Piha03 Ve4 B Jkmm Vaaka
Kansallismuseon uudisosa on JKMM Arkkitehtien 'Atlas'. Kuva: JKMM Architects

Kansallismuseon uudisosa etenee kaavoitukseen

Museot

Kansallismuseon uudisosan toteutuminen tulee jälleen astetta lähemmäs, kun hankkeen kaavoitusvaihe käynnistyy.

Kaavahankkeen aloittava OAS eli osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nyt tutustuttavana Helsingin kaupunkiympäristön toimialan verkkosivulla (hel.fi/suunnitelmat). OAS on nähtävillä 12. kesäkuuta asti. Kaavaehdotus valmistuu vuoden 2021 alussa.

Vuonna 1916 avautunut, kansainvälisesti aikansa merkittäviin museorakennuksiin kuulunut Kansallismuseo on koettu jo alkuvuosistaan lähtien pieneksi. Sen kokonaispinta-ala on 7 680 m². Uudisosan kokonaispinta-alaksi on suunniteltu n. 4 640 m², ja samalla Kansallismuseon laaja tontti otetaan monipuoliseen käyttöön. Korkealaatuisten sisältöjen lisäksi kansainvälisesti tasokas arkkitehtuuriratkaisu on osaltaan luomassa houkuttelevaa kaupunkikuvaa ja lisäämässä Helsingin vetovoimaa.

“Kiinnostus ja myös yhteiskunnallinen tarve Suomen kansallismuseon toimintaa kohtaan on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Samalla olemme kehittäneet museon palveluita ja vahvistaneet kansainvälistä näkyvyyttä. Kansallismuseon toimintaedellytysten laajetessa luodaan mahdollisuuksia kulttuurien väliselle kohtaamiselle ja kulttuurisen perustan vahvistumiselle yhteiskunnassa. Toimimme laajassa yhteistyössä luovan alan toimijoiden kanssa, ja uudistus antaa myös tähän uusia mahdollisuuksia”, kertoo Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.

Viime joulukuussa päättyneen Uusi Kansallinen -arkkitehtuurikilpailun voitti JKMM Arkkitehdit. Pääosin maan alle sijoittuva uudisosa yhdistyy museon historialliseen päärakennukseen, ja kokonaissuunnitelmassa otetaan käyttöön myös museon laaja piha-alue. Vanhan ja uuden rakennuksen sekä puistoalueen muodostama kokonaisuus mahdollistaa monipuolisen, kansainvälisen tason näyttely- ja tapahtumatoiminnan, kulttuuriperinnön avaamisen uusilla tavoilla ja uusille yleisöille. Jatkossa Kansallismuseossa voidaan esitellä laajemmin myös museon omia kokoelmia. Mikäli hanke etenee suunnitelmien mukaan, nykyisessä hallitusohjelmassa toteutettavaksi kirjattu kokonaisuus avautuu yleisölle vuonna 2025.

Kansallismuseon uudisosan rakennuttaja on Senaatti-kiinteistöt. Suomen kansallismuseo toimii museo- ja nähtävyyskohteissaan Senaatin vuokralaisena. Kansallismuseon uudisosaa koskeva vuokranlisäys tulee ajankohtaiseksi vasta rakennuksen valmistuttua vuonna 2025, mutta päätös vuokravaltuudesta tarvitaan eduskunnalta jo tänä vuonna, jotta hanke voi edetä rakennusvaiheeseen. Rakennushankkeen työllistäväksi vaikutukseksi on arvioitu noin 900 henkilötyövuotta.

Kuva: JKMM Arkkitehdit Oy