Mahlakourut Kalannista

Kalevalan runossa koivu itkee kohtaloaan:

Useinpa minun utuisen,
Use'in utuisen raukan,
Lapset kerkeän keväimen
Luokseni lähenteleikse,
Veitsin viisin viiltelevät
Halki mahlaisen mahani…

Pelkästään lapset eivät nauttineet kevään ensimmäisiin kuuluvista antimista, vaan koivun mahlaa on käytetty muutenkin. Mahlaa on juotu sellaisenaan tai siitä on käytetty eräänlaista olutta. Koska mahlassa on sokeria, tuore mahla ei säily pitkään, vaan alkaa käydä itsestään.

Mahlaa on juoksutettu koivuista heti lumien lähdettyä. Maaliskuuta on kansanomaisessa kalenterissa sanottu mahlakuuksi, mutta nykyisen kalenterin mukaan mahlanjuoksu ajoittuu paremminkin huhtikuulle. Mahlanjuoksu päättyy, kun lehtisilmut puhkeavat.

Mahlaa voitiin juoksuttaa kahdella tavalla. Koivun runkoon porattiin reikä, johon asetettiin puinen kouru, jota pitkin mahla valutettiin puun juurella olevaan astiaan. Toinen vaihtoehto oli tehdä V:n muotoinen viilto puun kuoreen ja asettaa sen alle noin 10 cm pitkä koivunoksa, jota pitkin mahla valui. Tähän viitataan Kalevalan säkeissäkin.

Lapset saattoivat valuttaa mahlaa myös katkaisemalla ohuen oksan ja juomalla mahlaa suoraan sen päästä. Mahlan juoksuttamisen jälkeen reiät tai viillot oli syytä paikata huolellisesti, jotta lahottajasienet eivät päässeet tuhoamaan puuta. Parhaat mahlakoivut olivat arvokkaita ja niistä pidettiin huolta.

Mahla on puun juurten maasta keräämää vettä, johon on liuennut juuristoon varastoituneita yhteyttämistuotteita ja epäorgaanisia yhdisteitä, mm. kalsiumia, kaliumia ja magnesiumia. Mahlan sisältämät hivenaineet olivatkin entisaikaan tarpeellisia, kun talven mittaan pääasiallinen ravinto oli käynyt yksipuoliseksi ja ravinneköyhäksi. Lisäksi mahlassa on hedelmäsokeria.

Nykyisin koivusokeri tunnetaan paremmin ksylitolin nimellä. Sokeria on mahlassa noin prosentin verran, joten se ei ole nykyihmisestä maistu kovin makealta, mutta entisaikaan sen merkitys makeutusaineena on ollut suurempi. Mahlalla on makeutettu mm. ohraryynivelliä ja kaljaa.

Mahlasta on voitu keittää myös siirappia korvaamaan kallista sokeria. Elias Lönnrot kertoo 60 kannusta mahlaa saatavan kokoon keittämällä lähes kannu siirappia. Lönnrotin mukaan mahlasta voi tehdä myös viiniä keittämällä, sokeroimalla ja käyttämällä.

Kansanparannuksessa mahlaa on myös käytetty jonkin verran. Lönnrotin mukaan mahlaa on mm. juotu "säilötystaudin" eli luuvalon hoitoon. Kauneudenhoidossakin mahlalla on ollut sijansa: sen on uskottu ehkäisevän auringon vaikutusta:

"Kasvojen päivettymisen ehkäisemiseksi lasketaan keväällä koivupuusta mahlaa ja pestään sillä kasvot." (Pielisjärvi)

"Mahlan aikana juoksutetaan koivun mahlaa ja sillä pestään kasvot. Kesakot lähtevät siten, ja muutenkin antaa mahlapesu kauniin hipiän." (Jalasjärvi)

Mahlaa käytetään edelleen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mahlan juoksuttaminen heikentää puuta, joten mitä tahansa koivua ei pidä mennä viiltelemään.

Mahlasimaa voi valmistaa seuraavan reseptin mukaan. Simaa saadaan tästä 5,5 litraa:
Valmistelut 30 min.
Seisotusaika 2-4 vrk
Käymisaika 1-1,5 vrk

5 l vettä
5 dl mahlaa
3 dl sokeria
(1 dl humalia)

1. Kiehauta vesi, mahla ja sokeri.
2. Mausta humaloilla.
3. Anna siman jäähtyä isossa astiassa ja säilytä sitä huoneenlämmössä kunnas käyminen alkaa.
4. Anna siman käydä 1-1,5 vrk ja pullota.
5. Säilytä viileässä ja tarjoa kylmänä.

Pirkko Madetoja

Lähteitä:

Elias Lönnrotin Flora Fennica. Toim. Kai Linnilä, Sari Savikko ja Terttu Lempiäinen. Helsinki: Tammi, 2002.

Rautavaara Toivo 1978. Mihin kasvimme kelpaavat. Helsinki, WSOY.

Relve Hendrik 2002. Puiden juurilla. Puut ja pensaat luonnossa ja kansanperinteessä. Jyväskylä, Atena.

Uusivirta Hilkka 1982. Suomalaisen ruokaperinteen keittokirja. Helsinki, WSOY.