Nuoren keikarin muotokuva: Carl Gustaf Mannerheim

Carl Gustaf Mannerheim (1797–1854), Carl Erik ja Sofie Mannerheimin vanhin poika, seurasi isänsä jalanjäljissä ja oli tämän tavoin yksi 1800-luvun alkupuolen merkittäviä suomalaisia virkamiehiä. Koulutukseltaan juristina hän toimi mm. Turun hovioikeuden hovioikeudenneuvoksena ja Vaasan läänin apulaismaaherrana, ennen kuin hänet 1834 nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi ja viisi vuotta myöhemmin vastaperustetun Viipurin hovioikeuden presidentiksi. Hänen intohimoinen harrastuksensa oli entomologia, hyönteisten tutkimus, jolla alalla hänestä tuli maailmankuulu tutkija. Tämän ohella Carl Gustaf Mannerheim toimi useiden tieteellisten seurojen puheenjohtajana, ja luonnontieteellisistä ansioistaan hänet kutsuttiin myös lukuisten ulkomaisten tieteellisten seurojen jäseneksi.

Kolmissakymmenissä oleva nuori kreivi Mannerheim on muotokuvassa esitetty eleganttina maailmanmiehenä, pukeutuneena vihreään takkiin ja huolettomasti kietoutuneena ruutuvuoriseen ruskeaan päällysviittaan, jota koristavat vihreä samettikaulus ja kookkaat nyöripunoksiset nauhat. Pään kallistus, sen asentoa korostava korkea silinterihattu ja huolellisesti esille käännetty viitan kirjava vuori luovat kuvan muotitietoisesta nuoresta miehestä, jossa oli ehkä hieman keikarin vikaa. Takin rinnassa on hänelle 1828 myönnetty Pyhän Vladimirin ritarikunnan IV lk. risti, ja muotokuva voi hyvinkin olla maalattu lähellä tätä ajankohtaa. Koska Carl Mannerheim sai seuraavan kunniamerkin vuonna 1839, on muotokuva joka tapauksessa maalattu ennen tätä.

Signeerauksen puuttuessa maalauksen tekijästä ei voida olla täysin varmoja. Ajatellen Suomessa tuolloin toimineita muotokuvamaalareita – Gustaf Wilhelm Finnberg ja Johan Lindh – kyseessä saattaisi olla Johan Lindh, ja on myönnettävä, että erityisesti silmät ja kasvojen yläosa muistuttavat eloisuudessaan Lindhin 1820-luvun lopun parhaita töitä. Myös taustan violetin harmaat ja rusottavat pilvet ja niiden lomasta pilkottava sininen taivas muistuttavat eräitä hänen 1820-luvun jälkipuolella maalaamiaan muotokuvia. Suu ja leuka sen sijaan ovat Lindhille epätavallisen ilmeikkäät.

Kyse voisi tietysti olla myös jostakin pietarilaisesta taiteilijasta, olihan esimerkiksi Gustaf Mannerheimin isä Carl Erik maalauttanut itsestään muotokuvan Pietarissa 1825. Myös sommittelullisesti muotokuva olisi Lindhin tuotannossa ainutlaatuinen, vaikka erityisesti 1820-luvun jälkipuolen muotokuvissaan hän on huomattavasti mielikuvitusrikkaampi kuin myöhemmässä tuotannossaan. Mannerheimit osasivat vaatia taiteilijalta paljon, kuten esimerkiksi Finnbergin kanssa käyty riita tilatuista muotokuvista osoittaa – riidan suurin syy tosin oli taiteilijan hitaus. Finnbergin maalaama Carl Gustaf Mannerheimia esittävä muotokuva sentään valmistui, mutta ei ehkä kannustanut uuteen tilaukseen. Kun vaatimustaso on ollut korkealla, Lindh on ehkä pannut parastaan.

Carl Gustaf Mannerheimin päällysviitta on mallin ympärillä yhtä vapaasti kuin esimerkiksi Rabbe Fabian Gustaf Wreden turkiskauluksinen viitta Finnbergin 1830-luvun alussa maalaamassa muotokuvassa. Viime kädessä tämä tapa kätkeä mallin kädet ja alavartalo takkiin, viittaan, naisten muotokuvissa shaaliin, periytyy 1700-luvun niistä muotokuvista, joissa – kuten Isaac Wacklinilla – vartalo katoaa kyynärpäistä alaspäin pilvimäiseen, hulmuavaan silkkikankaaseen.

Vuosien 1849–1851 välillä Lindh maalasi Carl Gustaf Mannerheimista virallisen edustusmuotokuvan hovioikeuden presidentin virkapuvussa. Kaikki keikarointi on tässä muotokuvassa mennyttä maailmaa.

Muotokuva on saatu lahjoituksena Brita ja Augustin Mannerheimin perillisiltä 2012. Myöhäisempi muotokuva on kreivi Carl Erik Mannerheimin testamenttilahjoitus 1986.

Vuonna 2014 Suomen kansallismuseon kokoelmiin ostettiin Carl Gustaf Mannerheimille kuulunut kirjoituspöytä ja 2021 siihen kuuluva asiakirjalokerikko. Pöytä, samoin kuin myöhäisempi muotokuva, on nykyisin esillä Louhisaaressa Askaisissa, jota Mannerheimien perhe piti kesäkotinaan.

Jouni Kuurne