Kansallismuseo tunnus

Museokauppa  |  Kokous- ja juhlapalvelut  |  Medialle  |  Yhteystiedot  |  Kysy museolta  |  Palaute  | 
Kulttuurikummit  |  Kansallismuseon ystävät

På svenska  |  In English



Venekokoelma

Suomen merimuseon vastuulla olevaan kansalliseen venekokoelmaan kuuluu yli 100 työ- ja huvivenettä 1800-luvun loppupuolelta 1970-luvulle. Oheisessa listassa on esitelty osa Merimuseon kokoelmissa olevista veneistä ikäjärjestyksessä. Osa kokoelmissa olevista veneistä on esillä Merikeskus Vellamon venehallissa ja kesäisin auki olevassa ulkonäyttelytilassa. Lisätietoja Vellamon venehallista on Merikeskus Vellamon verkkosivuilla.

Catvene Onni (1880-luku)

Catvene on alkujaan amerikkalainen venetyyppi, joka yleistyi myös Suomessa 1800-luvun lopulla. Onnin hankki 1880-luvun alussa jyväskyläläinen tehtailija ja pankinjohtaja Anton Fredrikson. Vene on rakennettu ehkä Viipurin seudulla tai Päijänteellä. Onni-nimen se sai Fredriksonin pojan mukaan. Veneen osti 1910-luvulla taiteilija Väinö Hämäläinen, joka purjehti Onnilla Vesijärvellä. Taiteilijan kuoltua 1940 vene oli hänen perillistensä käytössä ja viimeisen kerran sillä purjehdittiin vuonna 1960.

Onni on 4,3 metrin pituinen ja 2,15 metrin levyinen, nostokölillä varustettu vene. Veneen syväys on 0,85 metriä ja painolastina on käytetty kiviä. Vene on varustettu kahvelipurjeella ja kansi on päällystetty vahalla kyllästetyllä purjekankaalla.


Postivene (1800-luvun loppupuoli)

Postivene on peräisin Eckeröstä Ahvenanmaalta. Eckerön kautta kulki vanha postireitti Tukholmaan. Eckeröläiset talonpojat oli velvoitettu kuljettamaan omilla veneillään sekä postia että matkustajia Ahvenanmeren yli Ruotsiin Grisslehamniin ympäri vuoden. Vaikeinta ja vaarallisinta postinkuljetus oli silloin, kun meressä oli ahtojäätä ja ajojäätä tai kun jää kantoi vain osittain. Silloin käytettiin pieniä postiveneitä, ns. jääveneitä, joita olosuhteiden mukaan soudettiin, purjehdittiin tai vedettiin jäätä pitkin.

Veneen laidat ovat matalahkot, niin että jään murtuessa siihen oli helppo hypätä. Viimeisen kerran postitalonpojat kuljettivat postia vuonna 1895. Virallisesti järjestelmä lakkautettiin 1910.


Suvinuottavene (1895)

Suvinuottavene on rakennettu 1895 Luonnonmaalla Varsinais-Suomessa. Venetyyppi kehitettiin Turun saariston pitäjissä silakan nuottapyyntiä varten. Pyynti tapahtui kesäisin määrätyillä apajapaikoilla. Nuotta laskettiin veneestä veteen kaarelle. Kun vene soudettiin rantaan, saarrettiin kalat nuotan perukkaan. Raskaan nuotan vetämisessä käytettiin apuna rantaan tuettuja kelalaitteita.

Suvinuottavene on laakean pohjansa vuoksi hyvin kantava, mikä oli raskaan nuotan kuljettamisessa välttämätöntä. Loivan keulan ansiosta veneellä pääsi matalaankin rantaveteen. Nuottavene on tunnettu todennäköisesti jo keskiajan lopulla. Suvinuotan ja samalla nuottaveneen käyttö väheni ratkaisevasti 1800-luvun lopulla, kun isorysä otettiin käyttöön silakan rantapyynnissä.

Ajoverkkovene (1800-luvun loppu)

Kolmimastoinen ajoverkkovene on rakennettu Merikarvialla Satakunnassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Sen pituus on 8,5 metriä ja leveys 2,8 metriä. Veneen omisti kalastaja R. Lindblom.

