Vankilan näyttely
Vankilan näyttely esittelee tiloja, sellejä ja esineitä, jotka kertovat karua kieltä vankilan arjesta. Pohjakerroksesta löytyy mm. erikoissellejä, vankien sauna ja vaatevarasto. 1. kerroksessa, Vankilan museon päänäyttelyssä on 17 selliä erilaisilla vankilaelämän erikoisuuksilla ja lisäksi lipunmyynti ja vankilan alkuperäinen toimistohuone. 2. kerroksessa on mm. ääni-installaatioita, sairaanhoitajan huone ja vaihtuvia näyttelyitä. Vankilan näyttely jatkuu pihalle asti, josta löytyy mm. kävelypiha-aitauksen eli kakun jäänteet.
Pohjakerros eli maakerta
Maakerta on kerros, johon Vankilaan saapuva vanki tuotiin ensimmäiseksi. Vanki saapui vankilan alueelle kolmella tavalla: joko tullen itse ilmoittautumaan vankilan portille, vankikuljetuksena toisesta vankilasta tai poliisin saattelemana. Hän astui rakennukseen sisään päätyovesta saapuen maakerran odotustilaan. Maakerrasta löytyy mm. vaatevarasto, siviilivaatevarasto, sauna, eritysellit, pelkääjien selli ja kahlevarasto.
Kuvia maakerran näyttelystä. Kuvat Museovirasto / Ville Tarhala.
1. kerros
Vankilarakennuksen 1. kerroksessa sijaitsee suurin osa museon näyttelystä. Galleriakäytävällä voi kurkistaa Vankilan hallinnollisiin huoneisiin, eri tuomioita kärsineiden vankien selleihin, erilaiseen vankielämän esineistöön, mm. ruumisarkkuun, suolasilakkaämpäriin, sieltä löytyy myös installaatioita ja ns. aikakausellit. 1. kerroksessa sijaitsee myös museokauppa ja lipunmyynti.
Katso kuvia 1. kerroksen näyttelystä. Kuvat: Museovirasto / Ville Tarhala, Päivi Salmi.
2. kerros
Vankilarakennuksen 2. kerroksessa sijaitsee tärkeä hallinnollinen huone, sairaanhoitajan huone. Vankien perusterveydenhuollosta vastasi kokopäiväisesti työskentelevä sairaanhoitaja. Äkillisesti sairastuneet tulivat vastaanotolle heti aamusta. Tarvittavat lääkkeet jaettiin selleihin tai noudettiin sairaanhoitajan huoneesta. Lääkäri, psykiatri tai hammaslääkäri oli tavattavissa kerran viikossa. Huone on 1990-luvun asussa.
2. kerroksesta löytyy myös ääni-installaatio. Lisäksi siellä on Vankilan vaihtuvan näyttelyn tila.
Katso kuvia 2. kerroksen näyttelystä. Kuvat: Museovirasto / Ville Tarhala.
Vankilan piha
Kakku Vankilan pihassa on aiemmin ollut kävelypiha-aitaus eli kakku. Kakut olivat ympyrän tai puoliympyrän muotoisia tiiviitä aitauksia, jotka oli jaettu väliseinillä viipaleiksi. Ylhäältä päin katsottuna ne näyttivät viipaloiduilta kakuilta. Kakussa kukin vanki ulkoili omassa sektorissaan, jolloin eri vankiryhmät voitiin pitää erillään ulkoilun aikana ja näin estää vankien keskinäistä yhteydenpitoa. Kakun keskellä olevasta tornista vartija piti silmällä ulkoilijoita. Jotkut vangeista ovat kävelleet viipaleissa edestakaisin, jotkut voimistelleet ja jotkut vain seisoskelleet tai tupakoineet. Kakku purettiin 1950-60 -lukujen vaihteessa työhuonerakennuksen laajennuksen tieltä, mutta maassa olevasta kiveyksestä kakun sijainti on edelleen nähtävissä.
Vankilan ulkoilualue Vankilan ulkoilualue sijaitsi tällä paikalla 1960-luvun lopulta lähtien. Alueen laidoilla olevilla penkeillä vangit ovat istuskelleet ulkoilmassa ja muurin viertä kulki kävelystä tallautunut polku. Lentopallon peluu oli suosittua aina 1970-luvun lopulle asti ja pihassa pelattiin myös vankien ja henkilökunnan välisiä otteluita. Lisäksi pihalla on heitetty tikkaa ja renkaita. Ulkoiluaikaa vangeilla on päivittäin ollut puolesta tunnista tuntiin. Ulkoilu on ollut vapaaehtoista ja säätila on vaikuttanut ulkoilijoiden määrään. Lentopalloverkon tolpat ovat edelleen pihassa pystyssä. Vihreät kopit olivat vartijoita varten ja toinen niistä oli käytössä vankilatoiminnan loppuun asti.