Venäjän ja Ruotsin välinen niin kutsuttu Kustaan sota (1788-1790) päättyi käytännössä Itämeren historian suurimpaan meritaisteluun, joka käytiin Ruotsinsalmessa nykyisen Kotkan edustalla 9.–10.7.1790. Ruotsin kannalta voittoisa mittelö oli itsensä useammallakin tavalla umpikujaan ajaneelle Kustaa III:lle vain hetkellinen pelastus, mutta Kymijoen suulta hän kuitenkin poistui kruununsa kanssa ja ehjin nahoin. Ruotsin suurvalta-aseman, tai ainakin kunnian, palauttamista havitelleen Kustaan aloittama sota maksoi kymmenien tuhansien ihmisten hengen ilman että serkuksien hallitsemien valtakuntien väliset rajapyykit olisivat Värälän rauhansopimuksessa siirtyneet kyynärääkään. Tuleville polville Ruotsinsalmen taistelut sentään jättivät perinnöksi historiallisen tiedon aarreaitan pohjaan vaipuneiden alusten muodossa.

Tunnetuin ja tutkituin Ruotsinsalmessa kohtalonsa tavanneista aluksista on eittämättä St. Nikolai (Svjatoj Nikolai), yksi Venäjän saaristolaivaston tuolloin upouusista soutufregateista. Aluksen pituus oli noin 40 metriä, leveys 9,75 metriä ja syväys matalia saaristo- ja rannikkovesiä silmällä pitäen vain 3,35 metriä. Aluksen suurin miesvahvuus oli arviolta 350-400 henkeä ja taisteluvarustuksen 38 tykkiä nikhakoilla eli reelinkitykeillä vahvistettuna tekivät siitä varteenotettavan taktisen voimavaran.

Ruotsinsalmen toisen meritaistelun ensi laukaukset ammuttiin kohti Viipurinlahden motista vain viikkoa aiemmin raskain tappioin paennutta Ruotsin laivastoa 9.7.1790 klo 9.30, ja yli 12 tunnin ajan tykit puhuivat tauotta. Lähtökohtaisesti Ruotsalaisten asema oli taistelun alkaessa tukala, mutta päivän edistyessä alkoi näyttää yhä ilmeisemmältä, että sotaonni olisi sittenkin heidän puolellaan.

Yhtenä venäläisten voimakkaimmista yksittäisistä aluksista St. Nikolai joutui ankaran tykkitulen kohteeksi venäläislinjan keskiössä, ja iltapäivän mittaan tilanne muodostui kriittiseksi. Osa mastoista oli katkennut ja meri tulvi sisälle runko-osumien repimistä aukoista. Pääkannen raskaimpia tykkejä työnnettiin yli laidan aluksen keventämiseksi. Lopulta taistelussa huventunut miehistö ei enää kyennyt pumppaamaan vettä ulos aluksesta, saati vastaamaan tehokkaasti tuleen. Tuntikausia yhä toivottomammaksi käyneessä tilanteessa kamppailtuaan alus kaatui äkisti oikealle kyljelleen ja upposi nopeasti vieden mukanaan myös nuoren päällikkönsä, kapteeni Samuel E. Marshallin. Vain kourallinen miehiä pelastui.

St. Nikolain viime hetkistä on säilynyt mm. seuraavanlainen aikalaiskuvaus:

”Oli kamalaa nähdä, kuinka tämä suuri alus upposi: vesi sulkeutui sen päällä ja Nikolai hävisi syvyyksiin jälkeä jättämättä. Vajaassa minuutissa tapahtui tämä uppoaminen. - - Eräs ruotsalainen tykkivene pelasti yhden matruusin ja laivan lääkärin, jotka kamppailivat aallokossa. - - Nämä onnettomat miehet kertoivat meille, että aluksen päällikkönä oli englantilainen kapteeni Marshall, jyrkkäluontoinen ja taipumaton mies, joka ei halunnut kuulla edes miehistönsä rukouksia siitä, että alus olisi antautunut, jolloin edes osa miehistöstä olisi pelastunut. Hän kieltäytyi antautumasta huutaen: ”Kun minulla ei ollut tilaisuutta näyttää teille miten voitan, niin minä näytän teille miten on osattava kuolla”. Siepaten aluksensa sotalipun voitokas huuto huulillaan hän hyppäsi mereen häviten jäljettömiin.”

St. Nikolain hylky paikannettiin uudelleen syväväylän ruoppauksen yhteydessä vuonna 1948. Alus lepäsi noin 17 metrin syvyydessä tykit yhä kylkiporteista häämöttäen, kuin valmiina jatkamaan kesken jäänyttä taistelua.

Vuosikymmenien kuluessa St. Nikolain hylystä on nostettu tuhansia esineitä, jotka antavat monipuolisen kuvan elämästä 1700-luvun sotalaivalla. Esineet kuuluvat Suomen merimuseon kokoelmiin ja niitä on esillä päänäyttelyn lisäksi Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttelyssä merikeskus Vellamossa: https://kohtalonaruotsinsalmi.fi