Pohjakerros eli maakerta

Sauna

Vangit saunoivat kerran viikossa, perjantaina tai lauantaina. Lauteille mahtui 10 miestä ja saunavuorot määräytyivät sellikerroksittain. Vartija valvoi saunomista pukuhuoneen puolella. Sauna rakennettiin 1950-luvulla.

Saunaa pidetään Suomessa rauhoittumisen paikkana. Kuten kirkossakävijää on opastettu kuvilla ja kirjoituksilla väärintekemisen seurauksista, myös vankilan saunassa on kirjoituksia, joissa muistutetaan vankilaan joutuneita tekojensa syistä.

Vaatevarasto

Yksi vankilakurin ilmentymistä oli vaatevarasto, josta vangit saivat puhtaat varusteet määräpäivin. Lakana, tyynyliina ja kaksi kappaletta pyyhkeitä sekä alusvaatteet vaihdettiin saunapäivinä. Alushousuja ja sukkia oli käytössä viikoittain kaksi paria. Muita varusteita vaihdettiin ja täydennettiin kerran viikossa.

Säännöissä ohjeistettiin, että vaatteet vaihdetaan vain vastaavaan vaatteeseen eikä kosteita vaatteita otettu vastaan. Jotta varusteiden pesutulos olisi ollut mahdollisimman hyvä, oli ohjeena, että taskut on käännettävä nurin ja sukat eivät saaneet olla mytyssä, solmussa tai sisäkkäin. Taskujen kääntämisohje kiersi vankien keskuudessa hyvänä vitsinä.

Saapumistila

Vanki saapui vankilan alueelle kolmella tavalla: joko tullen itse ilmoittautumaan vankilan portille, vankikuljetuksena toisesta vankilasta tai poliisin saattelemana. Hän astui rakennukseen sisään päätyovesta saapuen tähän maakerran odotustilaan, josta siirryttiin vartijan toimistoon. Ensimmäisen vankilavuorokautensa vanki vietti maakerran tiloissa. Täällä hänet kirjattiin vankilan rekisteriin, hänelle annettiin vaatteet ja hänet tarkistettiin kiellettyjen esineiden varalta. Odotustilan yhteydessä sijaitsevat myös kaksi eristysselliä ja niin kutsuttu pelkääjien selli.

Eristyssellit

Vankiloissa on omat tiukat sääntönsä ja niitä rikkovat joutuivat yleensä ensimmäisenä eristysselliin. Vankilanjohtaja pystyi määräämään vangin eristysselliin enimmillään seitsemäksi päiväksi ja vankilan johtokunta jopa kahdeksikymmeneksi päiväksi. Vankilan viimeisten vuosikymmenten aikana tavallisin syy eristysselliin joutumiselle oli vangin saapuminen lomilta myöhässä tai humalassa. Näistä rikkeistä määrättiin kolme vuorokautta eristystä. Eristysselliin vanki sai ottaa mukaansa luettavaa sekä kahvia ja teetä.

Hämeenlinnan eristysselleissä olivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa käytössä yhdet Suomen varhaisimmista videokameroista, joilla vankien oloja voitiin seurata. Kamerat kuitenkin piilotettiin vangeilta, eivätkä he tienneet niiden olemassaolosta. Mikäli vartijat epäilivät vangin salakuljettavan vankilaan huumeita, he pystyivät myös tarkistamaan vangin ulosteen ja vetämään vessan eristyssellin ulkopuolelta.

Pelkääjien selli

Pelkääjien selli tarkoittaa muista selleistä erillään olevaa tilaa, johon voidaan sijoittaa omaa turvallisuuttaan pelkääviä vankeja. Vanki saatettiin siirtää selliin joko omasta tahdostaan tai henkilökunnan arvioinnin perusteella. Syyt turvallisuuden vaarantumiselle liittyivät esimerkiksi vangin rikoksiin, etniseen taustaan tai jengiriitoihin. Erityisessä vaarassa olivat muun muassa seksuaalirikolliset, ”vasikoijat” ja huumeiden käytöstä velkaantuneet.

