Suomen tarina

Suomen lähimenneisyyteen kuuluu sekä valoa että varjoja. Suomen tarina -näyttely kertoo siitä, kuinka pienestä autonomisesta suuriruhtinaskunnasta osana Venäjää kehittyi hyvinvointivaltio nimeltä Suomi. Kahdeksan teemaa kuljettavat tarinaa eteenpäin valtion syntyvaiheista sotien kautta demokratiaan ja hyvinvointivaltioon sekä kaiken pysäyttävään lamaan 1990-luvulla. Esille nostetaan myös suomalaiset outona, mutta onnellisena kansana, joka kuluttaa paljon kahvia, saunoo ahkerasti ja tuottaa maailman parasta hevimusiikkia!

Näyttelyssä esillä on noin 170 esinettä, tässä voit tutustua osaan niistä tarkemmin.