UUSIKANSALLINEN ILMAKUVA JKMM

Kansallismuseon uudisosaan ja pihapuistoon etsitään taidetta kilpailulla

Museot

Vuonna 2027 valmistuvaan Kansallismuseon uudisosaan ja museon tontille etsitään taideteosta yleisellä ja avoimella taidekilpailulla. Kansainvälinen kilpailu on kaksivaiheinen ja sen ensimmäinen, teosideaa etsivä vaihe käydään 8.12.2022–3.4.2023. Kilpailusta järjestetään webinaari kiinnostuneille torstaina 15.12.2022.

Taidekilpailun tavoitteena on löytää ideoita Kansallismuseon uudisosan yhteyteen toteutettavasta teoksesta tai teossarjasta. Paikkasidonnainen, pysyvä teos voi sijoittua pihapuistoon, laajennuksen sisätilaan, molempiin tai näiden välille.

"Tavoitteena on löytää idea teokseen tai teossarjaan, joka luo uudisosan identiteettiä ja avaa uusia merkityskerrostumia, sekä toimii vuoropuhelussa Suomen kansallismuseon yhteiskunnallisen tehtävän kanssa”, sanoo Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.

”Korkealaatuisella taiteella on tärkeä rooli laajentuvassa kokonaisuudessa, kuten oman aikansa taiteella on ollut myös nykyisessä, historiallisessa museorakennuksessakin", hän jatkaa.

Taidekilpailun
järjestää Kansallisgallerian yhteydessä toimiva valtion taideteostoimikunta yhdessä Suomen kansallismuseon, Senaatti-kiinteistöjen ja Museoviraston kanssa.

Kilpailun ensimmäinen vaihe alkaa torstaina 8.12.2022 ja päättyy maanantaina 3.4.2023. Ensimmäinen vaihe on yleinen ideakilpailu, johon lähetetyistä ehdotuksista palkintolautakunta valitsee 4–6 ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Kaikki kilpailun toiseen vaiheeseen valitut luonnosideat palkitaan 5 000 eurolla. Kilpailu käydään loppuun asti nimimerkeillä, ja siihen voivat osallistua kaikki Euroopan Unionin kansalaiset ja Suomessa asuvat ei-EU-kansalaiset, joihin ei kohdistu kansainvälisiä pakotteita.

Kilpailun toinen vaihe alkaa keskiviikkona 10.5.2023 ja päättyy tiistaina 12.9.2023. Tähän osallistuvat vain ideakilpailussa palkittujen ehdotusten tekijät jatkokehittelemällä teosehdotuksiaan. Kilpailun voittanut ehdotus toteutetaan Kansallismuseon uudisosan rakennushankkeen edetessä.

Vuonna 2019 järjestetyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun museon uudisosasta voitti JKMM Arkkitehdit. Kansallismuseon uudisosa on suunnitelmaltaan itsenäinen rakennus ja samalla osa laajaa kokonaisuutta. Uudet tilat sijoittuvat pääosin maan alle. Historiallisen päärakennuksen, uudisosan sekä yleisöjen käytössä ympäri vuoden toimivan avoimen pihapuiston uudistunut kokonaisuus valmistuu arviolta vuonna 2027.

Kilpailusta järjestetään webinaari torstaina 15.12.2022 klo 13–14.45. Webinaarissa esitellään kilpailukohde sekä valtion taideteostoimikunnan ja Suomen kansallismuseon tavoitteet kilpailulle. Webinaaritallenne on katsottavissa myöhemmin kilpailun verkkosivulla.

Valtion taideteostoimikunta hankkii teoksia Senaatti-kiinteistöjen, valtioneuvoston kanslian ja Suomen Yliopistokiinteistöjen rakennuttamiin kiinteistöihin. VTTK on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama ja toimii Kansallisgallerian yhteydessä.

Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit Oy