Karjalainen savupirtti 1800-luvun alusta Jaakkimasta

Jaakkiman Pajasyrjän kylässä, Innasen talon maalla sijainnut savupirtti ostettiin osaksi vastavalmistuneen Suomen kansallismuseon sisustusta vuonna 1913. Savupirtin siirtoa oli edeltänyt vuosia kestänyt valmistelutyö, joka sai alkunsa jo vuonna 1908. Tuolloisen Valtion Historiallis-kansatieteellisen museon (sittemmin Suomen kansallismuseo) amanuenssi U. T. Sirelius oli Karjalaan suunnatulla aineistonkeruumatkallaan kiinnittänyt huomiota tähän rakennukseen, jota hän kuvaili ”tavattoman karakteristiseksi ja hauskannäköiseksi huoneeksi”.

Savupirtin ajateltiin alun perin täydentävän Kansallismuseoon suunniteltujen maakunnallisten tupainteriöörien sarjaa, mutta lopulta se jäi näistä ainoaksi toteutuneeksi. Rakenteilla olleen Seurasaaren ulkomuseon katsottiin korvaavan interiöörit. Karjalainen savupirtti sisällytettiin kuitenkin osaksi museonäyttelyä, sillä sitä pidettiin korvaamattomana esimerkkinä huonekalujen varhaisesta kehityksestä maassamme.

Jaakkiman savupirtin oli rakennuttanut Antti Siili, ja oven päälle oli seinähirteen kaiverrettu vuosiluku 1836. 1800-luvun alkupuolella suuri osa maaseudun väestöstä asui vielä savujohdottomissa pirteissä. Rakennusten kehitys eteni maan eri osissa eri tahtiin: nopeinta muutos oli maan länsiosissa, missä 1880-luvulle tultaessa suurin osa väestöstä oli jo siirtynyt savujohdollisiin asuinhuoneisiin. Itäisessä Suomessa kehitys oli hitaampaa ja siellä oli 1880-luvulla paikoin vielä kaksinkertainen määrä savupirttejä savujohdollisiin verrattuna.

Jaakkiman savupirtti muodosti karjalaiseen tapaan kokonaisuuden, johon kuului savupirtti, sitä vastapäätä sijainnut aitta, ja niiden välissä katettu porstua. 1900-luvun alussa tämä vanhakantainen ja huonokuntoinen pirtti oli asetettu lämmityskieltoon, sillä se sijaitsi uuden asuinrakennuksen välittömässä läheisyydessä eikä ollut enää paloturvallinen. Kansallismuseoon päätettiin ostaa rakennuksesta vain sen savupirtin muodostama puolisko. Lämmittämätön ja ikkunaton, pyöreistä hirsistä salvottu matala aitta, jota oli käytetty ruokien säilytykseen, ei siirtynyt museoon pirtin mukana.

Kansallismuseoon siirrettävän savupirtin haluttiin edustavan mahdollisimman vanhakantaista muotoa. Ongelman muodostivat Jaakkiman pirtin ikkunat, joissa oli jo käytetty lasitusta. Ikkunoiden lasiruudut olivat alkaneet yleistyä 1800-luvun alkupuolella, ja aluksi niitä käytettiin vain pirtin arvokkaimman osan, pöydänpäänurkan tai peräseinän ikkunoissa. Samalla nämä ikkuna-aukot tehtiin muita suuremmiksi. Lasiruutujen rinnalla säilytettiin silti usein vielä ikkunaluukku, joka voitiin yöksi vetää lasin eteen.

Sivuseinissä luukuilla suljettavat ikkuna-aukot säilyivät pisimpään. Vanhakantaisuuden varmistamiseksi Jaakkiman savupirttiin päätettiin vaihtaa sivuseinän lasi-ikkunallisten seinähirsien tilalle hirret, joissa oli vielä jäljellä luukkuikkunat. Nämä löydettiin Kirvun Lahdenmaan kylässä sijainneesta savupirtistä. Peräseinän lasiruutuiset ikkunat säilyivät Jaakkiman savupirtissä alkuperäisinä.

Kun savupirtin siirto Helsinkiin lopulta toteutettiin, oli rahtikustannusten ja tilan säästämiseksi pirtin hirret puolitettu sahaamalla. Savupirtti sijoitettiin osaksi Kansallismuseon Kalevalahuonetta, johon oli koottu mm. eriaikaisia ja -kielisiä Kalevalan painoksia, runonlaulajien rintakuvia, soittimia, taikaesineitä ja riimusauvoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan huone olisi koristettu Akseli Gallen-Kallelalta tilatuin Kalevala-aiheisin freskoin, mutta tästä suunnitelmasta jouduttiin myöhemmin kustannussyistä luopumaan.

Jaakkiman Pajasyrjän savutupa on ensimmäisiä museoon hankittuja kokonaisuuksia ja Jakkarilan salin ohella ainoa jäljellä oleva, Kansallismuseon alkuperäiseen sisustukseen kuulunut osa. Savupirtti edustaa merkittävällä tavalla suomalaista kansanomaista elämäntapaa ja sitä kansanosaa, joka muodosti valtaosan maamme väestöstä.

Raila Kataja