Ajoverkoilla pyydettiin silakkaa avomerellä. Pyynti tapahtui aina öisin. Veneellä purjehdittiin tai tyynellä säällä soudettiin pyyntipaikalle, jossa yhteen liitettyjen verkkojen jono eli jata laskettiin veteen ja kiinnitettiin toisesta päästään veneen perään. Sitten veneen ja verkkojen annettiin ajelehtia tuulen ja merivirtojen kuljettamina, kunnes aamuyöllä verkot nostettiin saaliineen veneeseen.

Ajoverkkoveneen piti olla kevytkulkuinen, sillä tyynellä säällä saatettiin joutua soutamaan jopa kymmenien kilometrien matka pyyntipaikalle tai sieltä kotisatamaan. Veneen piti olla kuitenkin myös tilava, sillä siihen piti mahtua tusina kookkaita verkkoja kohoineen ja painoineen, kaksi miestä eväineen sekä paluumatkalla silakkasaalis. Moottoriveneiden tultua käyttöön avomeripyynti muuttui sekä turvallisemmaksi että nopeammaksi.

Ahoniuksen Maija (1906)

Suolahden asemapäällikkö Rudolf Ahonius toi Keiteleelle ensimmäisen huvikäyttöön tarkoitetun moottoriveneen. Vene on rakennettu vuonna 1906 Turun veneveistämöllä. Nimekseen se sai Ahoniuksen tyttären mukaan Maija. 1920-luvulla suolahtelainen Onni Virtanen osti veneen, joka oli hänen perillistensä käytössä 1970-luvun lopulle asti.

Maijan runko on oregonmäntyä ja kansi mahonkia ja mäntyä. Sen pituus on 7 metriä ja leveys 1,75 metriä. Vene varustettiin englantilaisella Fay & Bowen -merkkisellä bensiinikäyttöisellä 3,5 hv moottorilla. Veneen pituus on 7 m ja leveys 1,75 m.

SMM2016PPY 034



Hylkeenpyyntivene ja apuvene (1909)

Hylkeenpyyntivene on rakennettu 1909 Raippaluodossa Pohjanmaalla. Se kuului Herman Österbergin venekunnalle, jossa oli 3-4 miestä. Veneen pituus on 7,6 metriä ja leveys 2,32 metriä.

Pohjanmaan hylkeenpyytäjät lähtivät kevättalvella pyyntiretkelle, joka saattoi kestää jopa kuukausia. Iso hyljevene varusteineen kuljetettiin hevosella kiintojään reunalle, josta alkoi varsinainen ajojäillä tapahtuva pyyntimatka. Hyljeveneitä vedettiin jäälauttojen yli tai purjehdittiin avovedessä.

Iso hyljevene oli pyytäjille myös asunto- ja varastotukikohta. Sen ympäristöön tehtiin päivisin lyhyitä pyyntiretkiä pikkuveneellä ja suksen kaltaisella ns. ajopuulla. Pikkuveneen pituus on 4,1 metriä ja leveys 1,48 metriä.


Verkkovene (1920-luku ?)

Kökarilaista mallia oleva verkkovene on rakennettu mahdollisesti 1920-luvulla. Veneen rakentamisaika tai alkuperäiset omistajat eivät ole tiedossa, mutta ilmeisesti viimeistään 1930-luvulla sen omisti Kauniaisissa asunut rautatieinsinööri Forssell. Häneltä venee osti Pernajan Sarvisalon Kuggorsin tilalla työskennellyt Mikko Lustig. Gestrinien perhe osti veneen Lustigilta 1950-luvun alussa ja käytti sitä huviveneenään 1960-luvun loppuun asti.

Verkkovene oli saaristossa käytetty yleisvene-tyyppi. Sen tärkein käyttökohde oli silakan verkkokalastus, mutta sillä tehtiin myös kirkko- ja muita matkoja sekä kuljetettiin heiniä ja lehtiä karjan ruoaksi. Gestrinien aikana vene kuvatettiin moottoriveneeksi, jolloin perälautaan tehtiin kolo moottorin kiinnitystä varten.

Tervatun veneen pituus on 5,1 metriä ja leveys 2,0 metriä.


