Menetetyt Majakat -näyttely Suomen merimuseossa 18.5.-21.10.2018

Näyttelyt

Menetetyt majakat -näyttely esittelee kertomusten ja valokuvien avulla niitä majakoita, jotka Suomi on tavalla tai toisella menettänyt. Näyttely johdattaa kadonneen kulttuuriperinnön äärelle.

Majakat ja loistot ovat osa rakennushistoriaa, kulttuurihistoriaa, merenkulun historiaa ja meriturvallisuutta. Ne ovat kotisaaria, tukikohtia, kiintopisteitä, muistoja ja monin paikoin myös sotavuosien taistelupaikkoja ja sijaiskärsijöitä. Majakoita on kadonnut maisemasta mm. myrskyjen ja tuhotöiden takia. Sodat ovat vieneet niistä osan: majakoita on hävitetty suomalaisten omasta toimesta ja muutaman majakan on tuhonnut vihollinen. Eniten suomalaismajakoita on kuitenkin menetetty rauhanehtojen myötä tapahtuneiden alueluovutusten yhteydessä.  

Osa majakoiden kiehtovuutta on niiden massiivisuudessa sekä sijainnissa ‒ ulkoluodoilla, säiden armoilla. Myös majakkasaarten elämäntapa, elämä meren ympäröimillä karuilla luodoilla, erossa muusta yhteiskunnasta, on luonut myyttisyyttä niiden ympärille.  

Monet menetetyt majakat ovat tuttuja ainakin niminä: Suursaari, Hanhipaasi ja Ruuskeri. Osasta jäi jäljelle on vain kivijalka mutta osa majakoista on yhä olemassa. Forum Marinumin tuottama näyttely perustuu Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin samannimiseen tietokirjaan.  

Tervetuloa tutustumaan aina yhtä kiehtoviin majakoihin!  

Menetetyt Majakat on avoinna Merikeskus Vellamossa 18.5.‒21.10.2018.  

Lisätietoja 
näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen, erik.tirkkonen@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6494  

Mediakuvia  

SUOMEN MERIMUSEO
Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka
Avoinna
1.1.–24.6. ja 13.8.–31.12.2018: Ti, to–su 10–17, ke 10–20
25.6.–12.8.2018: Ma–ti, to–su 10–18, ke 10–20
puh. 040 350 0497, info@merikeskusvellamo.fi 
www.merikeskusvellamo.fi