Juhlavalaistussa Hämeen linnassa Tuomaan markkinat lauantaina 15.12.2018 klo 10‒16

Museot

Tunnelmalliset Tuomaan markkinat tuovat tänäkin vuonna joulumielen koko perheelle. Linnan pihalla, Tykkitornissa ja Leivintuvassa on myynnissä noin 50 kauppiaan tuotteita käsitöistä herkkuihin ja joulukoristeisiin. Viikonlopun ajaksi Hämeen linnan ulko- ja sisätiloja valaistaan jouluisen hehkuvaan asuun. Tuomaan markkinoille ei ole pääsymaksua, ja markkinoiden aikana myös linnaan on vapaa pääsy.

Markkinoilla on mm. seuraavaa ohjelmaa: - Muusikko Eetu Klemetti soittaa keskiaikaishenkistä ja jouluista musiikkia kampiliiralla klo 10‒16

- Nukketeatteri Vahapapun esitykset  "Metsän joulu"  klo 11, 12 ja 13
- Jouluhartaus kuninkaansalissa klo 12, pastori Mirja Lassila ja kanttori Minna Koskikunnas   Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta
- Lasten askartelupajassa tehdään jouluntuoksuisia mehiläisvahakynttilöitä klo 11‒16

Tarkat tiedot markkinoiden ohjelmasta, kauppiaista ja heidän tuotteistaan löytyy täältä.

Kansallismuseo on perinteisesti toteuttanut Helsingissä joulukuusimetsä -tapahtuman museon puistossa, mutta tänä vuonna Kansallismuseo toteuttaa elämykselliset valaisut Hämeen linnassa ja Olavinlinnassa 15.‒16.12.2018.

Hämeen linnassa linnan sisä- ja ulkotilojen valaisun on suunnitellut valaistussuunnittelijat Panu Koskinen ja Henna Akkala. Valaistuksen toteuttaa Torvinen Showtekniikka. Valaistuksen ideana on pukea linnan ulko- ja sisätiloja jouluisen hehkuvaan asuun, ottaen huomioon linnan vaikuttava maisemallinen asema kaupunkikuvassa Vanajaveden rannalla. Linnan sisätiloista on valaistu Tuomaan markkinoihin liittyvät tilat, Tykkitorni sekä Kruununleipomon toisessa kerroksessa sijaitseva kahvila

Median edustajat ovat tervetulleita Hämeen linnaan maanantaina 10.12. klo 15.30‒17 koevalaisuun, paikalla valaistussuunnittelijat Panu Koskinen ja Henna Akkala.

Hämeen linna on avoinna 16.12. asti ti-pe klo 10‒16, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 11‒16, ma suljettu. Suljettu 17.12.2018‒1.1.2019.

Lisätietoja:
Yleisötyökoordinaattori Joni-Pekka Karjalainen, joni.karjalainen@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6154
Olavinlinnan ja Hämeen linnan toiminnasta, intendentti Jouni Marjamäki, puh. 0295 33 6344, jouni.marjamaki@kansallismuseo.f