Saaristoristeilijä Colibri VI (1922)

Saaristoristeilijä Colibri VI rakennettiin Helsingissä vuonna 1922 helsinkiläisen Nyländska Jaktklubben -pursiseuran arvontaveneeksi. Vene kuuluu pohjoismaiseen 22 m² -luokkaan ja sen suunnitteli arkkitehti Gustaf Estlander, joka oli eräs kuuluisimmista venesuunnittelijoistamme. Colibri VI oli käytössä 1970-luvun lopulle.

Veneen runko on mahonkia ja kansi oregonmäntyä. Sen pituus on 8,9 metriä (vesilinjassa 5,7 metriä), leveys 1,9 metriä ja syväys 1,4 metriä. Veneessä on 1000 kg painava lyijyköli.


SMM2016PPY 038

Moottorivene Frida (1923)

Moottorivene Fridan rakensi omaan käyttöönsä konemestari Walter Eklund Helsingistä. Vene laskettiin vesille keväällä 1923. Tyypiltään se edustaa 1910-luvun huvilamoottoriveneitä. Walter Eklund valmisti myös veneen 2-sylinterisen 8 hv moottorin. Nykyään Fridassa on vuonna 1946 valmistettu Wickström-merkkinen, 2-sylinterinen 8 hv moottori. Veneen pituus on 6,7 m ja leveys 1,7 m.

Fridalla liikuttiin lähinnä Porvoon edustan saaristossa. Pisimmät veneellä tehdyt matkat ulottuivat jopa Turkuun ja Kristiinankaupunkiin.


Luotsikutteri L-507 (1924)

Rautainen luotsikutteri rakennettiin Raahessa Ruonan konepajalla vuonna 1924. Suomen itsenäistyessä valtiolla oli vain joitakin omia luotsiveneitä. Lokakuussa 1926 tehdyn selvityksen mukaan luotsien käytössä olleista 467 veneestä 383 oli luotsien omia. 1920-luvun aikana valtion omien luotsiveneiden määrä kasvoi ja 1930-luvun puolivälissä useimmilla luotsiasemilla oli vähintään yksi valtion moottorivene.

Uusi 8 metriä pitkä ja 2,35 metriä leveä luotsivene valmistui keväällä 1924 ja asetettiin Raahen edustalla sijainneen Isokraaselin luotsiaseman käyttöön. Veneen ensimmäinen vuosi oli kuitenkin erittäin murheellinen. Moottorivene upposi jo syksyllä 1924, jolloin sitä ohjannut luotsioppilas hukkui. Vene nostettiin ja kunnostuksen jälkeen se toimi luotsiveneenä vuoteen 1966, viimeksi Oulun Martinniemessä.

1960-luvulla vene oli oululaisten partiolaisten käytössä ja sen jälkeen yksityisomistuksessa. Suomen merimuseo hankki hyväkuntoisen ja lähes alkuperäisasussa olevan veneen kokoelmiinsa vuonna 2002. Museon tarkoitus on kunnostaa vene alkuperäiseen luotsikutteri-asuunsa.


Olympia-jolla (1928)

Kun Amsterdamin olympialaisten (1928) purjehdusohjelmaan oli varmistunut 12 jalan jollaluokka, päätettiin Suomessa valmistautua kisoihin kunnolla. Helsinkiläiset pursiseurat valmistuttivat 6 tämän tyypin jollaa harjoittelua ja karsintakilpailuja varten. Suomen karsintakilpailut järjestettiin 11.-12. heinäkuuta ja sen voitti Bertel Broman Helsingin Suomalaisesta pursiseurasta.

Kilpailut alkoivat 2. elokuuta ja loppukilpailut pidettiin 7.-8.8.1928 Zuiderseella kolmioradalla, joka kierrettiin kolmasti. Kymmenen loppukilpailuun selvinneen veneen joukossa pohjoismaalaiset menestyivät erinomaisesti. Ruotsin Sven Thorell voitti kultaa, norjan Henrik Robert tuli toiseksi ja Suomen Bertel Broman sai pronssia. Bertel Bromanin jälkeen olympia-jolla oli yksityiskäytössä 1970-luvun alkuun asti.

Vuoden 1928 olympiajolla on tukeva puuvene verrattuna nykyisiin kevytveneisiin. Veneen pituus on 3,66 m, leveys 1,4 m ja purjepinta-ala 9 m².


