Ensimmäinen Sibelius-mitali

Säveltäjämestari Jean Sibelius (1865–1957) oli näkyvä hahmo maamme kulttuuri- ja taide-elämässä. Hänen taiteilijaystäviinsä ja sukulaisiinsa lukeutui useita kuvataiteilijoita. Niinpä Sibeliuksesta onkin tehty lukuisia sekä yksityisiä että julkisia muotokuvia. Henkilömitaleiden muotokuvat ovat yksi julkisen muotokuvataiteen alalaji. Sibeliuksen suosio suomalaisessa mitalitaiteessa on omaa luokkaansa. Pelkästään hänen elinaikanaan toteutettuja mitaleita tunnetaan kahdeksan, myöhempiä puolestaan reilut kymmenen, ja ulkomaisiakin ainakin kymmenkunta. Tällaiseen suosioon ei liene yltänyt kukaan toinen suomalainen.

Ensimmäinen Sibelius-mitali liittyy säveltäjän 50-vuotisjuhlallisuuksiin. Idea oli ilmeisesti peräisin professori Uno Lindelöfiltä (1868–1944). Suomen Tiedeseura oli lyöttänyt mitalin hänen isänsä L. L. Lindelöfin (1827–1908) kunniaksi 1907, joten tämänkaltaiset hankkeet olivat hänelle jo perhepiiristä tuttuja. Perheen kautta hänellä oli yhteys myös musiikin maailmaan: Uno Lindelöfin nuorin veli Carl Lindelöf (1877–1956) oli konserttimestari, ja toinen veli, matemaatikko ja professori Ernst Lindelöf (1870–1956) oli nuorempana soittanut samassa kvartetissa Sibeliuksen kanssa – ja oli mukana taustavaikuttajana, kun kuvanveistäjä Emil Wikström (1864–1942) muovaili ja lyötti omalla kustannuksellaan mitalin kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanuksen (1856–1933) 70-vuotispäivän kunniaksi 1927.

Mitali toteutettiin keräysvaroin. Sibeliuksen syntymäpäivän (8.12.1915) kunniaksi järjestettiin kansalaispäivälliset Pörssiravintolassa, ja rahat (käytännössä ennakkotilaukset) mitaliin kerättiin ilmeisesti tässä yhteydessä. Kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855–1940) sai tehtäväkseen mitalin muovailemisen. Taiteilijapalkkioksi oli alun perin sovittu 1 200 mk (nykyrahassa vajaat 3 000 euroa), mutta Vallgren nosti palkkiovaatimuksensa 4 000 markkaan (runsaaseen 9 000 euroon) kuultuaan, että mitalin tilauksia oli tehty jo huimat 400. Tähän ei mitalitoimikunta halunnut suostua. Kuvanveistäjäliitto asettui tukemaan Vallgrenia ja ilmoitti, että mikäli Vallgren ei saa mitalia tehdäkseen, ei sitä saa kukaan muukaan suomalainen kuvanveistäjä. Tämä taas aiheutti kuohuntaa niiden kuvanveistäjien keskuudessa, joita mitalien muovailu kiinnosti. Sopuratkaisu löytyi kuitenkin pian, ja Sibelius istui mallina mitalin muotokuvaa varten alkuvuodesta 1916, Vallgrenin muistelmien mukaan kolme kertaa. Työn tukena käytettiin ilmeisesti myös valokuvia.

