Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Opetus | Kaukaa haettua


Lukion opetusmateriaali



A  Kulttuurien kohtaaminen ja kommunikointi

Suomalaiset tutkimusmatkailijat ja antropologit kohtasivat matkoillaan usein ihmisiä, joiden ajattelu- ja toimintatavat olivat hyvin erilaisia tutkijan kotimaahan verrattuna. Erilaisuuden edessä kommunikointi ja toisen ymmärtäminen oli aluksi usein hankalaa.

Tehtävä:

Oppilaat lukevat tarvittaessa saatteeksi/innoitukseksi osan C. G. Mannerheimin kuvauksesta Keski-Aasian sarteista ['sartti' on yleisnimi etenkin Kiinan Turkestanin muslimeille] sekä tekstikatkelman kieliongelmista. Sen jälkeen he valmistelevat ryhmissä pienen näytelmän tutkimusmatkailijan ja alkuperäisväestön kohtaamisesta. Oppilaat voivat kuvata kohtaamista valitsemastaan näkökulmasta tai tapahtumasta käsin, mutta he eivät saa käyttää ymmärrettäviä sanoja. Kuinka sanaton viestintä toimii?

"Sartti on laiska ja tottunut elämään päivästä toiseen, kädestä suuhun. Jos hän on tänään jotakin ansainnut, hän ei välitä jatkaa työtänsä niin kauan kuin rahoja riittää. Varsinkin meloonien kypsymisen aikaan on hänen joutilaisuudentarpeensa suuri. Nautitaan tätä ihanaa hedelmää, lauletaan ja soitellaan myöhään yöhön. -- -- Maksun lankeamispäivä ei merkitse muuta kuin sitä aikaa, josta lähtien sopii ruveta kaikin ajateltavissa olevin tempuin lykkäilemään suoritusta. -- -- Nämä erikoiset olosuhteet ovat arvattavasti syynä siihen, ettei mikään suuri venäläinen kauppahuone ole voinut ryhtyä suoranaisiin kauppatoimiin tässä maassa, vaan koko venäjänkauppa on muutaman sadan Venäjän Turkestanin alkuasukkaan käsissä."

"Kouluissa ei opita muuta kuin lukemaan ja kirjoittamaan, osia koraanista ja hengellisiä virsiä. -- -- Mitään muita kirjoja kuin koraani ei kansalla ole, ja vasta aivan viime aikoina jotkut sartit ovat ruvenneet tilaamaan itselleen turkkilaisia tai persialaisia sanomalehtiä. Basaarijuoruaminen on kuitenkin niin kehittynyt, että uutinen leviää kulovalkean tavoin kaupungista toiseen, joskaan ei yhtä nopeasti kuin lennättimellä, niin kuitenkin yhtä varmasti. Huomiota ansaitsevia henkisen elämän tekijöitä ovat vaeltavat kerjäläiset, "maddah", jotka toreilla ja kaduilla paatoksella kertovat muinaisaikain loistavista tapahtumista viehättäen kuulijoitaan kertomataidollaan. Vanhoja ja nuoria kokoontuu kertojan ympärille saamaan virikettä itämaiselle mielikuvitukselleen, ja ilmeisesti tyytyväisinä kuunnellaan kerjäläisen kertomusta, johon usein on sekoitettu ivallisia huomautuksia päivän tapahtumista."

(Mannerheim, Carl Gustaf Emil, Matka Aasian halki I, s. 60-64. Suomen Kirja 1940-1941.)

"Illalla saksaapuhuva tuttavani kävi vielä kerran tapaamassa minua. Hän oli ollut kyllin ystävällinen tekstatakseen minulle hyvin suurilla hieroglyfeillä ainakin satakunnan käyntikorttia. Korteissa lukee: 'Oppinut Suomalainen Ma-nu-ö'r hei-mu'. Kun ulkomaalainen matkustaa sisä-Kiinassa, seuraa häntä asiakirja (paitsi passia), jonka n.s. jai eli tsei-rin vie viimeiseltä piirimandariinilta seuraavalle. Suthsousta Tsintaan saapuneeseen henkilöllisyystodistukseen oli uusi ystäväni nähnyt nimeni kirjoitetun kiinalaisen korvalle hullunkurisella tavalla, ja tämä oli saanut hänet kirjoittamaan omakätisesti käyntikorttini. 'Ma' kirjoitetaan nimittäin monella tapaa ja sillä on yhtä monta toisistaan täydelleen eroavaa merkitystä. Sukunimeksi käytetty merkitsee hevosta ja sen olin minäkin ottanut käytäntöön, kun minut Kasgarissa ristittiin Ma-da-khaniksi. Venäjän Pekingin-ministerin hankkimassa passissani kirjoitetaan 'ma' hieroglyfillä, joka merkitsee jade-kiveä, mikä on kalleuksia ja rikkautta rakastavien kiinalaisten mielestä hyväksyttävä, joskaan se ei nimessä soinnu yhtä kiinalaiselta kuin ma=hevonen. Lopuksi on vielä yksi ma, jota kiinalaiset käyttävät haukkumasanana, ja juuri tätä hieroglyyfiä oli Sutshoussa käytetty nimeäni merkitsemään henkilöllisyystodistusta laadittaessa. Voi kuvitella hienostuneen ja naismaisen Tsengin mielipahan, kun hän sattumalta näki tämän paperin. Häntä kauhistutti ajatus, että minä Lantshoun varakuninkaan vastanoton jälkeen voisin joutua kummittelemaan kiinalaisissa sanomalehdissä tällä inhottavalla nimellä."

(Mannerheim, Carl Gustaf Emil, Matka Aasian halki II, s. 142. Suomen Kirja 1940-1941.)


Pääsivulle