Keskiaikaisten veistosten röntgentutkimus

Nousiaisten kirkon nimetön pyhimys

Veistoksen päässä vaaleana erottuva möykky on metallia – tarkempien tutkimusten perusteella lyijyä. Metalli on veistoksen päässä olevassa onkalossa. Useissa keskiaikaisissa veistoksissa on tällainen ontto tila, jonka suuaukkona toimii päälaella oleva reikä. Reikä liittyy veistosten tekovaiheeseen: veistäjä on kiinnittänyt työstämänsä puukappaleen vaakatasoon ikään kuin ”ruuvipenkkiin”, jonka toinen kiinnityskohta on ollut pään reiässä ja toinen veistoksen pohjassa. Myöhemmin pään reikä on usein tilkitty puutapilla, kuten tässäkin tapauksessa. Tappi on niin tiivis, ettei sitä voi aukaista veistosta vahingoittamatta.

Vaikka metallikappaletta on kuvattu eri suunnista, sillä ei vaikuta olevan mitään tunnistettavaa muotoa. Aivan kuin sulan metallin olisi annettua jähmettyä itsestään, ehkä jonkinlaiseksi sinetiksi? Myös metallin alta erottuu heikkoja muotoja. Tästä materiaalista ei ole kuitenkaan saatu selvyyttä tarkemmissakaan tutkimuksissa, ja joskus esimerkiksi tapin pohjalle kerääntynyt puun työstöpuru saa aikaan vastaavanlaisia muotoja. On kuitenkin mahdollista, että lyijymöykky kätkee alleen reliikin.

Korppoon Madonna

Tällä Korppoon madonnana tunnetulla veistoksella on hyvin samankaltainen sisarteos Ruotsissa. Viklausta peräisin olevan Marian pään sisältä on löydetty reliikki – ja niinpä myös Korppoon veistoksen röntgenkuvaukseen liittyi erityistä mielenkiintoa. Marian pään onkalo ja sen tukkeena oleva pitkä tappi erottuvat hyvin röntgenkuvasta, mutta tapin alle jäävä pieni tila näyttää olevan tyhjä.

Veistoksen röntgenkuvasta voi kuitenkin erottaa säilyneen maali- ja kultauspinnan jäänteet. Kuten keskiaikaiset veistokset yleensä, kaikki näyttelyn pyhimykset ovat olleet alun perin maalattuja. Maalin alla on ollut lisäksi useita pohjustuskerroksia, joilla on siloteltu puupintaa ja luotu sille myös tarkempia muotoja ja koristeaiheita. Korppoon veistoksessa pintakäsittelyä on säilynyt eniten kasvojen, hiusten ja rinnan alueella (kasvojen maalipintaa on näkyvissä myös pään onkalon kohdalla, mikä voi hankaloittaa sen havaitsemista). Marian kyynärvarsissa ja sylissä erottuvat tyhjät kolot, joihin kadonneet kädet ja lapsi ovat olleet kiinnitettyinä puutapeilla. Myöskään päässä ollut irrallinen kruunu ei ole säilynyt.

Pyhä Laurentius

Laurentiuksen viitan helmasta erottuu kaksi outoa muodostelmaa. Sivukuva samalta alueelta tuo esiin pussimaisen muodon. Muodot erottuvat veistoksen ontoksi koverretusta sisäosasta, joka on peitetty taustalevyllä. Tummempana erottuvan onton tilan pohjalle on lisäksi jäänyt keoksi jonkinlaista purua. Mitä ihmettä tämä voi olla?

Muodostelmat eivät vaikuta ihmisen tekosilta. Veistos on hyvin ”roskaava”: aina sitä liikuteltaessa taustalevyn ja veistoksen välistä työntyy esiin epämääräistä nöyhtää. Olisiko joku eläinkunnan edustaja voinut rakentaa veistoksen sisään pesän, joka olisi muumioitunut kuvassa näkyviksi pusseiksi? Veistoksissa on usein jälkiä puutuholaisten käynneistä, tyypillisimmin tupajumin toukan kaivamia reikiä. Tämä tapaus vaikuttaa kuitenkin erilaiselta, eikä toiminta ole missään tapauksessa enää aktiivista.

Huomaa myös veistoksen eri osien yhdistämiseen käytetyt, poikkeuksellisen komeat takonaulat. Kasvojen kohdalla oleva vaalea alue on sekin takaapäin lyöty naula. Veistokseen käytetty puu on ollut poikkeuksellisen oksaista – hallitseva oksankohta on niinkin tärkeässä paikassa kuin kasvoissa. Tämä osoittaa hyvin, miten suuri merkitys pohjustus- ja maalikerroksilla oli veistosten lopullisessa ulkoasussa.

Maria ja lapsi

Tässä veistoksessa on hyvin säilynyt maalipinta, minkä vuoksi röntgensäteet pysähtyvät jo veistoksen pintakerrokseen. Esimerkiksi kultaus ja monet väripigmentit eivät läpäise säteilyä paljaan puupinnan tavoin. Yleisiä keskiajan väripigmenttejä, jotka erottuvat hyvin röntgenkuvissa, ovat esimerkiksi lyijyvalkoinen ja elohopeaa sisältävä sinooperi (oranssinpunainen).

