veistos

Tekijä

Qaqaq Ashoona

Kuvaus

Serpentiinikivestä tehty veistos, joka esittää meren jumalatarta, Sednaa. Kellanvihreänkirjavasta kivestä veistetyllä hahmolla on naisen yläruumis, mutta kalan pyrstö. Hiukset ovat pitkät ja Sedna kohottaa käsissään hiussuortuvia, jotka muistuttavat kalan eviä. Kasvojen piirteet on veistetty huolellisesti, samoin kädet sekä pyrstön ja hiusten yksityiskohdat. Kiven pinta on kiillotettu. Veistoksen pyrstössä on halkeama, joka on korjattu liimalla. Sculpture of serpentine stone depicting the Sea Goddess Sedna. The figure carved out of mottled yellowish green stone has a woman’s upper body and a fish tail. Her hair is long and the two strands of hair that Sedna holds in her hands resemble fish fins. The features of her face as well as her hands and the details of her tail and hair have been carefully carved. The stone has been polished. The tail has cracked and been mended with glue.

Asiasanat

arktiset kulttuurit, kiviesineet, kuvanveisto, taide, taidekokoelmat, veistokset

Mitat

leveys, suurin: 42,0 cm, syvyys, suurin: 10,0 cm, korkeus, suurin: 25,0 cm

Materiaali

kivi/luonnonkivi

Tekniikka

käsityö, kuvanveisto/veisto

Käyttöaika

1988

Valmistuspaikka

Pohjois-Amerikka, Kanada, Nunavut, Baffinin alue, Cape Dorset

Löytöpaikka

Käyttöpaikka

Kansa/heimo

inuitit

Valmistuksen konteksti

inuittien nykytaide Kanadan alueen inuitit ovat perinteisesti valmistaneet pienoisveistoksia luusta, sarvesta ja mursunhampaasta. Näistä amuletteina, koristeina ja leluina käytetyistä esineistä kehittyivät 1800-luvulla ns. matkamuistoesineet, joita inuitit myivät mm. alueilleen tulleille tutkimusmatkailijoille ja valaanpyytäjille. (Routledge, 2004, Hessel 1998.) Inuittien taloudellista asemaa parantamaan pyrkineiden Kanadan valtion työpajaprojektien avulla syntyivät markkinat kivestä tehdyille taideveistoksille n. 1950-luvulla. Kiveä inuitit käyttivät aikaisemmin enimmäkseen työkaluihin ja astioihin, modernissa veistotaiteessa kivi on yleisin materiaali. Kiviveistosten koko on suurempi kuin perinteisten luuveistosten, mutta nekin ovat edelleen pienehkönpuoleisia. Taiteilijat hankkivat kivimateriaalin itse asuinseuduiltaan. Joillakin alueilla on käytetty pehmeämpää vuolukiveä, toisaalla hieman kovempia kivilajeja kuten basalttia ja serpentiiniä. Aihepiirit poikkeavat perinteisistä mutta ammentavat omasta kulttuurista; yleinen on äiti ja lapsi -teema, eläinhahmot, metsästys ja perinteiset tarinat ja myytit. (Routledge, 2004, Hessel 1998.) Routledgen (2004) mukaan ”… teokset ovat yhdistelmä yksilöllisiä taiteellisia kiinnostuksen kohteita, paikallista kulttuuria, vaihtuvien [työpaja]ohjaajien ja kaukaisten eteläisten markkinoiden vaikutusta.” Aika: 1950-luvulta

Esineeseen liittyvä uskomus

Sedna, meren äiti Inuittien kuuluisin ja merkittävin henkiolento on Meren äiti, eräänlainen meren jumalatar tai meren eläinten emäntä. Häntä kutsutaan useilla nimillä, joista yksi on Sedna. Myös häneen liittyvistä tarinoista on useita versioita, mutta useimmissa Sedna on tavallinen nuori neito, joka pudottuaan tai jouduttuaan pudotetuksi veteen kajakista jää pitelemään kajakin laidasta kiinni vain sormillaan. Kun hänen sormensa katkaistaan, neito uppoaa meren pohjaan ja muuttuu mahtavaksi meren hengettäreksi; katkaistuista sormista syntyvät ensimmäiset valaat ja hylkeet. Ulkomuodoltaan Sedna on merenneidon kaltainen: yläruumis on naisen, mutta alaruumis merinisäkkään tai kalan pyrstöineen. Hiukset ovat pitkät ja valtoimenaan. Sedna synnytti inuiteille tärkeät merieläimet, mutta koska Sedna on meren tapaan herkästi suuttuva ja vaarallinen, inuittien pyyntimiehet joutuivat rukoilemaan meren äkäistä emäntää, joka saattoi tyytymättömänä nostaa myrskyn ja kieltäytyä antamasta saalista merestä. Jokaisen pyyntimiehen tuli noudattaa kunnioitusta meren eläimiä kohtaan, mutta jos tilanne meni oikein tiukaksi, Sednaa lepyttelemään lähetettiin šamaani, jonka tehtävänä oli laskeutua meren pohjaan kampaamaan ja letittämään meren rouvan sekaisin menneet hiukset. Sednan hahmo symbolisoi äitiyttä ja hedelmällisyyttä, olihan hän elämän antaja inuiteille, mutta hän muistuttaa myös meren vaaroista ja pyyntikulttuurin oikullisuudesta. (Hessel, 1998.) Veistoksen hankkinut dokumenttielokuvaohjaaja Markku Lehmuskallio kuvasi sen valmistuksen. Kuvanveistäjä Qaqaq ja tämän vaimo asuivat parakissa Cape Dorsetin ulkopuolella. Valmistus kesti kaksi viikkoa ja filmille tallentui myös tietoa Meren äiti Sednasta ja inuitien suhteesta häneen. Koska Qaqaq oli metsästäjä, mutta ei voinut veistosta tehdessään käydä pyyntiretkellä, hänen vaimonsa kävi ampumassa lintuja, joita syötiin raakana. Lehmuskallio kertoo, että Qaqaq myös kiillotti veistoksen, vaikka se oli ohjaajan mielestä tarpeetonta.

Vanha objektinumero

Arktisen Henki näytteluluettelo no. 121

Objektinumero

VK6478:26

Kokoelmatiedot

Yleisetnografiset kokoelmat

Digitaalinen kokoelma

Meri