Tuohipuku Pielavedeltä

Kuukauden esine - Toukokuu 2005

"Tämmöinen se on tämän maan univormu"

Moneen muotoon taipuvasta tuohesta on valmistettu mitä erilaisimpia esineitä, säilytysastioita ja jalkineita. Tuohesta on kudottu myös vaatteita, jotka usein ovat kummallisuuksina päätyneet museoiden kokoelmiin. Tuohipukujen taitavat tekijät edustavat alati uusiutuvaa persoonallistyyppiä: lähiympäristöstään poikkeavia, mieltymystensä mukaan toimivia kyläoriginelleja.

Erikoinen, outo ja poikkeava käyttäytyminen on lähes aina aiheuttanut vahvasti tunnepohjaista suhtautumista. Eri puolilla maata tuohipuvuissa kulkijat, Kontti-Kustaat jne., vertautuvat lähinnä eräänä kyläoriginellien perustyyppinä pidettyyn joukkoon, keksijöihin, eräänlaisiin filosofeihin ja mietiskelijöihin, joita on esiintynyt 1800-luvun loppupuolelta lähtien eli aikakaudelta, jolloin teollisuuskapitalismi suoritti läpimurtonsa. He ovat pyrkineet osoittamaan mahdottoman mahdolliseksi, ikiliikkujien keksijät luomaan ikuisen liikkeen, tuohenkutojat perättömäksi vanhan sananlaskun "ei tule tuohesta takkia eikä akasta pappia".

Talollisen poika Juho Pietarinpoika Lankila Kalajoelta (synt. 3.1.1798) valokuvautti itsensä Oulussa vuonna 1878. Maanviljelystä, kalastusta ja Hämeen pellavilla kaupankäyntiä harjoittanut ja arvostettuna kihlakunnan lautamiehenä toiminut Juho Lankila siirtyi vanhoilla päivillään syytinkiläiseksi. Eläkeukkona hän muisteli erityisesti kokemuksiaan sota-ajoista.

Suomen sodan aikana hän oli 10-vuotiaana katsellut, kuinka oma sotaväki perääntyessään poltti kirkon ison sillan ja viholliset ampuivat tykeillä uutta pappilaa. Itämaisen sodan aikana hän oli omatekoisella veneellä palaamassa Torniosta suolanhakumatkalta, kun 18.7.1855 englantilainen sotalaiva otti hänet tovereineen vangiksi.

Kalliina lastina olleista 47 suolatynnyristä jäi veneeseen vain 3 tynnyriä, muut heitettiin mereen, kun hänet muutaman päivän kuluttua päästettiin menemään. Turkin sodan syttyessä hän seurasi tarkkaan sanomalehtien sotatietoja. Hän omisti poikkeuksellisen paljon kirjoja, mm. suomenkielisen Geografian eli Maanoppaan ja maailmanhistorian.

Lähes 80-vuotiaana hän rupesi kutomaan sotilaspukua esittävää tuohipukua, johon pukeutuneena hän esiintyi pientä maksua vastaan kertoen, että "tämmöinen se on tämän maan univormu". Ihmettelijöitä riitti. Erityisesti veronkantopaikan lähettyville asettautuneena hän keräsi runsaasti katsojia. Hän lähti lastipaatissa esiintymään Ouluun saakka, missä menestys jatkui. Maaherrankin kerrottiin käyneen ihmettelemässä häntä todisteena siitä, että "tuleehan se tuohesta takki ja vielä lakkikin". Oulun matkalla hän kävi myös valokuvaamossa.

Kun ukko kotiin palattuaan matkasta väsyneenä asettui lepäämään, vei hänen tyttärensä eteisestä tuohipuvun sisältäneen säkin ja poltti sen läheisessä metsikössä. Tuohikenraalin tytöksi nimitettynä hän häpesi syvästi isänsä esiintymistä. Vaatteitten polttamisen aiheuttamasta suuttumuksesta rauhoittuneena ukko alkoi sitkeästi kutoa uutta samanlaista pukua. Kotiväkensä vastustuksen vuoksi hänen täytyi tehdä sitä läheisessä torpassa. Valmiiksi uusi puku ei ehtinyt, sillä vanhus kuoli 21.7.1879. Valokuva on hankittu Ylioppilasosakuntien kansatieteellisen museon kokoelmiin samoihin aikoihin.

Tuohinen puku on hankittu Ylioppilasosakuntien kansatieteellisen museon kokoelmiin vuonna 1876 Pielavedeltä. Tekijää ei tunneta. Pukuun kuuluu "hattu, Napoleonin hatun muotoa, västi eli takki, liivit, housut, kengät ja rukkaset". Osa tuohisiisnoista on ollut värjätty siniseksi univormun värin mukaan. Kaksikerroksisen tuohiliuskan alempi osa on värjätty mustikalla ja sen päällä kulkee vaalea polvekkeelliseksi leikattu koristekaitale. Myös hatun valmistamisessa on käytetty koristeelliseksi lovettuja tuohikaitaleita.

Pirkko Sihvo