1. kerros

Toimisto

Ylivartijoiden toimistohuone oli vankilan komentokeskus. Täällä kirjattiin vankien sijoittelu selleihin, säilytettiin vankien henkilöpapereita, naputeltiin vankilaan toimintaan liittyviä lomakkeita, suunniteltiin työvuorolistoja ja otettiin vastaan vankeja tapaamaan saapuneet vierailijat. Vartijoiden virka-aseille oli oma säilytyslokerikko ja seinällä sellikartta. Huone on pysähtynyt siihen hetkeen, kun viimeiset vangit poistuivat rakennuksesta ja vankilatoiminta loppui 15.3.1993.

Selli 12

Tämän sellin 29-vuotiaalla vangilla oli takanaan jo kahdeksan aiempaa tuomiota pahoinpitelyistä, varkauksista, ryöstöistä ja liikennerikkomuksista. Uusinta, reilun kolmen vuoden rangaistustaan hän pääsi omasta pyynnöstään jatkamaan kotiseutunsa lähellä olevaan vankilaan, kun Hämeenlinnan vankila suljettiin 1993. Ehkä pyynnön syynä oli Hilkka, jonka lukuisat kaipaavat kortit löytyvät sellistä.

Selli 13

Täällä istui tuomiotaan henkirikoksen tehnyt 20-vuotias nuorimies. Taustallaan hänellä oli myös muita, pienempiä rötöksiä. Ensikertalaisena hän pääsi vapauteen suoritettuaan tuomiosta puolet, mutta koeaika jatkui tuomion loppuun asti. Henkireikä vankilassa hänelle lienee ollut musiikki, kitaran soittaminen ja musiikkikasettien kuuntelu. Sellin sisustus on jätetty vuoden 1993 tilaan vankilan suljettua ovensa.

Selli 14

Tämän sellin asukas oli 29-vuotias mies. Hänen taustansa liittyi pääasiassa huumausainerikoksiin. Lisäksi hän oli paennut työsiirtolasta. Nuorehkosta iästään huolimatta hänen yli yhdeksänvuotinen tuomionsa oli jo hänen kuudentensa. Vanki sai hankkia omalla rahalla selliinsä television, joka tarkastettiin läpikotaisin ennen käyttöä. Tupakointi oli erittäin yleistä ja se on jättänyt vahvasti jälkensä vankilan hajumaailmaan. Sellin sisustus on pysähtynyt vuoteen 1993 kun vankila sulki ovensa.

1871 aikakausselli

Vuonna 1871 valmistuneessa maamme ensimmäisessä sellivankilassa ryhdyttiin toteuttamaan ajan uusia aatteita, joiden tavoitteena oli myös parantaa rikolliset eikä ainoastaan rangaista, kuten aiemmin. Tätä tarkoitusta varten vangit sijoitettiin aiempien yhteistilojen sijaan yksinäiseristysselleihin, joissa heitä voitaisiin valvoa ja tarjota hallitusti sopivaa hengenravintoa ja työtä. Näin heidän ajateltiin katuvan ja pääsevän irti huonoista tavoistaan.

Selleissä oli kalusteina seinälle nostettava rautasänky, kiinteä pieni pöytä, jakkara sekä seinällä hylly. Lisäksi oli siivousvälineet ja vangin tuli itse huolehtia sellinsä siisteydestä. Lukemisina vangilla oli Raamattu, virsikirja, hartauskirja ja vankisäännöt. Vanki ei saanut tupakoida, kommunikoida muiden kanssa tai pelata korttia. Sääntörikkomuksista rangaistiin eristyssellillä tai vesileipärangaistuksella. Seinään kirjoittelusta seurasi kolme vuorokautta pimeässä eristyssellissä.

1910 aikakausselli

Selliosastoilla oli höyrykeskuslämmitys ja ilmanvaihtojärjestelmä, joita varten kussakin sellissä oli puuritilällä verhottu patteri sekä raitis- ja poistoilmakanavat. Kussakin sellissä oli myös käymäläastiaa varten viemäröity kaappi, mutta ei ole varmuutta, olivatko viemärit koskaan käytössä.

