Kuolema VK5791 11 kuolleidenpaiva pieni

Meksikolaiset kuolleidenpäivän makeiset

Monet meksikolaiset uskovat, että marraskuun 1. ja 2. päivän välillä edesmenneet läheiset palaavat vierailulle elävien maailmaan. Kuolleidenpäivänä muistellaan ja kunnioitetaan vainajia. Eri puolilla maata on erilaisia perinteitä, mutta monia samojakin elementtejä juhlinnassa on: alttarit, kukat, kynttilät, silkkipaperikoristeet, suitsukkeet sekä keramiikkakoristeet. Monet vierailevat hautausmailla, missä läheisten hautoja siistitään ja koristellaan. On tavallista viedä haudoille ruokaa, juomaa sekä läheisten suosikkiesineitä, esim. edesmenneille lapsille leluja. Koko yö voidaan viettää haudoilla soittaen musiikkia, tanssien, syöden ja juoden.

Makeisia valmistetaan vainajainalttareille sijoitettaviksi. Etenkin kallon muotoisia makeisia annetaan myös lahjaksi. Myös erilaisia ristin, luurangon, ruumisarkun ym. muotoisia makeita leivonnaisia tehdään ja myydään nautittaviksi sekä kotona että haudoilla vietettävissä muistelujuhlissa. Makeat sokeripääkallot ym. makeiset on usein tarkoitettu perheen pienimmille.

Etnografiset kokoelmat, 2014. Ruumisarkun, porsaan ja pääkallojen muotoisia sokerimassamakeisia. Kuvat: Markku Haverinen, Museovirasto 2014.

Kuolema VK5791 9 kuolleidenpaiva
Kuolema VK5791 8 kuolleidenpaiva