PÄÄTTYNYT: Kuvan Kevät Kansallismuseossa: Inkerö, Saiyar, Takala

4.5.2019 00:00 — 17.5.2019 00:00

4.–17.5.2019. Mariliis Rebane on kuratoinut kuvataiteilijoiden Artor Jesus Inkerön, Azar Saiyarin ja Pilvi Takalan videoteoksista koostuvan näyttelyn, joka asettautuu toukokuussa Kansallismuseon tornin kolmeen eri kerrokseen. Näyttely on osa Taideyliopiston Kuvataideakatemian vuosittaista Kuvan Kevät -maisterinäyttelyä. Ei sisäänpääsymaksua, ennakkovaraus tarvitaan.

Kulttuurihistoriallisissa museoissa tarinoita kerrotaan perinteisesti esineiden avulla. Tämän näyttelyn taiteilijat tutkivat ihmisiä ja heidän välisiä suhteita materiaalisen kulttuurin sijaan kenttätyön, osallistuvan havainnoinnin ja audiovisuaalisten arkistojen avulla. He käyttävät videotaiteen menetelmiä arkipäivää ja juhlaa kuvaavien taideteosten toteuttamiseen. 

Artor Jesus Inkerö matkusti Japaniin ja varasi itselleen huoneen Park Hyatt Tokyo hotellista. Luksussviitti on myös Sofia Coppolan elokuvan Lost in Translation tapahtumapaikka. Inkerö viettää hotellissa aikaa yhtä kauan kuin elokuvan päähenkilöt. Hän syö saman aamupalan, ui samassa uima-altaassa ja vierailee samoissa kohteissa. Päähenkilön matka tiivistyy teoksessa Premium Fantasy täydellisiksi lavastettuihin kohtauksiin.

Azar Saiyarin toteuttama Kerro minulle -videoteos yhdistelee arkistomateriaaleja, joissa linnut ja ihmiset ovat keskiössä, yhteydessä toisiinsa. Esiin nousee myös katsojan ja kuuntelijan suhde arkistojen kuviin ja ääniin: lintuihin itsellisinä elävinä sekä osana ihmisten rakentamaa maailmaa ja tarinaa.

Pilvi Takala osallistui start up -yritysten ja rahoittajien tapahtuma SLUSH:iin. Hän tutkii poikkitieteellisen tiimin kanssa tämän ympäristön innoittamia käyttäytymismalleja. Menestyneistä start up -yrityksistä puhutaan milloin merkittävinä veronmaksajina ja milloin Suomen seuraavina lippulaivoina. Takalan teos If your heart wants it (remix) tutkii tämän jännittyneen ja kilpailuhenkisen maailman kääntöpuolia.

Artor Jesus Inkerö ja Pilvi Takala ovat valmistuneet Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, Inkerö vuonna 2017 ja Takala 2006.

Näyttelyn kuratoinut Mariliis Rebane viimeistelee parhaillaan opintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemian Praxis-maisteriohjelmassa. Hän on kiinnostunut paikoista ja niiden historioista sekä nykytaiteen esittämisestä kulttuuriperinnöllisissä konteksteissa.

Sisäänpääsy torniin on ilmainen ja se on avoinna ke–su 4.–17.5. klo 12–18. Näyttelytilan poikkeuksellisesta luonteesta johtuen sisäänpääsy on vain tasatunnein ja osallistujamäärä on rajallinen. Tornin jyrkkien portaiden vuoksi alle kouluikäiset lapset pääsevät näyttelyyn vain aikuisen seurassa. Torni ei valitettavasti sovellu liikuntaesteisille. 

Näyttely on osa Taideyliopiston Kuvataideakatemian vuosittaista Kuvan Kevät -maisterinäyttelyä. Kansallismuseon tornissa nähtävää näyttelyä ovat tukeneet Kansallismuseo, Taideyliopiston Kuvataideakatemia, Paulon Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Näyttelyyn ei ole sisäänpääsymaksua, mutta sisäänpääsy edellyttää ennakkoilmoittautumista, ilmoittaudu mukaan täältä.

Huom! Kuljethan Kansallismuseon ensimmäisen kerroksen lippukassan kautta, saat lippukassalta pääsylipun torniin ilmoittautumisvahvistusviestiäsi vastaan. Kierrokselle lähdetään kolmannesta kerroksesta, Vinttiä vastapäätä. Saavuthan hyvissä ajoin paikalle.