Vauhdikkaan alun saanut mitaliprojekti jäi maailmantapahtumien jalkoihin. Elokuussa 1914 oli syttynyt maailmansota, ja vaikka sotatoimet eivät varsinaisesti ulottuneet Suomeen, ne vaikeuttivat elämää monin tavoin. Suomessa oli mahdollista lyödä mitaleita, mutta maassamme ei ollut niiden leimasimien valmistamiseen riittävän korkeatasoista tekniikkaa. Mallit oli siis lähetettävä ulkomaille leimasimien kaivertamista varten. Tämän takia mitalit usein myös lyötiin ulkomailla. Tämänkaltaisten liiketoimien hoitaminen ei ollut helppoa sotaa käyvässä Euroopassa, eivätkä sodanjälkeinen sekava tilanne tai hurjasti laukannut inflaatio auttaneet asiaa rauhan tultuakaan. Sibelius-mitali sai odottaa valmistumistaan aina vuoden 1920 puolelle. Se lyötiin Berliinissä Oertelin tehtaassa (Die Berliner Medaillen-Münze Otto Oertel) samaan aikaan muutaman muun suomalaisen mitalin kanssa.

Ville Vallgren kertoo muistelmissaan (Guldranden 1920) järjestäneensä mitalin mallien valmistumisen kunniaksi huhtikuussa [1916] pienet päivälliset hotelli Fennian talvipuutarhassa. Orkesteri soitti Sibeliuksen musiikkia sekä Straussin valsseja, ja juomaakin oli saatu hankittua, kieltolaista huolimatta. Kieltolaki tuli kuitenkin voimaan vasta 1919, joten todennäköisempää on, että illallinen nautittiin vasta 1920 kun valmiit mitalit oli saatu Suomeen – tai sitten ”Ville-gubben” yhdistää muistikuvia eri tilaisuuksista.

Sibelius-mitali sai kunnian olla ensimmäinen 50-vuotismitali Suomessa. Ansioituneille kansalaisille osoitettiin arvostusta lyöttämällä mitali yleensä vasta 70-vuotismerkkipäiväksi, ja 60-vuotispäiväksi vain harvoin. Sibelius koettiin ilmeisesti poikkeuksellisen merkittäväksi ja kansainvälisesti meritoituneeksi niin, että hän ansaitsi näin ainutlaatuisen huomionosoituksen.

Mitalia ei pidetty taiteellisesti kovin onnistuneena. Kritiikki lienee kohdistunut pääasiassa mitalin takasivun toteutukseen, eikä ihme. Sommitelman ihmisfiguurit on sijoitettu oikeaan reunaan töyräälle, joka osuu taustan karttakuvassa Lähi-itään. Toinen hahmoista puhaltaa torvellaan kutistuneen Atlantin valtameren ylitse kohti Amerikkaa. Torvesta Euroopan yli alakuloisesti valuvat suikeromaiset nauhat kuvaavat Sibeliuksen säveltaidetta – esimerkkinä siitä, kuinka vaikeata aineetonta ilmiötä kuten musiikkia on esittää kuvataiteen, ja varsinkin materiaan perustuvan kuvanveistotaiteen keinoin. Muovailu on jäänyt tekstiä myöten löysäksi. Mitali mainitaan Sibelius-mitaleiden joukossa onnettomana tapaturmana vielä 1950-luvulla. Ville Vallgren oli ollut mitalitaidetta harrastavien keräilijöiden hampaissa jo aiemmin, mutta tämän mitalin valmistumisen jälkeen hän jäi paitsioon niin, ettei tehnyt mitaleita ennen kuin 1930-luvun puolella.

Outi Järvinen

Kirjallisuutta:

Boström H. J. 1932. Suomen muistorahat I. Helsinki.

Hallberg Mauritz 1923. Minnespenningar öfver enskilda personer födda eller verksamma i Finland II. Helsingfors.

Kirovuosien kronikka. Otteita Eliel Aspelin-Haapkylän päiväkirjasta vuosilta 1905–1917. Toim. Eero Saarenheimo 1980. Helsinki.

Talvio Tuukka 1991. Ville Vallgrenin ja Gerda Qvistin Sibelius-mitalit. Mitali 2/1991, 28–31.

Talvio Tuukka 1996. Sibelius in nummis. Numismaattinen aikakauslehti 1/1996, 3–7 (4).

Talvio Tuukka 2007. Mitalit ja mitalitaide. Helsinki.

Vallgren Ville 1920. Guldranden. Helsingfors.