Suomen kansallismuseon museot ja linnat palkkaavat lähes sata kesätyöntekijää

Suomen kansallismuseo vastaa kahdeksan museon ja kahden linnan avoinnapidosta, näyttelyistä ja yleisötyöstä eri puolilla Suomea. Tulevaksi kesäksi 2020 Suomen kansallismuseo etsii Seurasaaren ulkomuseoon, Hvitträskiin, Tamminiemeen, Louhisaaren kartanoon, Olavinlinnaan, Hämeen linnaan ja Vankilaan sekä Langinkosken keisarilliselle kalastusmajalle lähes sataa kesätyöntekijää monipuolisiin ja kiinnostaviin tehtäviin. Vuonna 2019 Suomen kansallismuseon kohteissa vieraili ennätykselliset yli 762 000 kävijää ja se kuuluu maan suurimpiin kultturiperintöalan toimijoihin.

Suomen kansallismuseo on tänäkin vuonna merkittävä kausityönantaja. Kesätyöpaikkoja on tarjolla liki sata kaikkiaan kahdeksassa toinen toistaan inspiroivammassa kohteessa. Työntekijöitä etsitään muun muassa opastamaan, vetämään työpajoja, hoitamaan museokauppaa, vahtimestareiksi ja lipunmyyntiin. Kesällä 2020 Kansallismuseon museoperheen kaikissa museo- ja nähtävyyskohteissa järjestetään monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille: tapahtumia, opastettuja erikoiskierroksia, työpajoja lapsille.

Suomen kansallismuseo jatkaa voimakasta uudistumistaan. Luonnon ympäröimässä Seurasaaren ulkomuseossa kesään mahtuu markkinoita, myyjäisiä ja työpajoja. Arkkitehtien Gesellius, Lindgren ja Saarinen taiteilijakoti Hvitträsk esittelee kesän näyttelyssään tekstiilitaidetta. Presidentti Urho Kekkosen syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 120 vuotta, ja Tamminiemessä juhlistetaan tätä lehtikuvanäyttelyllä ja tanssiteoksella. Museoperheen tuorein lisäys, Hämeenlinnassa sijaitseva Vankila avautuu toukokuussa uudistettuna. Naapuriin, Hämeen linnaan saadaan ensi kertaa kansainvälisesti korkeatasoista nykytaidetta, kun palkittu belgialainen taiteilija Nick Ervinck tuo linnaan ja sen ympäristöön futuristiset veistoksensa ja 3D-printtinsä. Olavinlinnassa koetaan jälleen Oopperajuhlien huumaa ja pop-keikkojen hurmiota.

Avoimet kesätyöpaikat: museovirasto.fi

Lisätiedot:
Vs. Museopalvelujohtaja Hanna Forssell, hanna.forssell@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6475