Jalkajousi Pohjois-Savosta

Jalkajousi eli varsijousi on jalalla viritettävä, käsijousesta kehitetty ase. Siinä jousen kaari on liitetty poikittain virityskoneistolla varustettuun, puusta veistettyyn varteen. Jalkajousi jännitettiin laittamalla jalkaterä tukin kärjessä olevaan jalustimeen, jonka jälkeen jousen jänne kiinnitettiin koukkupäiseen, juoksupyörälliseen viritystaljaan eli vekaraan. Se oli sidottu ampujan leveään vyöhön, joten ase voitiin virittää suoristamalla selkä. Jousen varressa oli nuolta varten ura (kuurna eli juoni). Jänne vedettiin varressa olevaan, akselilla varustettuun, luusta valmistettuun pyörään eli rahkaan, joka laukaistiin varren alapuolella olevalla pitkällä rautaisella liipaisimella.

Jousen kaari tehtiin aluksi yhdestä puusta, mutta myöhemmin yhdistelemällä eri puulajeja sekä käyttämällä kaaren vatsapuolella luulevyjä jäykkyyttä parantamassa. Parhaina puulajeina pidettiin vaahteraa ja marjakuusta. Kehityksen loppuvaiheessa kaarien materiaaliksi yleistyi teräs. Sellaisella jousella ammuttu nuoli lensi jopa 400 metrin päähän ja osumatarkasti 100-150 metriä. Jänne oli tehty pellavasta tai hampusta, joskus myös hirven tai lampaan suolista tehdystä punoksesta.

Euroopassa varsijousi oli suosittu ja tehokas sota-ase. Keskiajan kuluessa se omaksuttiin yleiseen käyttöön myös Suomessa, jossa se säilyi talonpoikaisena metsästysaseena käytössä 1800-luvulle saakka. Perinteinen suomalainen tyyli käyttää jalkajousta oli ampua "lonkalta". Jousen varsi asetettiin olkapään sijasta kainaloon, ja asetta pidetään vinossa kulmassa niin, että nuolen kärki oli silmän korkeudella. Harjaantunut ampuja osui tälläkin tyylillä tarkasti maaliin eikä ase ei potkaissut kipeästi olkapäähän, kuten olalta ammuttaessa.

Jalkajousella metsästettiin myös isoja petoeläimiä, mutta pääasiassa pienempiä turkiseläimiä, kuten oravia ja näätiä. Nuolia oli kahta päätyyppiä. Terävä, usein rautakärkinen nuoli oli käytössä petoeläinten pyynnissä, ja saalieläimen arvokasta nahkaa vahingoittamaton tylppäkärkinen vasama (kolkka, mukka) pienten turkiseläinten metsästyksessä. Kolkkapojat olivat metsästäjän apulaisia, joiden tehtävänä oli kolkutella puitten runkoja oravien liikkeelle saamiseksi sekä etsiä maahan pudonneet kolkat ja oravat.

Kuukauden esineenä on viritystaljalla ja taidokkaasti koristelluilla peuran- tai poronluisilla lyötteillä varustettu teräskaarinen jalkajousi Pohjois-Savosta 1800-luvulta. Utajärveläisessä vasamatelineessä on Pohjois-Savosta sekä Kainuusta ja Perä-Pohjolasta saatuja tylppäpäisiä vasamia. Näillä seuduilla jalkajousen käyttö metsästysaseena säilyi Suomessa pisimpään.

Risto Hakomäki