Taideteoksia kansatieteellisistä kokoelmista

Kansallismuseon kansatieteen esinekokoelmissa on joitakin kymmeniä taideteoksia. Kokoelmien tehtävänä on ollut tallentaa suomalaista elämäntapaa esineiden, ei niinkään taiteen avulla. Miksi kokoelmiin on kuitenkin päätynyt myös taideteoksia? Vastaus löytynee Suomessa 1800-luvulla vaikuttaneesta fennomaniasta eli suomenmielisestä kansallisuusaatteesta. Tähän aikaan valokuvaus dokumentointimenetelmänä oli 1800-luvun lopulla vielä vaivalloista. Joskus oli helpompi maalata ja piirtää.

Fennomania ja suomalaisuuden tallentaminen

Suomenmielinen kansallisuusaate eli fennomania syntyi 1800-luvun alkupuolella yliopistopiireissä. Syntyi tarve ylläpitää suomen kieltä ja kulttuuria, koska Suomi oli vuonna 1808 liitetty osaksi Venäjän suuriruhtinaskuntaa. Suomalainen kansallistunne voimistui huippuunsa 1870-luvulla. Sen vaikutukset näkyivät muun muassa ylioppilaiden suomalaista elämäntapaa tallentavassa esineiden keruu- ja dokumentointiliikkeessä. Liikkeen tuloksena syntyivät muun muassa Kansallismuseon ensimmäiset kansatieteelliset arkisto-, kuva- ja esinekokoelmat.

Vuonna 1876 Helsingissä järjestettiin Suomen yleinen teollisuusnäyttely, jossa suomalaista elämäntapaa esiteltiin paitsi teollisuuden myös kuvien ja taiteen sekä esineiden ja interiöörien avulla. Ylioppilasosakuntien lisäksi Suomea dokumentoimassa kiersivät myös Suomen Muinaismuistoyhdistyksen retkikunnat. Keruu- ja dokumentointityö tuotti paljon taiteilijoiden tekemiä piirroksia sekä akvarelleja. Dokumentointia tehtiin myös kameralla. Kuitenkin tuohon aikaan, 1800-luvun lopulla, valokuvaaminen oli hankalaa ja riskialtista puuhaa. Kamerat olivat vielä kalliita ja harvinaisia ja esimerkiksi sisätiloja oli lähes mahdotonta kuvata valon vähäisyyden vuoksi. Monesti helpointa oli tallentaa ihmisiä ja tupainteriöörejä maalausten ja piirrosten avulla, jolloin niihin saatiin mukaan myös värit sekä enemmän tunnelmaa.

Retkikuntien lisäksi monet yksittäiset taiteilijat kiersivät tallentamassa maaseudun elämää. Niin sanottu laatukuvamaalaus ja talonpoikaiset aiheet olivat muodissa niin kuvataiteissa kuin kirjallisuudessa ja musiikissakin.

Laatukuva ja Düsseldorfin koulukunta

Laatukuvamaalaus on saanut nimensä sanasta genre – laji, laatu, suku. Maalauksissa ihmiset esitetään tyyppeinä, lajinsa edustajina, ei niinkään yksilöinä. Yleensä aiheena oli jokapäiväisen elämän tutut tapahtumat tunnelmalliseen, romantisoituun sävyyn esitettynä. Maaseudun ja talonpoikaisen elämän aiheet olivat hyvin suosittuja. Suomeen laatukuvamaalaus tuli 1860-luvulla Saksassa opiskelleiden, niin sanottujen Düsseldorfin koulukunnan maalareiden myötä. Vaikka Düsseldorfin koulukunnan maalarit saattoivat tehdä luonnoksia ulkona, he viimeistelivät maalauksensa sisätiloissa omassa ateljeessaan. Lopputulos olikin usein pikkutarkka ja kaavamainen. Kuvista haluttiin tehdä romantisoituja ja kauniita. Monesti suomalainenkin maisema tai interiööri näytti lopullisessa versiossa hyvin keskieurooppalaiselta. Talonpoikaismaalarit alkoivat siirtyä vuosikymmenen lopulla kohti realistisempaan maalaustyyliä. Taidearvosteluissa realistisuus ja aiheen totuuden mukaisuus alkoivat näytellä kaikkein tärkeintä roolia.

