Noita-Norsu 1950-luvulta
Kuukauden esine – Joulukuu 2002
Noita-Norsu on polystyreenistä valmistettu leikkinorsu, jonka sisältä kuoriutuu kerroksittain toinen toisensa sisällä olevia muita erivärisiä eläimiä. Norsun jälkeen seuraavat suuruusjärjestyksessä ovat virtahepo, karhu, lammas ja viimeisenä kanapoika. Noita-Norsu jatkaa omalla modernilla tavallaan sisäkkäin olevien lelujen perinnettä. Noita-Norsu kertoo meille aikakaudesta, jolloin muovi alkoi syrjäyttää teollisesti valmistettujen tuotteiden raaka-aineena puun, raudan, lasin ja keramiikan.
Noita-Norsun valmistaja on Helsingin Pitäjänmäellä (Valimotie 11) 1950-luvulla toiminut Oy Is-ma Ab. Noita-Norsun valmistusajankohta on saman vuosikymmenen puolivälin tienoilla.
Vanhimmat muovikeksinnöt tehtiin 1800-luvulla ja esimerkiksi selluloidista valmistettiin pikkuesineitä jo 1860-luvulla. Maidon juustoainetta kaseiinia opittiin jalostamaan kaseiinimuoviksi vuonna 1897. Ensimmäinen täysin synteettinen muovi (pat.1909) oli keksijänsä, belgialaisen Leo H. Baekelandin mukaan nimen saanut bakeliitti. Suomessa vieraskielisille sanoille plastics, Plastik, Kunststoffe, plast jne. etsittiin sopivaa ja käytännöllistä suomenkielistä vastinetta. Sanaa "muovi" esitti prof. Lauri Hakulinen vuonna 1947, ja se vakiintui yleiseen käyttöön nopeasti. Sanan ideana on aineen helppo muovattavuus, samoin kuin plastics tulee kreikan kielen helposti muovattavaa tarkoittavasta adjektiivista plastikos.
Teollisessa mittakaavassa muovin valmistus alkoi Euroopassa ja USA:ssa 1900-luvun alussa. Suomen ensimmäinen muovitehdas Sarvis aloitti toimintansa vuonna 1921 käyttäen raaka-aineenaan kaseiinia, ja 30-luvulla aloittivat ensimmäiset bakeliitista tuotteita valmistavat muovitehtaat. Kestokulutushyödykkeiden valmistuksessa muovi aiheutti suoranaisen vallankumouksen: muoveja on monenlaisia eri tarkoituksiin soveltuvia ja ne ovat yleensä kestäviä ja hinnaltaan huokeita. Muovin läpimurto teollisuustuotteiden valmistusmateriaalina tapahtui vasta toisen maailmasodan jälkeen, jolloin öljypohjaiset muoviraaka-aineet tulivat markkinoille. 1950-luvun lopulla maassamme olikin jo lähemmäs sata muovialan yritystä.
Syyskuussa 1998 Suomen kansallismuseon kansatieteellisiin kokoelmiin ostettiin erä alun perin viipurilaisen tukkukauppias Carl Tabatzkin jäämistöä. Tabatzkin lyhyttavaroiden tukku- ja agentuuriliikkeen varasto Helsingin Kruunuhaassa Meritullinkatu 15:ssa oli ollut koskemattomana noin 20 vuoden ajan. Jäämistö sisältää erilaisia mm. kulkukauppiaille tyypillisiä artikkeleita: kampoja, neuloja, kyniä ym. kirjoitusvälineitä, taskupeilejä, parranajovälineitä, nappeja, tupakointivälineitä, kahvinkorviketta sekä muoviesineitä kuten saippuakoteloita, mukeja ja leluja osa alkuperäisissä pakkauksissaan.
Risto Hakomäki