Keskiajan vaatteet
Keskiajalla jokamiehen perusvaate oli antiikista periytyvä tunika, jonka helma saattoi ulottua polveen tai nilkkaan asti. Tunikan kanssa käytettiin housuja tai pitkiä housusukkia. Naisen mekko oli malliltaan samantapainen kuin miehen tunika, mutta se oli aina nilkkapituinen. Sekä miehet että naiset saattoivat pitää tunikan tai mekon päällä kaapua, takkia tai hihatonta päällysmekkoa. Naiset alkoivat keskiajan lopulla käyttää uuden renessanssimuodin mukaista asua, johon kuului leveähelmainen hame ja tiukka takki tai nyöriliivi.
Yleensä rahvaannaiset valmistivat perheen vaatteet omien lampaiden villasta. Villakangasta voitiin piristää värjäämällä kasviväreillä. Esimerkiksi nokkosesta sai vihreää, kanervasta ruskeaa, matarasta punaista ja morsingosta sinistä. Vain harvoilla oli varaa kalliisiin silkkikankaisiin, jotka tuotiin silkkitietä pitkin kaukaa idästä.
Alusvaatteena sekä miehillä että naisilla toimi pitkä pellavainen aluspaita. Se suojasi päällysvaatteita ihon rasvalta ja hieltä. Näin päällysvaatteet pysyivät puhtaina, eikä niitä tarvinnut juurikaan pestä. Pyykinpesu oli työlästä, koska vesi piti kantaa kaivosta ja lämmittää padassa, ja vaatteet pestä käsin. Vaatteet olivat hyvin kalliita, eikä niitä haluttu kuluttaa turhalla pesemisellä. Likaisia töitä tehdessä puettiin tavallisesti pellavainen esiliina suojaamaan päällysvaatteita tahriintumiselta.
Kylmällä ilmalla käytettiin takkeja, kaapuja ja viittoja, jotka voitiin vuorata turkiksella. Pohjolan eläinten lämpimät turkit olivat yksi nykyisen Suomen alueen tärkeimmistä vientituotteista. Arvokkaita oravannahkoja voitiin jopa käyttää rahana.
Kesällä köyhemmät ihmiset kulkivat usein paljain jaloin, etteivät kengät kuluisi. Kylmällä säällä jalkoja lämmittivät yksinkertaiset jalkarätit tai luisella kinnasneulalla neulotut sukat. Nahkaisia tossuja ja saappaita käytettiin myös. Kaarnasta punotut tuohivirsut olivat kaikkein halvimmat kengät.
Miesten piti aina riisua hattunsa tai huppunsa kirkossa ja kuninkaan edessä, se oli merkki kunnioituksesta. Vaimojen ja nunnien taas piti aina peittää hiuksensa hunnulla tai myssyllä. Naimaton nainen sai kulkea tukka auki tai leteillä. Hän saattoi laittaa päähänsä värikkäistä kangaspaloista kiedotun seppeleen, tai korkean, kartiomaisen hennin-päähineen.