IMG 7797black
Vankilan uusi Miehimysselli-näyttely kertoo homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista. Kuva: Jouni Marjamäki, Museovirasto

Vankila-museo tekee sateenkaarihistoriaa näkyväksi

Näyttelyt, Museot

Suomen kansallismuseon uusimmassa museokohteessa Vankilassa vaikea kulttuuriperintö tulee lähestyttävämmäksi. Homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista kertova Vankilan uusi näyttely esittelee osaltaan sateenkaarihistoriaa. Suomen kansallismuseo on tänäkin vuonna Helsinki Priden yhteisökumppani. Pride-viikkoa juhlistetaan erikoisopastuksin ja liputuksin.

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971. Suomen vankiloissa tuomioitaan samasukupuolisesta haureudesta suoritti Suomessa vuosina 1894–1971 kaikkiaan 1074 vankia. Rangaistus oli pisimmillään kaksi vuotta vankeutta. Rikosnimikkeestä luovuttiin laajan yhteiskunnallisen keskustelun saattamana. Vankila-museon uusi näyttely kertoo homoseksuaalisuuden dekriminalisoinnista.

”Vankila-museossa meillä on mahdollisuus tarkastella vankeinhoidon historian kautta monia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Vankila on marginaalien museo, siellä näyttäytyvät monet vaikeat yhteiskunnalliset ilmiöt ja ihmisyyteen liittyvät suhtautumistavat eri ajanjaksoina”, Vankila-museon uudistumista vetänyt yhteisömanageri Elisa Sarpo Suomen kansallismuseosta kertoo.

Historiantutkija Sandra Hagmanin käsikirjoittama pysyvä näyttely Miehimysselli esittelee rikosnimikettä ja sen vaikutuksia yleisellä tasolla sekä tuo esiin ihmisen äänen ja kokemuksen ajalta, kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos.

”Vankilassa tulee iholle, miksi emme tunne sateenkaarihistoriaa kovinkaan hyvin”, Sarpo lisää.

Suomen kansallismuseo on jälleen Helsinki Priden yhteisökumppani, ja sateenkaarisisällöt tuodaan nyt ensi kertaa Helsingin Kansallismuseon ohella myös Hämeenlinnassa sijaitsevaan Vankilaan. Kansallismuseossa toteutetaan Pride-viikolla Queerros-teemaopastuksia. Sateenkaariliput liehuvat saloissa kaikissa Suomen kansallismuseon kohteissa.

Suositun Vankilan kesä

Tästä kesästä alkaen Vankilassa voi lisäksi tutustua toimittaja Mari Lukkarin käsikirjoittamaan tatuointinäyttelyyn. Vankilatatuointeihin pääsee tutustumaan kahden omakohtaisen kertomuksen kautta. Tatuoinnit ovat vahvistaneet rikollista identiteettiä, viestineet muille omasta vankilahistoriasta ja kuvastanut oman elämän ristivetoja. Äänessä ovat Henry 'Remu' Aaltonen ja pitkän rikos- ja vankeuskierteen kokenut Pertti 'Poitsu' Stenman.

Suomen kansallismuseon kohteeksi vuonna 2019 Hämeen linnan kaupunginmuseolta siirtynyt Vankila on Suomen suurin vankilamuseo, joka toimi vankilana vuodesta 1871 ja museorakennuksena vuodesta 1996. Suomen kansallismuseon työryhmä on uudistanut Vankilaa yhteisölähtöisesti yhteiskunnallisesti vaikuttavaksi museokohteeksi, jossa vaikeaa kulttuuriperintöä (difficult heritage) käsitellään tilaa ja tietoa tukevan audiovisuaalisen kokemusmaailman kautta. Vankila on rikkonut kävijäennätykset vuosi toisensa jälkeen.

Sateenkaareva historia -videokokonaisuus Suomen kansallismuseon YouTube-tilillä.