Vankilayhteisössä pelkääjäksi ilmoittautuminen on julkinen teko ja menetettyä mainetta on vaikea enää korjata entiselleen. Vankilan sisällä pelkääjiä esimerkiksi kutsutaan usein sisiliskoiksi, koska nämä vaaran uhatessa piiloutuvat koloihinsa. Joissain tapauksissa vanki saattaakin anoa siirtoa toiseen vankilaan heti ongelmien ilmetessä, jottei hän saisi pelkääjän mainetta.

Vastaanottotila, vartijan toimisto

Vangin tie kulki odotustilan jälkeen maakerran vartijan toimistoon, jossa vartijat ottivat vangista ylös kaikki tarvittavat tiedot. Samalla vanki sai myös vankipassin ja sairaanhoitaja teki hänelle tulohaastattelun. Huoneiden välissä oleva metallinpaljastin paljasti myös kätketyt teräaseet. Metallinpaljastimen läpi kuljettuaan vanki siirtyi kohti matkaselliä ensimmäistä vankilayötään varten.

1950-luvulta alkaen vangit saivat tuoda vankilaan aiempaa enemmän omia vaatteitaan ja muita tavaroita. Myöhemmin myös radiot ja televisiot sallittiin selleihin. Vangin oli kuitenkin itse maksettava elektronisten laitteiden tarkastuttaminen paikallisessa elektroniikkaliikkeessä, sillä niihin saattoi helposti piilottaa kiellettyjä esineitä ja elektroniikkaa.

Kaivo

Vankilan oma kaivo oli olennainen osa rakennuksen toimintaa. Kaikki rakennuksessa käytetty vesi nostettiin tästä yhdeksän metriä syvästä kaivosta. Kaivoa saivat kuitenkin käyttää vain henkilökunnan edustajat, eikä vangeilla ollut pääsyä kaivohuoneeseen. Nykyään kaivohuone on yhdistetty toiseen maakerran matkaselliin purkamalla niiden välinen seinä. Voit erottaa huonetilat toisistaan seinissä olevien värierojen perusteella.

Vapautuvien vankien selli

Tuomion loputtua siviilielämä alkoi alakerran kautta. Oma selli tyhjennettiin, peti purettiin ja tavarat otettiin mukaan. Maakerrassa luovutettiin vankilan omaisuus ja kuitattiin omat tavarat saaduksi. Viimeinen yö vietettiin vapautuvien matkasellissä.

Aina paluu yhteiskuntaan pitkän vankila-ajan jälkeen ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Vastassa voivat olla työttömyys, vanhat velat, sekä kadonneet ja rikkoutuneet ihmissuhteet. Vankilan säänneltyyn rytmiin tottuneille voi valinnanvapauskin olla ahdistava näkymä.

Vankilan matkasellien synkät seinäkirjoitukset on historiallisena dokumenttina päätetty jättää vankilan toiminnan aikaiseen asuunsa. Minkälaisia tunnelmia ja viitteitä vankien maailmankuvasta löydät kirjoituksista?

Kahlevarasto

Ennen 1890-lukua miesvangeille niitattiin usein jalkaraudat, ja vangit saattoivat työskennelläkin raskaissa kahleissa. Useimmin vanki kahlittiin kuitenkin kuljetuksissa, jolloin paksut ketjut yhdistivät kädet, jalat, kaulan ja vyötärön. Lisäksi nilkkoihin liitettiin puomi, joka voitiin kiinnittää lattiaan tai kuljetuskärryihin. Vankilakokoelman raskaimmat liiviraudat 1890-luvulta painavat 31 kg. Kahlittujen rautavankien housut napitettiin lahkeen sivuitse, jotta ne voitiin riisua pesulle tai vuoteeseen mennessä poistamatta kahleita.

Täysraudoituskaan ei kaikkia estänyt. Moni osasi kalvaa kahleet auki alkeellista sahaa käyttäen ja yrittää pakoa niin vankilasta kuin kuljetuksen aikana. Naisia ei kahlehdittu kuin poikkeustapauksissa, mutta vankiasuun kuuluva hame itsessään vaikeutti karkaamista.

Jalkakahleitten käyttö lopetettiin 1981, jonka jälkeen käsiraudat ovat olleet ainoa kahlehtimisen muoto. Oikeudessa vastaajana olevaa vankia ei saa kahlehtia.