Vankiloissa noudatettiin edistysjärjestelmää, jonka mukaisesti vangit jaettiin luokkiin. Alemman luokan vankiin kohdistettiin ankarampia kasvatuskeinoja, joita lievennettiin ja vapauksia lisättiin vangin edetessä ylempiin luokkiin. Vankien työnteko, käytös ja oppiminen arvosteltiin viikoittain. Vankiloissa vallitsi sotilaallinen järjestys, elämä oli säädeltyä ja vangin oikeudet tarkoin rajattuja. Vangin tuli nousta vuoteesta aamukuudelta, pestä kädet ja kasvot, kammata hiukset ja pukeutua. Hänen tuli sijata vuode ja nostaa se seinälle. Päivisin vuoteella ei saanut levätä. Vangin päivään kuului työntekoa, koulunkäyntiä sekä pakollinen ulkoilu ja liikunta. Levolle oli mentävä iltayhdeksältä.

1955 aikakausselli

Työnteko kuului sekä vangin rangaistuspakkoon että parannuskeinoihin. 1950-luvulla vangit työskentelivät omissa selleissään, pajoissa, verstaissa tai ulkotöissä. Lääninvankilassa valmistettiin mm. kalastustarvikkeita, kuten tekee sellissä istuva verkkoja pauloittava vanki. Hänen yllään oleva raitapuku oli käytössä vuosina 1953 - 1979. Toiseen oppiluokkaan edennyt vanki sai olla kirjeenvaihdossa kolmesti kuussa ja vastaanottaa kuvallisia postikortteja. Tapaajia sai käydä kaksi kertaa kuukaudessa. Hän sai käyttää vihki- tai kihlasormusta ja pitää esillä valokuvia. Omilla rahoillaan hän sai tilata johtajan hyväksymästä listasta kaksi aikakauslehteä.

1950-luvun lopulla seinälle nostettava sänky vaihtui kerrossängyksi ja selliosastoille saatiin wc:t, joihin vangit pääsivät kolme kertaa päivässä. Ruoka jaettiin 1960-luvulle asti ovessa olevasta luukusta. Vankien keskinäistä yhteydenpitoa estämään pyrkinyt kielto kiivetä ikkunaan oli poistettu vankisäännöistä vuonna 1951.

Vesipiste

Vesipiste oli päivisin vankien käytettävissä. Vankilan pohjakerroksessa on kaivo, josta vesi johdettiin rakennuksen eri vesipisteisiin.

Selleihin vettä ei tullut, mutta niihin oli alun perin rakennettu viemäröinti klosettia varten. Käytössä olivat sen sijaan ämpärit tai potat, jotka vangit aamuisin tyhjensivät itse. 1950-luvulla kuhunkin kerrokseen rakennettiin yksi yhteinen wc päiväkäyttöön.

Rikollisten tuntomerkit / vankien valokuvaus

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomessa yhtenäistettiin vankien tuntomerkkien tallentamista. Tuntomerkkien perusteella vangit ja rikolliset oli helpompi löytää esimerkiksi paon tai vapautumisen jälkeen tehdyn rikoksen yhteydessä. Keskeisimpiä tuntomerkkejä olivat sormenjäljet, ulkonäön kirjalliset kuvaukset sekä valokuvat.

Kameroiden kehittyminen 1800-luvun loppupuoliskolla oli erittäin hyödyllistä tuntomerkkien tallentamisen kannalta, sillä kuvasta rikollinen on huomattavasti helpompi tunnistaa kuin piirustuksesta. Vankien hiukset leikattiin usein lyhyiksi vankilaan tullessa.

Vartijahuone

Kaksi vartijaa työskenteli ensimmäisessä kerroksessa vuorokauden ympäri kolmessa vuorossa. Kurinpidon lisäksi he tilasivat vankien ruoat ja osallistuivat vankien ulkoiluun.

Vartijoiden vaatimuksia alettiin määritellä Ruotsissa ensimmäistä kertaa 1700-luvun alussa, ja erikoiskoulutus alkoi Turussa vuonna 1880. Ammatti rinnastettiin sotilasammatteihin ja vartijoilta edellytettiin nuhteettomuutta, sekä kirjoitus- ja lukutaitoa. Lisäksi toivottiin käsityöammatin hallintaa vankityön ohjaamiseksi.

Öisillä vartiointikierroksilla väännettiin määräpaikoin avaimella vartiointikelloa: Vartija valvoi vankeja, vartijaa kello. Sähkövalot valaisivat ensi kertaa pihan pimeyden 1920-luvulla. Jos vanki pakeni, saattoi vartija saada rangaistuksen.