SMM2016PPY 044



Kultaranta II (1929)

Suomen presidenttien kesäasuntoon Kultarantaan ei ollut 1920-luvulla siltayhteyttä, joten vieraat haettiin Naantalista Kultaranta-nimisellä avomoottoriveneellä. Vuonna 1929 tilattiin suurempi moottorivene, jolle annettiin nimeksi Kultaranta II. Mahonkivene valmistettiin Porvoossa Gösta Kyntzellin piirustusten mukaan.

Kultaranta II:ssa on tilat kahden hengen miehistölle ja kymmenelle matkustajalle. Veneen ensimmäisenä moottorina oli 6-sylinterinen Schripps F-6 Junior Gold Cup, jolla vene saavutti 30 solmun nopeuden. Veneen nykyinen moottori on Ford V-8. Kultaranta II:n pituus on 9,0 m, leveys 1,9 m ja syväys 0,8 m.

Presidentit käyttivät venettä myös saaristoretkillään ja siltayhteyden valmistumisen jälkeen Kultaranta II oli yksinomaan retkeilykäytössä. Veneen hoidosta vastasi Turun laivastoasema. Sanoma Osakeyhtiö osti Kultaranta II:n vuonna 1978 ja lahjoitti sen Suomen merimuseolle.


SMM2016PPY 086



Moottorivene (1929)

Vene on rakennettu Suursaaressa vuonna 1929. Todennäköisesti sen rakentaja on ollut joku suursaarelainen Naskin veneenrakentajasukuun kuulunut henkilö, mahdollisesti Uno Naski. Alun perin veneessä oli purje, mutta vuonna 1933 siihen asennettiin moottori. Venettä käytettiin Viron matkoilla, Viroon vietiin silakkaa ja takaisin tuotiin jauhoja. Vuonna 1939 veneellä lähdettiin evakkomatkalle.

Sodan jälkeen vene oli käytössä Kotkan ympäristössä. 1976 venettä kunnostettiin ja siihen vaihdettiin vanhan 1-sylinterisen Wickström-moottorin tilalle sähkökäyttöinen 2-sylinterinen Wickström-moottori. 1970-luvun lopulla veneeseen rakennettiin lisäksi hytti. Vene oli käytössä 1990-luvun alkuun asti.

Veneen pituus on 7,7 metriä, leveys 2,3 metriä ja syväys 0,6 metriä.


1930-luvun pikavene

Tampereen Autokoritehdas valmisti insinööri Rafael Blomqvistin suunnitteleman pikaveneen 1930-luvun alussa. Alkuperäisenä tarkoituksena oli valmistaa veneitä sarjatyönä, mutta niitä rakennettiin vain kuvatama kappale. Veneellä osallistuttiin 1930-luvulla muun muassa moottorivenekilpailuihin ja sota-aikana se oli armeijan käytössä yhdysveneenä Laatokalla. 1950-luvulta lähtien vene oli yksityiskäytössä Helsingin lähivesillä ja Tuusulanjärvellä.

Pikavene oli tarkoitettu 3-4 henkilölle, mutta yksin ajettaessa sillä saavutti jopa 35 solmun nopeuden. Veneen pituus on 6 metriä ja leveys 1,8 metriä. Sen runko on mahonkia ja kansi mäntyä. Nykyinen moottori on 6-sylinterinen Hercules 1950-luvulta. Veneen mittaristo ja radio ovat 1940-50-luvuilta.


Porrasperä



Haivene Carina, L30 (1935)

Haivene Carina rakennettiin Pyhtäällä vuonna 1935 Kotkan pursiseuran arvontaveneeksi. Insinööri Gunnar L. Stenbäckin suunnittelema haivene hyväksyttiin Suomen Purjehtijaliiton viralliseksi kilpailuluokaksi vuonna 1931, jonka jälkeen siitä tuli melko pian suurin rekisteröity kilpapurjehdusluokka aina 1960-luvun alkuun asti.

Solakka runko ja pieni purjeala tekivät haiveneestä helposti käsiteltävän ja riittävän herkän kilpapurjeveneen. Suomen merimuseoon vuonna 1990 hankitulla Carinalla on osallistuttu kilpapurjehduksiin, mutta sitä on käytetty myös perheen matkapurtena.

