Puulukko

Lukko on keksintö, joka on tehty useissa eri paikoissa toisistaan riippumatta. Ainakin egyptiläisillä, roomalaisilla ja kreikkalaisilla oli lukkoja käytössä jo 4000 vuotta sitten. Omaisuuden suojeleminen varkailta on ollut tarpeen niin kauan kuin asutus on ollut kiinteää ja ruokaa, rehua sekä muita tarvikkeita on varastoitu.

Kevättalvella 2012 Suomen kansallismuseon kansatieteellisiin kokoelmiin hankittiin puulukko Kangasalta. Se on ollut aitan lukkona varakkaassa talossa.

Lukko on tyypiltään ns. puukoneistoinen puukoppalukko. Kopassa on kaksi vaakasuoraa uraa, alempi salvalle, ylempi avaimelle, sekä kolme pystysuoraa uraa lukon palikoille. Urassaan ylös ja alas liikkuvat palikat painuvat ala-asennossa ollessaan pitkän omassa urassaan olevan puusalvan koloihin ja lukitsevat sen paikoilleen. Avain on samoin puinen palikka, ja siinä on kolme uloketta. Tällaista puuavainta on joskus nimitetty kampamaiseksi. Kun se työnnetään omaan uraansa salvan yläpuolella ja käännetään, sen ulokkeet nostavat palikat uriaan pitkin ylös ja salpa vapautuu avattavaksi. Oven ollessa ulospäin avautuva, lukko oli kiinni seinässä ovenpielessä. Jos lukko avautui sisäänpäin, lukko kiinnitettiin oveen.

Tämä täyspuinen lukkotyyppi on vanha, U. T. Sirelius sanoo sen olleen tunnettu suuressa osassa Afrikkaa ja koko Länsi-Euroopassa. Suomessa se tunnettiin ainakin rautakaudella, jolloin Lounais-Suomeen vakiintui maata viljelevä väestö. Vilja-aittoihin tarvittiin lukot. Näitä lukkoja tunnetaan jokunen sata Suomesta, aikoinaan tyyppi on varmasti ollut yleinen nimenomaan Etelä- ja Länsi-Suomessa, mutta myös Karjalasta niitä tunnetaan. Ruotsissa tätä lukkotyyppiä esiintyy erityisesti Gotlannissa.

Antti Metsänkylä

Kirjallisuutta:

Kolehmainen Alfred 1988. Lukkoperinne. Helsinki.

Kolehmainen Alfred1989. Karjalaiset vanhat lukot. Lukkoperinne 2. Helsinki.

Sirelius U. T. 1921. Suomen kansanomaista kulttuuria II. Helsinki.