Historiaa

Fleming-suku
Louhisaaren varhaisin tunnettu tilanomistaja oli Elin, jonka sukunimi on toistaiseksi tuntematon. Hän solmi 1400-luvun puolimaissa avioliiton asemies Maunu Flemingin kanssa. Tätä kautta tila tuli Fleming-suvulle ja periytyi tässä suvussa aina vuoteen 1791 asti.

Louhisaaren Flemingeistä (1651 Liperin vapaaherroja) ovat monet kohonneet 1500- ja 1600-luvulla johtaviin asemiin Ruotsi-Suomessa ja vaikuttaneet ratkaisevasti isänmaansa kohtaloihin. Heistä merkittävimpiä olivat Kustaa Vaasan luottamusmies, valtaneuvos, Suomen sotaeversti, amiraali, Hämeen, Tallinnan ja Viipurin linnanpäällikkönä sekä Suomen käskynhaltijana toiminut Herman Pietarinpoika Fleming (k. 1583) ja hänen pojanpoikansa, valtaneuvos, Tukholman ylikäskynhaltija ja amiraali Klaus Laurinpoika Fleming (s. 1592 Louhisaaressa, kaatui Femernin meritaistelussa 1644).

Klaus Flemingin poika, amiraali, kamarikollegion presidentti ja Suomen kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming (1619-1673) rakennutti Louhisaaren linnan. Herman Fleming yleni nopeasti virkauralla ja saavutti erityisesti Kaarle X Kustaan suosion. Toimiessaan neljännesperuutusta varten asetetun kollegion puheenjohtajana Fleming joutui kuitenkin ylhäisaatelisten säätytoveriensa vihoihin ja syrjäytettiin kuninkaan kuoltua (1660) valtionvarainhoitajan tehtävistä sekä holhoojahallituksen jäsenyydestä. Herman Fleming määrättiin Suomen kenraalikuvernööriksi, jona hän toimi vuoteen 1669 asti. Hän solmi 1645 avioliiton Kristina Rosladinin kanssa.

Seuraavat Flemingit asuivat Louhisaaressa vain satunnaisesti. Isonvihan aikoihin kartano rappeutui ja oli autiona vuoteen 1738 asti, jolloin rakennuttajan pojanpoika, karoliini Klaus Hermaninpoika Fleming (1685-1766) sai kartanon sivuperintönä ja kunnostutti linnaa. Hänen poikansa hovijunkkari Herman Klaunpoika Flemingin (1734-1789) eli "viimeisen rikkaan Flemingin" aikana kartanossa vietettiin loisteliasta elämää. Linnaa muodistettiin hänen ajallaan. Velkojen vuoksi Herman Flemingin perikunnan oli kuitenkin pakko myydä Louhisaari 1791. Uusi omistaja, everstiluutnantti C. Fr. von Knorring korjautti linnan perusteellisesti 1792. Seuraavina vuosina Louhisaari vaihtoi jälleen omistajaa, kunnes ensimmäinen Suomeen asettunut Mannerheim osti sen 1795.

Louhisaari Mannerheimien hallussa (1795-1903)
Suomeen 1783 siirtynyt majuri Carl Eric Mannerheim (1759-1837) osallistui Anjalan liittoon ja vaikutti 1808 jälkeen monissa tärkeissä hallinnollisissa ja valtiollisissa tehtävissä Suomen autonomisen aseman varmistamiseksi. Ansioidensa vuoksi hänet korotettiin kreivin säätyyn 1824. Solmittuaan 1796 avioliiton Vendla Sofia von Willebrandin kanssa hän asettui perheineen asumaan Louhisaareen, jonka maanviljelyksen edistämisestä ja puutarhanhoidosta hän oli erityisen kiinnostunut. Heidän poikansa Carl Gustaf Mannerheim (1797-1854) toimi maaherrana ja Viipurin hovioikeuden presidenttinä sekä saavutti maailmanmainetta hyönteistieteilijänä. Hän solmi 1832 avioliiton Eva Wilhelmina von Schantzin kanssa (k. 1895).
Heidän poikansa, Suomen marsalkan isä, liikemiehenä toiminut Carl Robert Mannerheim (1835-1914) omisti Louhisaaren vuoteen 1881 asti, jolloin hän taloudellisten vaikeuksien vuoksi myi kartanon sisarelleen Eva Vilhelminalle (1836-1905). Tämä myi kartanon 1903 ja muutti Ruotsiin. Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi Louhisaaressa 4.6.1867 Carl Robert Mannerheimin ja Helena von Julinin kolmantena lapsena. Marsalkan sisaren Eva Mannerheim-Sparren muistelmateoksesta "Barndomsminnen" saa viehättävän kuvan seitsenpäisen sisarusparven lapsuudesta Louhisaaressa.


Louhisaari Hannusten hallussa 1903-1961
Talousneuvos Oskar Hannus ja hänen kuoltuaan tytär, rouva Inkeri Hovinen (k. 1966) omisti Louhisaaren vuoteen 1961, jolloin Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunta lunasti Louhisaaren linnan sekä 7,5 ha suuruisen puistoalueen lehtikujineen ja lahjoitti ne Suomen valtiolle.

Louhisaaren linna luovutettiin 1.7.1961 Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston hallintaan, joka restauroi linnan 1962-1967. Louhisaaren linnan päärakennus avattiin yleisölle museona 1.6.1967.