Haiveneen runko on mäntyä ja kansi oregonmäntyä. Sen pituus on 9,6 metriä (vesilinjassa 6,6 metriä), leveys 1,9 metriä ja syväys 1,1 metriä. Veneen purjepinta-ala on 20 m².


Pelastusvene Haapasaari (1937)

Vene on rakennettu Tolkkisten telakalla 1937 Haapasaaren aseman pelastusveneeksi. Suomen meripelastusseura tilasi veneen suunnitelmat diplomi-insinööri Jaakko Raholalta, joka oli ansioitunut muun muassa kotimaisten vartiomoottoriveneiden pääsuunnittelijana. Haapasaaren esikuvina käytettiin englantilaisia alustyyppejä. Haapasaaren lisäksi rakennettiin sen sisaralukset Kokkoluoto, Ledsund ja Valsörn.

Haapasaari oli käytössä Kotkassa ja Haminassa 1980-luvun lopulle asti.



SMM2016PPY 091



Olympiakahdeksikko (1952)


Rakennettu 1951 – 1952.
Pituus 18 metriä, suurin leveys 0,4 metriä.
Valmistusmateriaali mahonkivaneri.
Tyypiltään kahdeksikko edusti George Towns and Sons – veistämön standardia kilpamallia. 
 
Australiaa vuoden 1952 Helsingin Olympialaisissa edustaneen perämiehellisen soutukahdeksikon käyttämä vene sai kasteessa nimekseen ”Australia”. Pronssille finaalissa soutanut venekunta olisi halunnut pitää kahdeksikon ja sen airot muistona tapahtumasta. Australian soutujoukkueen manageri oli kuitenkin päättänyt toisin – kahdeksikko myytiin finaalin jälkeen porvoolaiselle soutukerholle Roddklubb AEB:lle, joka voitti aikoinaan veneellä kaksi Suomen mestaruutta. AEB:ltä kahdeksikko siirtyi Nesteen soutajille ja heiltä edelleen Helsingin soutuklubille. Viimeisen kerran veneellä soudettiin kilpaa Helsingin soutuklubin 100-vuotisjuhlasouduissa vuonna 1985.  Veneen on lahjoittanut Suomen merimuseon kokoelmiin Helsingin soutuklubi vuonna 2007.  



Kilpasoutu



Kello 1 (1957)


Rakennusvuosi 1957.
Pituus 3,2 metriä, leveys 1,3 metriä, paino 55 kg.
Rakennusmateriaali alumiini, valmistustekniikka hitsaus.
 
Oy Kellokosken tehdas – Mariefors bruk Ab aloitti toimintansa Kellokoskella vuonna 1896. Kun kilpailu metallialalla kiristyi maassamme 1950-luvulla, alkoi myös Kellokosken tehdas etsiä uusia tuotteita valmistusohjelmaan. Ruotsista, Englannista ja Yhdysvalloista saatujen kokemusten ja esikuvien perusteella esiteltiin lokakuussa vuonna 1955 maamme ensimmäinen sarjatuotantoon suunniteltu hitsattu alumiinivenemalli nimeltään Kello 1.    
 
Tehtaalla luotettiin alumiinin ominaisuuksiin veneenrakennusmateriaalina. Vuonna 1961 Oy Kellokosken tehdas – Mariefors bruk Ab:n tuoteluettelossa oli tarjolla kaikkiaan 15 erilaista alumiinista valmistettua venemallia. Tuotannossa oli soutuveneitä, avonaisia ulkolaitamoottoriveneitä, tuulilasiveneitä sekä yksi purjevenemalli ja pelastusvene.  
 
Oy Kellokosken tehdas – Mariefors bruk Ab valmisti vuoteen 1962 mennessä kaikkiaan 9000 alumiinivenettä, joista 40% myytiin ulkomaille. Vuonna 1962 tehdas myytiin Oy Fiskars Ab:lle, joka jatkoi alumiiniveneiden tuotantoa Kellokoskella aina 1970-luvun puoliväliin saakka. Uuden omistajan myötä alumiiniveneet opittiin tuntemaan Buster tuotemerkillä.
 