Usein vartijoille vakiintui vankien keskuudessa lempi- ja pilkkanimiä. Yleisiä slangi-ilmauksia olivat puolestaan pamppu, nihti, avaimenperä ja turvenuija.

Kutsu, valo ja nimikyltti

Ollessaan lukittuna selliinsä vanki saattoi kutsua vartijaa työntämällä ulos punaisen kutsumerkin sisällä olevalla vivulla. Joskus vanki on voinut hakata merkkiä jatkuvasti kaiken yötä aiheuttaen kovaa meteliä, mikä usein hermostutti muita vankeja. Silloin vartijat saattoivat lukita kutsumerkin paikoilleen laudanpätkällä.

Sellien ainoat valokatkaisijat ovat sellien ulkopuolella. Vangit eivät voineet itse sytyttää tai sammuttaa valoja, vaan sen tekivät vartijat.

Valokatkaisijan alapuolella on nimilapputeline, johon merkittiin sellissä olevat vangit. Nimilaput olivat eri värisiä; vankeusvangille oli sininen, sakkovangille vihreä ja tutkarille eli tutkintavangille valkoinen. Kun telineen avasi, näki lapun toiselta puolelta kunkin vangin nimen.

Putsarin selli

Putsarit olivat vankeja, jotka huolehtivat erilaisista siivoustöistä vankilassa sekä ruoan jakelusta. Ruoka jaettiin ruokakärrystä vangeille selleihin. Putsareita oli joka kerroksessa yksi tai kaksi ja heidät erotti muista vangeista heidän yllään olevista valkoisista takeista. Putsarin työ oli haluttu pesti, sillä se toi joitakin vapauksia. Putsarivankien työn luonteen vuoksi heidän sellinsä ovi oli avoinna pidempään kuin muiden vankien, ja he saattoivat liikkua muita vankeja vapaammin. Työssä oli myös omat hankaluutensa. Putsarien piti tulla toimeen kaikkien kanssa ja heidän kauttaan pyrittiin myös välittämään sekä tietoa että kiellettyjä asioita kuten päihteitä. Putsariksi ei päässyt kuka tahansa, vaan vangin tuli olla hyväkäytöksinen ja kykenevä suoriutumaan toimeen kuuluvista tehtävistä.

Vartijan selli

Joka kerroksessa oli omat vartijansa. Vartijan pöytä oli keskikäytävällä ja yksi kerroksen selleistä oli vartijoiden käytössä. Toisinaan vartijoiden selliä käytettiin myös vartijoiden lepotilana. Sellissä oli vuode sekä televisio ja radio. Vartija saattoi esimerkiksi tulla illalla vuoteeseen lepäämään ennen työvuoronsa alkua, jos työvuoro alkoi aamuyöllä.

Matkaselli

Maakerran matkasellien lisäksi yhdessä tavallisista selleistä oli tilapäinen matkaselli, johon voitiin sijoittaa vankeja, jos alakerran matkaselleissä oli ruuhkaa. Pieneen selliin saattoi olla majoitettuna kerrallaan kuusi vankia kerrossänkyihin ja lisäksi pari vankia patjoilla lattialle.

Suolasilakka- ja paloämpärit

Ensimmäisen kerroksen keskikäytävällä oli silakkaämpäri, josta vangeille tuli antaa suolasilakoita vapaasti niin paljon kuin he halusivat. Säilötty kala on ollut Suomessa arkipäiväistä ruokaa jo keskiajalla. Jo tuolloin silakkaa käytettiin runsaasti paitsi rannikolla myös sisämaassa ja vielä 1800-luvulla suomalaiset söivät silakkaa useita kertoja viikossa. Ruokakalana silakka on edullinen ja ravinteikas ja siksi se oli hyvä lisä vankilan aterioihin, jotka vanki sai valmiiksi annosteltuna. Vielä 1970-luvulla etenkin vanhemmat vangit kävivät silakkaämpärillä, mutta 80-90 -luvuilla silakan syönti oli jo vähäistä.

Oven takana komerossa on paloämpäreitä. Ne oli sijoitettu lähelle kerroksen vesipistettä.

Kurkistusselli

Kurkista selliin ovessa olevasta kurkistusluukusta.