Marian viitan reunassa ja myös rinnan alueella erottuvat vaaleat pyörylät ovat koristeaiheita. Ne on tehty muotoilemalla pohjustusmassasta kohokuvioita. Viitan yläosan reunuksessa toistuvat isommat renkaat ovat nekin jäänteitä koristelusta. Näihin kohtiin on luultavasti ollut kiinnitettynä suurempia, jalokiviä jäljitteleviä koristeaiheita. Veistosten viimeistelyyn on liittynyt paljon erilaisia tekniikoita, joilla on pyritty luomaan maali- ja metallipintaan kolmiulotteisia muotoja ja ylellisyyden tuntua.

Arkkienkeli Mikael

Veistoksessa on runsaasti eripaksuisia, toisiinsa kiinnitettyjä puuosia. Ohuet siivet ja miekka läpäisevät röntgensäteilyä enemmän ja erottuvat siten vain juuri ja juuri taustasta. Paksummat kohdat näkyvät puolestaan vaaleampina.

Veistoksessa on käytetty myös eri puulajeja. Mikaelin vartalo, pää ja suurin osa hänen allaan olevasta lohikäärmeestä on veistetty samasta tammikappaleesta. Käsivarret ja lohikäärmeen päälaki on puolestaan tehty lehtipuusta. Puulajin vaihtuminen erottuu hyvin röntgenkuvasta: lehtipuiset kohdat ovat rakenteeltaan ”pehmeämpiä” – puun syyt eivät erotu niin selvästi. Kokonaisuutta koossa pitävä takalauta ja siinä olevat naulakiinnitykset on lisätty myöhemmin.

Pyhä Birgitta

Birgitan silmäkumissa erottuvat vaaleat läikät ovat maalijäämiä, joita ei veistosta katsoessa huomaa lainkaan. Maalia on hiukan myös kirjassa, mutta muuten veistos on hyvin paljas. Usein veistosten maalipinta on kulunut luonnollisen ikääntymisen seurauksena, mutta vuosisatojen aikana veistoksista on myös tarkoituksella irrotettu maalia ja pohjustusta. Birgitan kohdalla saattaa olla kyse tästä. Kulunut maalipinta on voitu kokea ikävän näköisenä, ja lisäksi tiettyinä aikoina on haluttu korostaa puupintaa. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin veistoksia esimerkiksi pestiin lipeällä tasaisen puupinnan aikaansaamiseksi. Tämä on voimakkaasti ristiriidassa veistosten alkuperäisen, monivärisen ilmeen kanssa.

Birgitta-veistoksen pinta on jossain vaiheessa käsitelty vahalla, mikä sekin korostaa puupintaa ja myös tummentaa puun sävyä.

Eerik Pyhä

Eerik-veistoksessa on säilynyt runsaasti kullattua ja hopeoitua pintaa. Ohut lehtimetallointi erottuu kuvassa vaaleina, röntgensäteilyä läpäisemättöminä alueina. Myös kasvojen alue on vaalea, mikä johtuu ihonvärin sisältämästä lyijyvalkoisesta. Kasvot eivät kuitenkaan ole metallipinnan tapaan tasaiset, vaan maalin työstöjäljet erottuvat hyvin kuvasta.

Alkuperäisessä asussaan säihkyneet ja valoa heijastaneet metallipinnat ovat tärkeä osa keskiajan veistotaidetta. Tässä ne kuvaavat paitsi konkreettisesti metallista haarniskaa, myös hahmon arvokkuutta ja pyhyyttä. Kullan ja hopean vuorottelu on harkittua, joskin hopea on usein tummunut ja sen havaitseminen voi siten olla hankalaa. Eerik-veistoksessa hopeaa on esimerkiksi kaulan ja rinnan suojusten alueella.

Pyhä Margareta

Margaretan päälaella olevan metallitapin tarkoituksena on luultavasti peittää työstöjälki, josta ei kuitenkaan ole syntynyt vastaavaa onkaloa kuin monissa muissa veistoksissa. Vieressä kulkee hyvin erottuva halkeama – se ei kuitenkaan ole aivan tapin kohdalla. Veistos on tehty yhdestä kappaleesta, eikä sen takaosaa ole koverrettu. Pohjasta käsin on sen sijaan tehty melko kapea onkalo puumassan keventämiseksi.

Margareta tallaa alleen lohikäärmeeksi naamioitunutta paholaista, joka ei legendan mukaan onnistunut nitistämään häntä. Lohikäärmeen suun maalattu sisäosa erottuu röntgenkuvassa selvästi. Materiaalitutkimusten perusteella punainen väripigmentti sisältää ainakin sinooperia, ja lisäksi mukana on myös lyijyvalkoista ja mahdollisesti myös lyijypitoista punaista (eli ”lyijymönjää”).

Jalustaosan alla näkyvät naulat ja suorakulmaiset kaistaleet eivät kuulu alkuperäiseen kokonaisuuteen.

Job

Veistetyn Jobin kärsimys tiivistyy ihoa peittäviin paiseisiin. Paiserakkulat on veistetty erillisistä puunkappaleista, jotka on sitten liimattu veistosrunkoon, pohjustettu ja maalattu. Tekijällä on ollut elämänmakuinen tuntuma aiheeseensa: verestävän ja märkivän ihon sävyt ja paiseen röpelöinen pinta on työstetty tarkasti. Paiseita on ollut alun perin enemmänkin. Tummat pyöreät jäljet röntgenkuvassa kertovat alueista, joista liimattu paise on irronnut. Lisäksi niitä on luultavasti ollut myös kokonaan tuhoutuneilla maalialueilla.

Alaosan naulat pitävät kiinni säären irronnutta kaistaletta, ja jalkaterien vieressä on myös kaksi kiilamaista puupaikkaa.