Keskiajan ja 1500-luvun miekat

Keskiajalla miekka oli käytännöllinen sota-ase, ja sitä käytti yleensä aatelisto osana sotavarustustaan. Kaupungeissa miekat olivat usein kiellettyjä myös aatelistolta, varsinkin rauhan aikana. 1500-luvulla miekan kantaminen tosin yleistyi kaupunkien rikkaiden asukkaiden joukossa. Siviilien miekat olivat kevyempiä kuin sota-aseet, ja asuun yhdistettiin usein myös tikari. Puumiekat kuuluivat lasten leikkeihin.

Ruotsin valtakuntaan miekat tulivat valmiina pääasiassa nykyisen Saksan alueelta. Kuningas Kustaa Vaasan aikana vuonna 1551 perustettiin Ruotsin Arbogaan manufaktuuri, joka valmisti myös miekkoja.

Taisteluiden lisäksi miekkoja käytettiin erilaisissa seremonioissa, esimerkiksi turnajaisissa, kruunajaisissa ja ritariksi lyömisessä.

Keskiajalla miekkojen pituus kasvoi. Säilä piteni ja se vaati pidemmän kahvan, jolloin miekkojen kokonaispituus saattoi olla metrin tai jopa sen yli. Miekan kahvalle mahtui kaksi kättä. Keskiaikaisia miekkoja kutsutaankin puolentoista käden tai kahden käden miekoiksi. Pitkällä miekalla pystyttiin taisteluissa hajottamaan tehokkaasti keihäsmiesten muodostamia tiiviitä muodostelmia, lyömään tai pistämään, tai jopa lävistämään panssaria.

1500-luvun kuluessa isot kahden käden miekat muuttuivat seremonia- ja paraatiaseiksi. Sotilaiden keskuudessa suosittiin pistomiekkoja ja tikareita. Miekkojen merkitys väheni tuliaseiden kehityksen myötä, mutta miekka säilyi pitkään osana sotilaan varustusta.