympäristökeskus (SYKE) kerää parhaillaan tietoa Suomessa mahdollisesti olevista norsunluuvarastoista, mutta myös norsunluuesineistöstä, kuten museokokoelmiin sisältyvistä norsunluuesineistä. Hanke liittyy EU:n CITES-sopimukseen (Convention on International Trade in Endangered Species of Wild Fauna and Flora), jolla säännellään uhanalaisten lajien kauppaa sekä tuontia ja vientiä koskien kaikkia EU:n jäsenmaita.

Norsunluu on ollut arvokas materiaali ja kauppatavara aina antiikin ajoista. Nykyisin norsunluun ja siitä valmistettujen esineiden kauppa on lähtökohtaisesti kielletty, ja joidenkin esinetyyppien kohdalla luvanvaraista. Kansainvälisten museoiden kokoelmiin norsunluuesineistöä on päätynyt ajan myötä paljonkin, ja myös joihinkin Suomen kansallismuseon vanhempiin kokoelmasaanteihin sisältyy norsunluusta (norsun syöksyhampaasta) valmistettuja tai norsunluuta sisältäviä esineitä niin Aasiasta, Afrikasta kuin Euroopastakin.

Roskakoreja norsunjaloista

Suomen kansallismuseon etnografiseen kokoelmaan sisältyy paitsi satakunta norsunluusta taidokkaasti kaiverrettua koriste-, käyttö- ja rituaaliesinettä, myös kolme Afrikasta tuotua norsunjalkaa. Kaksi niistä on valmistettu paperikoriksi tai sateenvarjotelineeksi, ja yhden käsittely on jäänyt keskeneräiseksi.

Jaloista kaksi on vastaanotettu lakkautetun Suomen Lähetysmuseon kokoelmaluovutuksen yhteydessä. Lähetysmuseon 1800-luvun lopulta karttuneeseen esineistöön sisältyy myös luonnontieteellisiä näytteitä, joiden keruu oli niinikään tavanomaista Suomen Lähetysseuran ulkomaisilla lähetyskentillä, ja kivien, simpukoiden, strutsinmunien, sulkien ja muiden näytteiden joukossa on myös kaksi pienikokoista norsun syöksyhammasta.

Lähetysmuseon norsunjalkaesineiden ja syöksyhampaiden keruutiedot eivät valitettavasti ole säilyneet; vain toisen paperikorin vanhoissa luettelointitiedoissa mainitaan sen olevan peräisin Namibiasta, ja esine oli museossa sijoitettu osaksi lähetyssaarnaaja Martti Rautasen (1845–1926) Olukondan-työhuoneen rekonstruktiota. Arvion mukaan esineet ovat 1900-luvun alkupuolelta.

Tuliainen 1930-luvun Kongosta

Kolmannen paperikorin tai sateenvarjotelineen historia tiedetään hieman tarkemmin. Sen hankki 1930-luvulla Kongossa puolitoista vuotta asunut rouva Saga Roos (1906–1999), jonka puoliso Klas toimi kapteenina jokilaivalla Kongojoella. Kirjailijana ja taidemaalarina toiminut rouva Roos hankki Kongon-aikanaan muutakin esineistöä, ja hän lahjoitti kokoelmansa Suomen kansallismuseolle jälkisäädöksellä.

Nämä nykypäivänä groteskilta tuntuvat norsunjalkaesineet ovat siirtomaa-aikana olleet eurooppalaisten hankkimia eksoottisia matkamuistoja ja kuriositeetteja, eikä niiden hankintaa arvatenkaan pidetty eettisesti vääränä. Muidenkin eläinten osia kaupattiin ylellisyyskäyttöön, mutta Afrikasta viety norsunluu on ollut kenties yleisin eläinperäinen ylellisyysmateriaali, josta tehtiin länsimaissa mm. pianonkoskettimia ja golfpalloja, idässä koriste- ja uskonnollisia esineitä – ja jopa norsun jalkoja hyödynnettiin maailmalle levinneinä erikoisina roskakoreina ja jakkaroina.

Kuvat:
Paperikori tai sateenvarjoteline (VK6383:34). 1930-luku, Kongo. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.
Norsunjalka (VKSLS889). Suomen Lähetysseuran kokoelma, Afrikka. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Norsujen suojelu

Norsujen salametsästys ja norsunluun salakuljetus ovat suuri uhka norsujen säilymiselle. Kansainvälinen norsunluukauppa kiellettiin vuonna 1990, mutta edelleen Afrikassa tapetaan vuosittain noin 30 000 norsua juuri niiden syöksyhampaiden takia. Myös norsunjaloista tehtyjä roskakoreja näkee edelleenkin myynnissä kansainvälisillä antiikkimarkkinoilla.

Museokokoelmien suhteen on esitetty jopa kaikkien norsunluuesineiden tuhoamista, mutta toisaalta vanhaa kokoelmaesineistöä voidaan käyttää myös tuomaan esille norsun hyödyntämisen historiaa ja siten taustoittaa sen nykyistä uhanalaisuutta. Nämä roskakorit ovat siinä omiaan, sillä niiden kautta itse norsu tulee parhaiten esille omana itsenään, nahkoineen ja karvoineen.

Pilvi Vainonen

Kuvat:
Norsunluusta valmistettuja koriste-esineitä keräilijä Eric Idestamin kokoelmasta (VK5561), 1800-1900, Kiina. Kuvat Ilari Järvinen, Museovirasto.

Lähteitä

CITES, home, 31.3.2024

CITES-lajien luvat ja velvoitteet, Ympäristöhallinnon verkkopalvelu, 31.3.2024

Norsunluu ja CITES, Ympäristöhallinnon verkkopalvelu, 1.4.2024

Vainonen Pilvi, 2019, Jälkiä – Spår – Traces. Museovirasto.