Kuva: Marco Melander.

Muotokuvaminiatyyrejä

Muotokuvaminiatyyrimaalaus on 1500-luvulla kehitetty ja aina 1800-luvun puolenvälin tienoille harjoitettu taidemuoto. Miniatyyrimaalaus kehittyi keskiaikaisista kirjankuvituksista itsenäiseksi taiteenlajiksi 1500-luvun kuluessa. Miniatyyrimaalaustaiteen kukoistuskausia olivat toisaalta 1500–1600-luvut ja toisaalta 1700-luvun jälkipuolisko ja 1800-luvun alku.

1500- ja 1600-luvuilla miniatyyrit maalattiin pergamentille. Norsunluu otettiin pohjamateriaalina käyttöön 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa, ja se yleistyi 1700-luvun loppua kohden syrjäyttäen pergamentin lähes kokonaan. Maalaamiseen käytettiin vesiliukoisia guassi- ja akvarellivärejä. Miniatyyrit sijoitettiin rasioihin tai medaljonkeihin, jolloin niitä oli helppoa kuljettaa mukanakin.

Muotokuvaminiatyyreillä oli pitkään taideteoksina hyvin yksityinen ja intiimi luonne, niitä pääsivät katselemaan yleensä vain miniatyyrien omistajat ja heidän uskottunsa. Pienen kokonsa vuoksi miniatyyrit oli luontevaa liittää koruihin ja 1700-luvulta alkaen myös muihin koruesineisiin, kuten nuuskarasioihin. Hallitsijan kuvalla varustettuja koruja, nuuskarasioita tai muita esineitä annettiin usein lahjana hoveista uskollisille alamaisille. Kuninkaallisia naimakauppoja saatettiin suunnitella pitkälle muotokuvaminiatyyrien avulla, kun sopivia puolisoehdokkaita ei ollut mahdollista tavata. Hovien ulkopuolella miniatyyrien maalaaminen, hankkiminen, lahjoittaminen ja omistaminen oli osa aateliston sosiaalista elämää. 1800-luvun alussa muotokuvaminiatyyreistä tuli myös porvarispiirien suosima ystävyyslahja. Pieni, medaljongissa lähellä sydäntä pidettävä kuva tärkeästä henkilöstä tuli osaksi romantiikan ajan kuvastoa. Vasta 1800-luvun alusta alkaen yleistyi tapa laittaa muotokuvaminiatyyrejä kehyksiin ja ripustaa ne seinälle muiden maalausten tapaan.

Muotokuvaminiatyyrit ovat olleet suosittuja koko Euroopassa. Myös Pohjoismaihin hankittiin miniatyyrejä ja täällä toimi miniatyyrimaalareita. Ruotsissa miniatyyrimaalareita oli useita, ja Ruotsin hovi houkutteli maahan taiteilijoita myös etelämpää Euroopasta. Vuonna 1684 Ruotsin hoviminiatyyrimaalariksi valittiin suomalaista syntyperää oleva Elias Brenner.

Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluu yli 250 muotokuvaminiatyyriä 1600-luvun jälkipuoliskolta 1950-luvulle. Kokoelman pääosa on 1700-luvun jälkipuoliskolta ja 1800-luvun alusta. Kokoelmaan kuuluu niin kansainvälisestikin merkittävien ja tunnettujen taiteilijoiden kuin harrastelijoidenkin töitä. Kansallismuseon kokoelmassa on lisäksi vahva kansallinen painotus, koska suuri osa töistä esittää suomalaisia henkilöitä, ja myös osa taiteilijoista on suomalaisia.

Satu Frondelius

Valitse kuva saadaksesi lisää tietoa

Elias Brenner, Isonkyrön pappilasta hovin miniatyyrimaalariksi

Isonkyrön varakkaan kirkkoherran poikana Elias Brenner (1647–1717) sai hyvän kasvatuksen, sillä käytyään Uudenkaupungin ja Porin latinakoulut hän lähti pohjalaisia perinteitä seuraten Uppsalaan 1663.

Taitavaksi piirtäjäksi osoittautunut Brenner pääsi tutkintoja suorittamatta antikviteettikollegion piirtäjäksi 1668, eli piirtämään valtakunnan muinaismuistoja. Brenner sai 5.10.1670 erityisen tehtävän tutkia Suomen muinaismuistoja. Kysymyksessä oli ensimmäinen antikvaarinen ekskursio Suomeen.

Brenner alkoi 1670-luvun puolivälissä väsyä muinaismuistoihin ja suuntasi harrastuksensa ajan muotitaiteeseen, miniatyyrien maalaamiseen. Itseopiskelun avulla Brenner saavutti maalarina tason, joka ei jäänyt esikuvista jälkeen. Vuodesta 1677 Brenner oli jo hovimaalari, ensin ilman erityistä palkkaa, mutta vuodesta 1684 maksetulla vakanssilla.

Brenner ei mitenkään peitellyt tosiasiaa, että hän oli syntyperältään suomalainen. Hänen seurapiirinsä Tukholmassa koostui osaksi pohjalaista syntyperää olevista henkilöistä, erityisesti monista sukulaisista.

Brenner aateloitiin 1712 ja hän kuoli Tukholmassa 1712.