Mansien tuohiesineet
Vuosina 1901–1906 kielitieteilijä Artturi Kannisto (1874–1943) lähti tutkimusmatkalle Siperiaan alkuperäiskansojen hantien ja mansien pariin. Matkan ensisijainen tarkoitus oli kielentutkimus, mutta samalla Kannisto keräsi myös moninaista materiaalia ja esineistöä erityisesti mansien kulttuuriin ja arkeen liittyen. Kannisto keräsi Siperiasta yhteensä kolme kokoelmaa; kaksi Kansallismuseolle ja yhden Hämeen museolle, josta esineet deponoitiin vuonna 1979 Kansallismuseolle.
Siperiasta kerättyjen suomalais-ugrilaisten kokoelmien voidaan tulkita edustavan alkuperäiskansan hiljalleen katoavan kielen ja kulttuurin tallentamista. Samanaikaisesti ne kuitenkin heijastavat niiden keruuajan kansatieteellisessä tutkimuksessa tyypillisiä nationalistisia ja kolonialistisia käytäntöjä ja asenteita, sillä suomalais-ugrilainen kansatiede nojasi tuolloin kansojen ja niiden kehitysasteiden vertailuun perustuvaan kehitysteoriaan. Tällaisia esineitä ja esinetekstejä tutkiessa tulee huomioida tämä moniperusteinen ja vaikea historia, joka tässä aineistossa on ilmennyt muun muassa vanhentuneessa kielessä. Tässä Tutkijan valinta -kokonaisuudessa onkin korvattu vanha kolonialistinen ”vogulit”-ilmaisu sanalla ”mansit”, joka juontuu mansien omakielisestä nimityksestä ”maańśi”.
Näihin Artturi Kanniston keräämiin kokoelmiin kuuluu mansien raaputtamalla koristeltuja tuohikauhoja ja -astioita, joissa on säilytetty ensisijaisesti elintarvikkeita, kuten lihaa, kalaa, marjoja, suolaa ja rasvaa. Esineiden joukossa on myös vesiämpäreitä sekä konttien pienoismalleja.
Tuohiesineiden valmistaminen aloitettiin keittämällä mahla-aikaan kiskottu tuohi, jotta siitä tuli pehmeä ja helposti käsiteltävä. Sitten tuoheen raaputettiin kuvioita, minkä jälkeen astia taivutettiin sen lopulliseen muotoon ja vahvistettiin juurivanteilla ja ompeleilla. Kansatieteilijän U. T. Sireliuksen (1872-1929) mukaan tuohikuoseja tekivät vain naiset ja he tekivät kuvioita täysin silmämääräisesti. Kansallismuseon kokoelmiin on kerätty samankaltaisella tekniikalla valmistettuja ja koristeltuja astioita myös hanteilta.
Ensi silmäyksellä tuohiesineiden pienistä neliöistä, kolmioista ja viivoista rakentuvat kuviot voivat näyttää vain satunnaisilta geometrisiltä raapustuksilta, mutta usealla niistä on nimensä ja merkityksensä, joilla on kytköksiä mansien elinympäristöön ja kulttuuriin. Jotkin kuviot ilmaisevat myös niiden tekijän sukua ja perhettä.
Kanniston matkan aikaan Siperian mansien pääelinkeinot olivat metsästys, kalastus ja poronhoito. Yleisimmät kuviot ovatkin eläin- ja kasviaiheisia. Tämän Tutkijan valinta -kokonaisuuden esineiden kuvioissa on nähtävillä muun muassa soopeleita, porohärän sarvia, koivunoksia sekä jäniksen korvia. Sukua ja elinympäristöä koskevan tiedon lisäksi joidenkin kuvioiden nimityksillä on myös mansien uskomuksiin kytkeytyviä merkityksiä. Esimerkiksi yhdessä tuohisessa vesisangossa (SU4810:72) on miehenpuolikasta eli vesihiisiä merkitseviä kuviointeja.
U.T. Sireliuksen kehitysteoreettinen kiinnostus kohdistui tuohiesineiden kuvioiden alkuperien ja merkitysten selvittämiseen niiden omakielisten nimien avulla. Hän pyysi myös Artturi Kannistoa kirjaamaan ylös huolella kuvioiden omakieliset nimitykset. Tässä kuvioiden nimien ja alkuperien yhteyden tarkastelussa oli kuitenkin haasteena se, ettei voitu tietää varmasti oliko jokin kuvio nimetty jälkikäteen sen mukaan, mitä se muistuttaa vai oliko kuvion raapustajan tarkoitus kuvata abstraktisti tiettyä muotoa, hahmoa tai objektia. Muun muassa antropologit Berthold Laufer ja Georg Thilenius näkivät todennäköisempänä, että kuvion nimet oli annettu niille vasta jälkikäteen. Vaikka Sirelius päätyi itsekin myöhemmin vastaavanlaiseen tulkintaan, hän yhä uskoi, että nimiin tulisi ornamentiikan tutkimuksessa kiinnittää huomiota. Hän kuitenkin kehotti varovaisuuteen kuvioiden nimien ja alkuperien yhteyksien päättelemisessä.
Tuohiesineiden kuvioista ja nimistä ei voida siis tulkita tai rakentaa systemaattista mansien maailmankatsomuksen merkitysverkostoa, mutta ne kuitenkin antavat monenlaisia viitteitä mansien elinympäristöstä, elinkeinoista, kulttuurista ja arjesta.
Karoliina Valalehto
Valitse kuva saadaksesi lisää tietoa
Lähdekirjallisuus:
Lehtinen, Ildikó 2010: Kalastuksesta kansanpukuihin – kansatieteilijät kentällä. Kenttäretkistä tutkimustiedoksi. 179–211. Uralica Helsingiensia 4. Helsinki 2010
Lehtonen, Juhani 1972. U.T. Sirelius ja kansatiede. Suomen Muinaismuistoyhdistys. Kansatieteellinen Arkisto 23. Helsinki.
Siperia. Taigan ja Tundran kansoja. Ildikó Lehtinen (toim.) Helsinki 2002.
Sirelius, U.T. 1904. Ostjakkien ja wogulien tuohi- ja nahkakoristeita. Helsinki.
Vahter, Tyyni 1953. Obinugrilaisten kansojen koristekuosit. Helsinki.
Vogulien (mansien) kansankulttuuri. Artturi Kanniston kansatieteellisiä muistiinpanoja 1901–1906. Ildikó Lehtinen ja Jenni Sourama (toim.). Suomalais-Ugrilaisen Seuran kansatieteellisiä julkaisuja 17. Helsinki 2007.