Korpin henki
Korpin henki -niminen naamio, jonka jupik-kansaan kuuluva taiteilija on tehnyt Bethelissä Länsi-Alaskassa 1989. Korppi on Alaskan jupikkien mytologiassa luomisen henki ja kulttuuriheeros, joka loi myös ihmisen. Seremonioissa ja tansseissa käytettyihin naamioihin liittyi jokin tarina, ja naamiot saatettiin tuhota rituaalin jälkeen. Kristillisen lähetystyön vaikutuksesta niiden käyttö alkoi hiipua 1890-luvulla, mutta on alkanut elpyä viime vuosikymmeninä. Tämä naamio edustaa nykytaidetta.
Korppi on esitetty sekä linnun hahmossa että ihmiskasvoisena henkenä, ja näin se näkee sekä eläimen että hengen silmin. Hengen suljettu silmä on merkitty mustalla viivalla ja sen kasvot on koristeltu valkeilla pisteillä, jotka esittävät jupik-miesten perinteistä tapaa koristella suupielensä lävistyksin. Korpin hengellä ei ole tässä käsiä tavalliseen tapaan, vaan siivet. Naamioon kuuluu myös aurinko, joka viittaa tarinaan siitä, kuinka korppi vapautti maailman alussa auringon sen vanginneelta mieheltä, ja asetti sen taivaalle paistamaan kaikille.
Naamiota on pidetty tanssittaessa paikoillaan kasvoilla puremalla hampailla sen takana olevia puutikkuja.
Taiteilija Alexie Isaac, 1989. Bethel, Alaska. VK6478:53. Kuva: Rauno Träskelin, 2014.