KM11275 29
Klikkaa kuvaa ja katso esineen tiedot

Ristiriipus Taskulasta

Ristiriipukset ajoittuvat Suomessa ristiretkiaikaan 1000-luvulta eteenpäin. Ne voidaan jakaa tyypeittäin krusifikseihin, palmettiristeihin ja kolmipyöryläristeihin. Turun (Maarian) Taskulasta miehen haudasta vuonna 1938 löytynyt ristiriipus on tyypiltään krusifiksi. Krusifikseissa on kuvattu ristiinnaulitun Kristuksen kuva, ja riipuksen vastakkaisella puolella voi olla kuvattu joko ristiinnaulittu tai myös joku muu pyhimyksen kuva. Toinen puoli voi olla myös kuvioimaton. Suomesta löydetyt krusifiksit ovat tasavartisia ja hieman varsien päihin leveneviä.

Taskulan ristiriipus on valmistettu hopeasta ja sen toisella puolella on ristiinnaulitun Kristuksen kuva ja vastakkaisella puolella luultavasti Neitsyt Mariaa kuvaava hahmo, jonka ranteet on sidottu kiinni ristin varsiin. Riipuksen punotun ketjun päissä on sirotekoiset eläimenpääaiheiset pääteputket. Kristuksen pään päällä on poikkeuksellisesti pieni risti. Riipuksen aiheen käsittelyssä on nähty itäisen kirkon vaikutusta.

Ristiriipuksen aihe viittaa vahvasti kristinuskoon, mutta siitä huolimatta on epävarmaa, mikä sen merkitys on ollut kantajalleen. On mahdollista, ettei riipus ole kuvastanut kantajan uskonnollista vakaumusta, vaan sitä on pidetty vain arvokkaana koruna, jota on käytetty välittämättä siihen liittyvästä symboliikasta.

KM11275:29

Kuva: Ilari Järvinen/Museovirasto

KM11275 29 2