Alla esittelemäni maalaukset ovat Düsseldorfin koulukunnan taitelijoiden teoksia, mutta ne eivät aina näytä siltä, koska ne kaikki ovat yhtä lukuun ottamatta luonnoksia. Ainoastaan S. A. Keinäsen teos Kehdossa on valmis ja lopullinen aiheen tulkinta. Luonnoksina ne kuitenkin palvelevat paremmin sitä tehtävää, jonka takia ne on aikoinaan kokoelmiin hankittu. Ne ovat realistisia ja dokumentoivat hyvin omaa aikaansa. Niistä välittyy tunnelma, värit ja interiöörit sellaisella tavalla, jota olisi ollut mahdotonta muuten tallentaa.

Esittelen seuraavaksi Arvid Liljelundin (1844-1899), S.A. Keinäsen (1841-1914) ja Th. Waenerbergin ( 1846-1917) maalauksia. Näistä taitelijoista kukaan ei kiertänyt 1800-luvun lopun suomalaisuutta dokumentoivien retkikuntien mukana mutta he kukin osaltaan itse Suomessa matkustellen, tallensivat ahkerasti suomalaista 1870-luvun maaseudun elämäntapaa. Lopuksi esittelen G. D. Budkowskin maalauksen Kymäläisestä ja Makkosesta. Maalaus on erinomainen esimerkki suomalaisuuden tallentamisesta 1800-luvun alkupuolelta.

Kaksi taiteilijoista, Liljelund ja Keinänen, ovat lähtöisin suomenkielisistä työläisperheistä. Tämä oli mahdollista 1800-luvun lopun vaurastuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Molemmat kuvasivat omissa töissään tarkasti ja antaumuksella suomalaista maaseudun elämäntapaa.

Ylioppilaskuntien ja Muinaismuistoyhdistyksen retkikuntien matkoilta tallentuneisiin piirustuksiin ja maalauksiin pääsee tutustumaan myös Museoviraston Kuvakokoelmissa tai linkistä: retkikuntien piirroksia ja akvarellejä. Retkikuntien taiteilijoina toimivat muun muassa Albert Edelfelt, Gunnar Berndtson, Agathon Reinholm ja Kaarlo Vuori. Myös monet arkkitehdit tekivät matkoiltaan piirroksia. Näitä olivat muun muassa Armas Lindgren, Viktor Sucksdorff ja Lars Sonck.

Albert Edelfeltin maalaus Tyttö vuodelta 1873. Kuva: Museovirasto.

Arvid Liljelund (1844-1899)

Emanuel Arvid Liljelund syntyi 20. tammikuuta 1844 Uudessakaupungissa suomenkieliseen räätälimestarin perheeseen. Perheen tulot olivat melko vaatimattomat ja isä halusi Arvidin opiskelevan ensin räätälin ammatin, vasta tämän jälkeen oli mahdollista opiskella taitelijaksi. Räätäliksi opiskeltuaan, Arvid opiskeli Turussa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1863–1864 sekä Helsingissä vuosina 1864–1865. Opintojaan hän jatkoi vielä D~usseldorfin taideakatemiassa Saksassa vuosina 1866–1869.

Liljelund toimi opettajana taidekoulussa Helsingissä vuosina 1869–1876 sekä myöhemmin opettajana ja johtajana Viipurin Taiteenystävien piirustuskoulussa 1891–1899.

Liljelund sai Pietarin taideakatemian arvonimen Ensiluokan taiteilija. Hän maalasi tarkkoja kansatieteellisiä kuvauksia talonpoikaistupien interiööreistä ja ihmisistä. Hän teki maalausretkiä erityisesti ruotsinkielisen Pohjanmaan rannikolle mutta myös muualle Suomeen.

Teokset Puettu lutti ja Tupainteriööri Ahvenanmaalla on ostettu kansatieteellisiin kokoelmiin vuonna 1899 Arvid Liljelundin jäämistöstä. Tunnelmaltaan ja maalaustyyliltään hyvin erilainen Pirtti-interiööri on saatu kokoelmiin lahjoituksena vuonna 1941. Teoksen signeeraus on erilainen kahteen muuhun Liljelundin maalaukseen verrattuna. Onko kyseessä ollenkaan Liljelundin työ?