Kansallismuseon uudisosan taidekilpailun ensimmäiseen vaiheeseen 187 teosehdotusta

Museot

Kansallismuseon uudisosan yleisen taidekilpailun ensimmäinen, ideaa etsivä vaihe on päättynyt. Valtion taideteostoimikunta valitsi jatkokehitykseen neljä teosehdotusta. Lopullinen valinta toteuttavista teoksista tehdään syksyllä 2023. Kansallismuseon laajennusosan rakentaminen on käynnistymässä syksyllä, ja uusi museokokonaisuus on avoinna yleisölle keväällä 2027.

Kansallismuseon uudisosan kaksivaiheisen taidekilpailun järjestää Kansallisgallerian yhteydessä toimiva valtion taideteostoimikunta yhdessä Suomen kansallismuseon, Senaatti-kiinteistöjen ja Museoviraston kanssa. Kilpailun ensimmäisen vaiheen tavoitteena oli löytää ideoita Kansallismuseon uudisosan yhteyteen toteutettavasta teoksesta tai teossarjasta, joka luo uudisosalle identiteettiä ja tukee rakennuskokonaisuuden yhtenäisyyttä.

Kilpailun palkintolautakuntana toimii valtion taideteostoimikunta, jonka arvion mukaan kilpailuun saapuneiden 187 teosehdotuksen taso oli pääosin hyvä. Useat ehdotuksista edustivat perinteistä kuvanveistotaidetta ja temaattista referenssiä haettiin Kalevalan aihepiiristä, museon esineistöstä tai kansanperinteestä, mutta mukana oli myös kiinnostavia poikkeuksia.

Jatkokehitykseen valitut teosehdotukset:

Lojan puutarhassa on suurikokoinen ryijysuunnitelma, joka viittaa osaltaan myös Kansallismuseon historiallisen osan arkkitehtuuriin, Hvitträskin puutarhaan sekä kuvanveistäjä ja tekstiilitaiteilija Loja Saariseen.

Pinnan alla on osallistava teosehdotus, joka käsittelee kollektiivista muistia. Eri materiaaleja ja tekniikoita yhdistävä teos kuvittaa suomalaista tarustoa ja sielunmaisemaa.

Lähdevettä koostuu käsintehdystä keramiikkamosaiikista ja teoksen tavoitteena on herättää toivoa. Herkkä ja orgaaninen teosehdotus tuo esille veden ja lähteiden merkitystä ihmisille.

Välähdykset on valoteos, joka on linjassa uudisrakennuksen arkkitehtuurin ja pintamateriaalien kanssa. Vähäeleinen ja muuttuva teos mahdollistaa monenlaiset tunnelmat ja kuvastot tilassa.

Kilpailu käydään loppuun saakka anonyyminä ja jatkoon päässeet taiteilijat ilmoitetaan tästä syystä aakkosjärjestyksessä: Atso Airola & Leon Hidalgo, Otto Karvonen, Hanna-Kaisa Korolainen sekä Tuula Lehtinen.

Kilpailun toinen vaihe käydään 10.5.–12.9.2023, jolloin jatkoon valitut taiteilijat kehittävät teosehdotuksiaan. Syksyllä ehdotuksien aineistoon voi tutustua Kansallismuseossa sekä verkossa, ja samassa yhteydessä yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan. Sekä yleisön suosikki että palkintolautakunnan tekemä lopullinen valinta toteutettavista teoksista julkistetaan 16. lokakuuta. Kilpailusta lisää valtion taideteostoimikunnan verkkosivuilla.

Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit