Kansainvälinen metallikonservoinnin huippukonferenssi ensimmäistä kertaa Suomessa syyskuussa
Suomen kansallismuseon, Metropolia-ammattikorkeakoulun ja kansainvälisen museoliitto ICOM:n konservointikomitean järjestämän viisipäiväisen konferenssin pääteemana on kestävä kehitys kulttuuriperinnön konservoinnissa. Keynote-puhujana kuullaan yhdysvaltalaista Caitlin Southwickia, joka tunnetaan muun muassa kestävää kehitystä edistävän Ki Culture -järjestön perustajana. 5.–9.9.2022 Helsingissä järjestettävään tapahtumaan voi osallistua myös verkossa. Konferenssin ja työpajojen liput ovat nyt myynnissä.
Kolmen vuoden välein eri puolilla maailmaa järjestettävä METAL-konferenssi saapuu tulevana syksynä ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin ja Suomeen. Konferenssi järjestetään nyt ensimmäisen kerran hybridimuotoisena: paikan päälle odotetaan paria sataa osallistujaa, ja lisäksi huomattavasti suurempaa joukkoa mukaan virtuaalisesti ympäri maailman.
Konferenssin pääteemana on kestävän kehityksen periaate kulttuuriperinnön konservoinnissa. Ohjelman noin 80 puheenvuorossa ovat aiheina muun muassa ekologisemmat konservointimenetelmät, moni- ja poikkitieteellinen yhteistyö sekä kestävät arvot konservointikoulutuksessa.
”Myös kestävää kehitystä tukevat ratkaisut analytiikan, datatieteen, tietotekniikan ja havainnollistamisen keinoin ovat alalla paljon puhuttavia teemoja”, kertoo konferenssin puheenjohtaja, konservaattori Liisa Näsänen Suomen kansallismuseosta.
Kansainvälisten huippuammattilaisten luentoja ja työpajoja
Konferenssissa kuullaan kolme erikoisluentoa alan johtavilta ammattilaisilta. Keynote-puheenvuoron otsikolla Sustainability in Conservation pitää tohtori Caitlin Southwick, joka tunnetaan kulttuurialalla laajasti kestävää kehitystä edistävän Ki Culture -järjestön perustajana ja johtajana sekä sen konservoinnin kestävään kehitykseen keskittyvän haaran Sustainability in Conservation (SiC) toimitusjohtajana. Southwick on toiminut konservaattorina muun muassa Vatikaanin museossa ja Getty Research Institutessa.
Konferenssi järjestetään UNESCO:n maailmanperintökohteessa, Suomenlinnassa.
Konferenssiin kuuluvat myös edeltävänä viikonloppuna 3.–4.9.2022 järjestettävät työpajat. Ne järjestetään konservoinnin laboratoriotiloissa Museoviraston Kokoelma- ja konservointikeskuksessa Vantaalla. Työpajalauantaina perehdytään professori João Cura D’Ars de Figueiredon (Department of Fine Arts at the School of Fine Arts at the Universidade Federal de Minas Gerais) johdolla hopean puhdistukseen natriumglysinaatilla. Ekologisempien liuottimien löytäminen korvaamaan konservoinnissa aiemmin käytettyjä kemikaaleja on yksi kestävän kehityksen agendoista konservoinnissa. Sunnuntaina teemana on metallien korroosion arvioiminen hapenkulutusta mittaamalla. Työpajaa vetämään tulevat Nicola Emmerson ja David Watkinson Cardiffin yliopistosta, vanhempi tutkija Henning Matthiesen Tanskan kansallismuseosta ja vanhempi tutkijakonservaattori David Thickett English Heritagesta.
Konferenssin järjestävät Suomen kansallismuseo, Metropolian ammattikorkeakoulu ja ICOMin konservointikomitea (ICOM-CC). Tapahtuman kumppaneina ovat Suomenlinnan hoitokunta ja Helsingin kaupunki.
Lisätietoa konferenssista ja lipuista: www.metal2022.org
Ilmoittautuminen early bird -hinnoin päättyy 22.6., mutta lippuja on saatavilla sen jälkeenkin!