Rauhoittelukaappi

Rauhoittelukaappeja oli käytössä vankiloiden lisäksi psykiatrisissa sairaaloissa. Rauhoittavat lääkkeet eivät vielä olleet saatavilla. Kaappi voitiin myös laskea makuulleen takaseinällä olevien jalkojen varaan. Museokokoelman kaapin tarkasta käyttöpaikasta ja historiasta ei ole varmuutta.

Siviilivaatevarasto

Vankilaan tullessaan vanki joutui luopumaan omaisuudestaan ja vaihtamaan ylleen kaikille yhtenäisen vankipuvun. Henkilökohtainen omaisuus luetteloitiin ja jätettiin odottamaan vapautumista. Koska Hämeenlinnan lääninvankila oli tutkintavankila, vanki saattoi vapautua nopeastikin oikeudenkäynnin jälkeen tai hänet siirrettiin pitkän tuomion saatuaan suorittamaan sitä muihin Suomen vankiloihin.

Pannuhuone

Vankila oli kuin viritetty kone. Pyrkimys hallita ja järjestää todellisuutta johti huomattavan edistyksellisiin rakennusteknisiin ratkaisuihin. Vankilassa oli jo rakentamisvuodesta 1871 lähtien keskuslämmitys, vesijohto, veivattava ruokahissi, jätekuilu sekä kaksi kylpyhuonetta.

Lämmitysjärjestelmä oli moderni, sillä se oli säädettävissä sellikohtaisesti. Kalusto ja asennus hankittiin Berliinistä ja hoitamiseen palkattiin oma lämmittäjä. Järjestelmä osoittautui kuitenkin tehottomaksi, ja uusittiin osittain jo 1890-luvulla. Tilalle tulivat kotimaiset Högfors-pannut, joista kuuma vesihöyry kierrettiin putkistoihin ja sellien valurautapattereihin. Sekä pannut että patterit ovat kestäneet hyvin aikaa, sillä ne ovat edelleen toimintakuntoisia.

Lämmitys- ja vesihuoltojärjestelmän osia olivat myös oma kaivo, paisuntasäiliö tai vesivaraaja ullakolla sekä englantilaisvalmisteinen pumppu pannuhuoneen kyljessä.

Jakelukeittiö / pimeä rangaistusselli

Alun perin vankilan ruoanvalmistuskeittiö on sijainnut ensimmäisen kerroksen keskiosassa ja sittemmin kellarikerroksessa. Ruoka nostettiin kerroksiin keittiön takana sijainneella käsin kammettavalla ruokahissillä. Myöhemmin keskuskeittiö korvattiin kuhunkin kerrokseen sijoitetuilla jakelukeittiöillä, jotka rakennettiin pimeiden rangaistussellien paikalle. Tässä vaiheessa on luovuttu myös ruokahissistä.

Pimeää koppia eli vangin sulkemista määräajaksi pimeään rangaistusselliin käytettiin vankilan sisäisenä kurinpitorangaistuksena. Pimeään koppiin voitiin yhdistää lisäksi muita kurinpidollisia toimenpiteitä, kuten vesileipärangaistus, jolloin vangin ravintona oli vain vesi ja leipä höystettynä suolalla.

Matkaselli

1880-luvulla kellarikerrokseen eli maakertaan rakennettiin usealle vangille tilapäiseen käyttöön tarkoitettuja matkasellejä. Niihin sijoitettiin vankeja, jotka odottivat varsinaiselle selliosastolle sijoittamista tai siirtoa toiseen vankilaan sekä vankeja, jotka olivat menossa oikeuteen tai sieltä tulossa. Matkasellissä suoritettiin myös lyhyitä vankeusrangaistuksia.

Matkasellissä saattoi olla majoitettuna jopa parikymmentä vankia kerrallaan. Sellin ilma oli joskus niin sakeana tupakansavusta, että siellä oli vaikea hengittää. Ilmastointina toimi vain raollaan oleva ikkuna. Välillä matkaselleissä syntyi tappelunnujakoita, joita vartijoiden piti rauhoitella. Sellin ovessa oli luukku, josta vartija saattoi tarkkailla tilannetta ennen selliin menoa, mutta toisinaan vangit peittivät luukun vaatteella tai rikkoivat sen. Matkaselliin mentäessä vartijoilla saattoi olla edessään ennalta arvaamattomia tilanteita ja usein sinne mentäessä oli varmuuden vuoksi useampi vartija paikalla.