Maisteri Gunilla Carlander-Reutenfeldt hankki näytteillä olevan Kello 1 veneen kartoittaessaan Oy Kellokosken tehdas – Mariefors Bruk Ab:n venetuotannon historiaa.
Kello 1 löytyi Sipoon saaristosta. Pitkään käyttämättömänä ollut mutta alkuperäisenä säilynyt vene hankittiin aikoinaan saaristossa käytettäväksi vapaa-ajan veneeksi.
Aluksen on lahjoittanut Suomen merimuseon kokoelmiin maisteri Gunilla Carlander-Reuterfelt vuonna
2005.



Kello



Marino Family Sport (1958)

Marino Oy:n Family Sport -mallin veneet tulivat markkinoille vuonna 1958. Niitä valmistettiin vuoteen 1965 asti noin 30 kappaletta. Merimuseon kokoelmien vene on ensimmäinen tämän mallin vene. Sen pituus on 4,9 metriä ja leveys 2,05 metriä. Jo seuraavan vuoden mallia pidennettiin, jolloin rungon pituudeksi tuli 5,10 metriä.

Vene oli vuonna 1958 Marino Oy:n perustajan Tor-Björn Fagerströmin käytössä. Sen jälkeen se oli useilla eri omistajilla, kunnes Marino Oy hankki veneen takaisin ja kunnosti sen yhtiön 35-vuotisjuhliin vuodeksi 1994.

Marino Oy aloitti lujitemuoviveneiden valmistuksen vuonna 1958 ja valmistaa moottoriveneitä edelleen.


SMM2016PPY 022



Merenmittausvene M 205 (1961)

Merenmittausvene M 205 rakennettiin vuonna 1961 Uudessakaupungissa. Se edustaa erityisesti matalien ja karikkoisten vesialueiden luotaamiseen 1930-luvulla kehitettyä kaikuluotauskaatteri-tyyppiä. M 205 oli viimeinen tämän tyyppiseksi rakennettu mittausvene. Veneen perusmiehitykseen kuului kuljettaja ja kansimies, mutta käytännössä mittausmatkoilla mukana oli 3-5 miestä, kuten luotauspäällikkö, kaikuluotaimenhoitaja, kaksi kansimiestä ja moottorimies.

Venettä käytettiin ensin Kaiku 5 -nimisenä Pohjanlahden merenmittauksissa. Suurimman osan toiminta-ajastaan se oli Saimaalla, missä se oli M 205-nimisenä käytössä 1980-luvun loppuun.

Veneen pituus on 10,1 metriä, leveys 2,5 metriä ja syväys 0,8 metriä. Siinä on 3-sylinerinen 4-tahtidieselmoottori Volvo Penta MD 3 B. Veneen maksiminopeus oli 8 solmua.


SMM2016PPY 097

Pellinkiläinen moottorivene Victoria (1962)

Victorian on rakentanut itseoppinut veneenveistäjä Albert Gustafsson vuonna 1962. Vene oli Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän käytössä Pellingissä Klovharun saarella niin kauan kuin he aktiivisesti kävivät siellä. Vene sai nimen Victoria, koska sekä Janssonin että Pietilän isän nimi oli Viktor."Se oli kaunein vene jota koko siinä saaristossa oli kuunaan katseltu", kirjoittaa Tove Jansson kirjassa "Haru, eräs saari" (1996).

Victoria on limisaumainen mahonkivene. Sen pituus on 4.50 m ja leveys 1.64 m. Veneeseen on uusittu perämoottori useasti veneen käyttöaikana. Viimeisimmäksi siinä on ollut Yamahan 10 hevosvoiman perämoottori.


SMM2016PPY 026


Sofa 15 De Luxe (1977)

Sofa 15 De Luxe -lujitemuovivene valmistui vuonna 1977, jolloin lujitemuoviveneet olivat jo yleisiä Suomessa. Niiden etuna oli halpuus ja nopeus puuveneisiin verrattuna. Sofassa on 20 hevosvoiman Mercury-perämoottori. Veneen pituus on 4,8 m leveys 1,8 m.

Sofa oli helsinkiläisen Fahleniuksen perheen omistuksessa vuoteen 1995 asti, jolloin vene lahjoitettiin Suomen merimuseolle. Veneellä tehtiin retkiä Helsingin lähisaaristossa.