Kahvinpapujen murskain Ruotsin metsäsuomalaisalueelta

Kuukauden esine - Heinäkuu 2008

Kun kahvinpapuja alkoi olla saatavilla ja kahvinjuonti yleistyi, pavut oli jauhettava kotona. Sepäntekoisia kammesta kierrettäviä kahvimyllyjä edelsivät erilaiset yksinkertaisemmat välineet. Niistä yksi oli pitkänomainen koverrettu puukaukalo, jonka pohjalle kahvinpavut kaadettiin. Pavut hienonnettiin pyörittämällä kaukalossa puista kiekkoa tai pyörää, jonka kummallakin sivulla oli kädensija.

Kuvien esittämä esine on peräisin suomalaisalueelta Ruotsin Östmarkista. Se kuuluu 130 esineen kokoelmaan, jonka maisteri Astrid Reponen keräsi Suomen kansallismuseolle kesällä 1932 Ruotsin Värmlannista ja Norjan Finnskogasta. Osan esineistä, tämän mukaan lukien, hän sai maalari Jöns Jonssonilta.

Metsäsuomalaisiksi sanotaan savolaisia uudisasukkaita, jotka muuttivat Ruotsiin ja osa heistä edelleen Norjaan noin vuosina 1580-1640. Suuri osa heistä asettui Värmlantiin, minkä vuoksi heitä usein nimitetään Värmlannin suomalaisiksi, mutta tosiasiassa heidän asutusalueensa ulottuu paljon laajemmalle, Norrlannin keskiosista Länsi-Göötanmaalle asti. Heidän asutuksensa ulottui myös Norjan itäisille rajaseuduille Hedmarkiin Solørin alueelle. Muuttoliikkeen merkittävä taustatekijä oli kaskiviljelyn uusi muoto, huuhtaviljelytekniikka, joka lisäsi uusien kaskialueiden tarvetta. Kaskiviljely siis vaikutti osaltaan muuttoliikkeeseen.

On myös todettu, että muutto Ruotsiin ajoittui usein kotitilan isännän vaihtumisen yhteyteen: kun vanhin poika peri kotitilan, nuoremmat lapset lähtivät etsimään uusia viljelyseutuja. Uudisasutuksen kaskiviljelypainotteisuutta on ehkä liikaakin korostettu - vaikka se luultavimmin olikin pääasiallinen syy lähtöön, uusilla asuinalueilla omaksuttiin ennen pitkää muitakin elinkeinoja, joista 1700-luvulle tultaessa on mainittava erityisesti karjanhoito, sekä myös peltoviljely ja kalastus.

Savolaisten asuttaminen Ruotsiin oli kruununkin intresseissä: ennen asumattomista seuduista alkoi tulla verotuloja. Savolaiset olivat myös tuolloin, mitä ilmeisimmin aiheesta, vilkkaasti lisääntyvän väen maineessa. Niinpä heille haluttiin tarjota mahdollisuuksia oman torpan saamiseen omasta valtakunnasta, jotta he eivät lähtisi kauemmas. Kymmenillä ruotsalaisilla pitäjillä oli laajat asumattomat takamaat, joihin toivottiin runsaasti asutusta. Näin syntyivät finnskogenit.

Muuttajia arvellaan olleen yhteensä noin 13 000. Käsitys heidän runsaasta lisääntymisestään piti paikkansa, 1800-luvun alkupuolella metsäsuomalaisia arvioitiin olevan noin 40 000, vaikka monet olivat varmaan jo tuolloin sulautuneet ruotsalaiseen kantaväestöön. Assimiloituminen jatkui, kunnes myös suomen kieli hävisi heidän keskuudestaan. Viimeiset Värmlannin savolaismurteen puhujat kuolivat 1960-luvulla.

