Esitelmä: näin syntyi osakopio Loja Saarisen tekstiilitaideteoksesta

Suljettu tänään
8.9.2022 16:00 — 8.9.2022 17:30

Tervetuloa kuuntelemaan esitelmää Loja Saarisen tekstiilitaideteos "Festival of the May Queenista" Hvitträskin ateljeehen torstaina 8. syyskuuta kello 16.00–17.30. Tapahtumassa ääneen pääsee teoksesta osakopion kutonut Ann Jonasson. Lisäksi Stefan Winquist kertoo Luoman kyläyhdistyksen roolista projektissa.

Kun alun perin Kirkkonummen Bobäckin koululle Saaristen lahjoittama tekstiilitaideteos siirrettiin koululta kunnantalolle vitriinin suojiin vuonna 2014, päätti kirkkonummelainen taidetekstiilitaituri Ann Jonasson kutoa koululle oman osakopionsa alkuperäisestä Loja Saarisen teoksesta. Alkoi kolmen vuoden mittainen suunnittelu- ja kudontatyö, josta Ann Jonasson illan aikana kertoo.

Alkuperäinen Festival of the May Queen -teos esillä Kingswoodin koulussa

Festival of the May Queen -seinätekstiilin tarina alkaa kolmekymmentäluvun Yhdysvalloista, jossa Saaristen perhe tuohon aikaan asui ja työskenteli. Loja Saarisen suunnitteleman ja hänen kutomonsa valmistama alkuperäinen valtaisan suuri seinätekstiili (4,9 m x 5,5 m) valmistui vuonna 1932 Cranbrookissa sijainneen tyttökoulu Kingswoodin seinälle, jossa se on yhä tänäkin päivänä esillä. Teoksen kuva-aihe liittyy mytologiseen kevään kuningatar-hahmoon, joka symbolisoi luonnon heräämistä ja kasvuvoimaa.

Saariset lahjoittavat seinätekstiilin Bobäckin koululle vuonna 1952

Kingswoodin tyttökoulun seinää koristanut näyttävä teos herätti niin suurta kiinnostusta, että pari vuotta myöhemmin siitä tehtiin puolta pienempi teos kiertäviä näyttelyitä varten. Lopulta Saariset lahjoittivat tämän teoksen Bobäckin koululle vihkiäislahjana vuonna 1952 - lahjoitus kertoo Saaristen perheen tiivistä suhteesta Suomeen ja Kirkkonummeen. Olympiavuonna lahjoitettu kuultokudos ¨Festival of the May Queen¨ sai olla Bobäckin koulussa esillä 60 vuoden ajan, jonka jälkeen se konservoitiin ja sijoitettiin edustavalle paikalle Kirkkonummen kunnantalolle.

Vaikka Saaristen lahjoittama tekstiilitaideteos sijoitettiin kunnantalolle, ei Bobäckin koulukaan jäänyt lopulta ilman omaa teostaan, sillä nykyisin sen seinää kaunistaa Festival of the May Queen -teoksen osakopio. Osakopion takana on Kirkkonummella Luoman kylässä asuva Ann Jonasson, joka kutoo taide- ja kirkkotekstiileitä. Ann Jonassonin kutoma kuultokudos on 1x1 metrin kokoinen osa alkuperäisestä 3,3 x 2,2 metrin kokoisesta seinätekstiilistä, ja sen työstäminen kesti kolme vuotta.

Ann Jonassonin valmistama osakopio on esillä Hvitträskin ateljeessa luennon ajan. Jonasson esittelee seinätekstiilin ja kertoo, miten hän suunnitteli ja kutoi Loja Saarisen alkuperäisestä kuultokudoksesta osakopion. Nyt on myös oiva tilaisuus esittää tekijälle kysymyksiä kutomisesta.

Tilaisuus on kaikille avoin. Sisäänpääsy museon pääsylipulla tai Museokortilla. Tervetuloa!