Kuva: Matti Kilponen, Museovirasto

Lintututkija ja luonnonsuojelija Pentti Linkolan esineitä

Pentti Linkola (1932─2020) hankki elantonsa kalastamalla, mutta hänen intohimonsa olivat linnut. Linkola tutki lintuja ja tilastoi havaintonsa. Luonnonsuojelijana hän oli näkyvä ekologisen elämäntavan puolestapuhuja.

Pentti Linkolan yhteiskunnalliset puheenvuorot ja kirjoitukset herättivät keskustelua, kritiikkiä ja kohuakin. Luonto oli hänelle tärkeämpi kuin ihmiset ja ihminen vain yksi laji muiden eläinkunnan lajien joukossa. Ihmisen aiheuttaman luontokadon seuraaminen oli hänelle vaikeaa.

Pentti Linkolan tyttäret Mirjami Linkola ja Leena Linkola lahjoittivat isänsä jäämistöstä esineitä Suomen kansallismuseon kokoelmiin kesäkuussa 2021. He valikoivat tärkeimpiä käyttöesineitä, jotka ovat ”niin Penaa”, eli edustavat heidän mielestään Linkolaa parhaiten. Kokonaisuuteen kuuluu kiikarit, kirjoituskone, kirjevaaka, puukko, kyniä, kalapuntari sekä muistivihkoja.

Esineet ovat Pentti Linkolan kodista Sääksmäen Ritvalasta, joka kuuluu nykyään Valkeakoskeen. Linkola asui rakennuttamassaan pienessä talossa vuodesta 1978. Puolentoista hehtaarin tilaan kuului piharakennuksia, vähän peltoa ja kasvimaa. Pellosta sai heinät hevoselle, joka oli hankittu kalastusta varten. Talossa haisi savu, kala ja kaasuhellan kaasu. Sähköä käytettiin vain valaistukseen ja radioon.

Päivittäisessä käytössä olleissa esineissä on vahva haju, likaa ja käytönjälkiä. Esinekokonaisuus kertoo esimerkiksi Linkolan ammatista kalastajana, keskustelua herättäneestä kirjallisesta työstä sekä lintuihin liittyvästä toiminnasta.

Valitse kuva saadaksesi lisää tietoa

Lähteet:

Kylänpää Riitta 2017. Pentti Linkola – Ihminen ja legenda. Helsinki.

Leena Linkolan suullinen tiedonanto esineiden lahjoituksen yhteydessä 10.6.2021.

Suomen luonto 10/2014

Tringa 4 / Vil. 39 (2012) Jukka Hintikka: Pentti Linkola 80 (pdf)

Lisää luettavaa:

Kuukauden esine 11/2021: Pentti Linkolan kiikarit ja muistivihko