Nykyään voidaan sanoa, että tuon muuttoliikkeen peruina sadoilla tuhansilla tämän päivän ruotsalaisilla on suomalaisia esi-isiä. Koska omien juurien etsiminen ja tutkiminen on muodikasta, myös metsäsuomalaisuus on noussut usein esillä olevaksi aiheeksi sekä Ruotsissa että Norjassa: sukuja tutkitaan, sukuyhdistyksiä on perustettu, museoita ja näyttelyitä avattu.

Metsäsuomalaisten aineellinen ja henkinen kulttuuri on mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska he säilyttivät pitkään sitä mitä veivät Suomesta mukanaan. Heidän kulttuuristaan on kerätty melko lailla aineistoa, niin kieltä kuin henkistä ja aineellista kulttuuria koskevaa, mutta sitä ei ole vielä kovin paljon käsitelty. Mitä metsäsuomalaisten kulttuuri todistaa heidän lähtöalueensa kulttuurin kehitysvaiheesta heidän lähtöaikanaan, mitä he ovat säilyttäneet, mitä uutta omaksuneet ruotsalaisilta, mitä ruotsalaiset ovat omaksuneet heidän kulttuuristaan - vastaukset näihin kysymyksiin eivät ole vielä niin täydellisiä kuin mihin aineiston arvellaan antavan mahdollisuuden.

Kahviin liittyvän esineistön he varmuudella omaksuivat vasta pitkään Ruotsissa asuttuaan, koska kahvia ei heidän muuttaessaan tunnettu Suomessa eikä Ruotsissa. Ruotsin maaseudulla kahvi yleistyi samoihin aikoihin kuin Suomessakin, metsäsuomalaisten parissa luultavasti 1800-luvun alussa.

Suomen kansallismuseon esineen kaukalo-osa on ulkomitoiltaan 37 cm x 7 cm x 6 cm. Sisältä päistään viistottu kaukalo on päältä 29 cm, pohjasta 20,5 cm pitkä ja 4,8 cm leveä. Kiekon halkaisija on 10 cm, paksuus 3,5 cm. Kiekon kummallakin kädensijalla on pituutta noin 10 cm. Kaukalon pohja ja kiekon ulkoreuna ovat runsaassa käytössä kuluneet. Sigfrid Svenssonin artikkelin Kaffe kuvituksena on valokuva samanlaisesta kahvinpapujen murskausvälineestä Nordiska museetin kokoelmista, skura Länsi-Göötanmaalta.Sen kylkeen on kaiverrettu vuosiluku 1856, joka antaa jonkinlaisen ajoitusvihjeen Kansallismuseon esineellekin.

Suomesta peräisin olevia vastaavanlaisia kaukalo-kiekko -tyyppisiä yksinkertaisia kahvinjauhamisvälineitä on Suomen kansallismuseon kokoelmissa puoli tusinaa, yksi Satakunnasta, loput ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Läntinen levinneisyys viittaa arvatenkin siihen että tyyppi on tullut Suomeen Ruotsista.

Antti Metsänkylä

Metsäsuomalaisista:

Lähteenmäki Eija 2002. Ruotsin suomalaismetsien synty. Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella. Bibliotheca Historica 77. SKS, Helsinki 2002.

Talve Ilmar 1982. Metsäsuomalaiset ja Suomen kansankulttuuri. Teoksessa: Ulkosuomalaisia. Kalevalaseuran vuosikirja 62. SKS, Helsinki - Jyväskylä.

Tarkiainen Kari 1990. Finnarnas historia i Sverige 1. Inflyttarna från Finland under det gemensamma rikets tid. SKS, Helsinki - Vammala.

Tarkiainen Kari 1977. Metsäsuomalaiset sukututkijan näkökulmasta. Genos 68 (1997), s. 98-104.

Kahvista ja kahvimyllyistä Ruotsissa:

Svensson Sigfrid 1936. Kaffe. Teoksessa: Svenska kulturbilder. Ny följd, Tredje bandet, Del V. Stockholm.

Svensson Sigfrid 1970. Hur kaffet blev svensk nationaldryck. Teoksessa: Mat och miljö. En bok över svenska kostvanor. Lund.