Kappa eli haarikka Lavansaaresta

"Herra Tohtori. Täältä on saatavana runsaasti hyvin hyvää tavaraa, mutta se on vähän kallista. - - - Lähetän nyt ensimmäisen lähetyksen. Aion koukkia täältä talteen kaiken arvokkaan. - - - Kunnioittavasti tervehtien V. Rikkonen"

Näin kirjoitti maisteri V. Rikkonen Lavansaaresta Helsinkiin, Suomen kansallismuseoon tohtori T. I. Itkoselle 23.11.1936. Mainittu lähetys, joka merkittiin museossa diaariin tammikuun 5. päivänä vuonna 1937, sisälsi 13 lavansaarelaisilta ostettua esinettä, eikä raha ollut esteenä: Kansallismuseo osti ne kokoelmiinsa Rikkosen niistä maksamalla hinnalla. Vuosien 1937 ja 1938 aikana Rikkoselta ostettiin vielä kolme muutakin erää hänen Lavansaaresta hankkimiaan esineitä, yhteensä nuo neljä erää sisälsivät 48 esinettä.

Lisäksi hän myi museolle 125 Lavansaaresta ottamaansa valokuvaa, aiheina lähinnä kalastus, hylkeenpyynti ja rakennukset. Hän oli liikkeellä hyvään aikaan, sillä lokakuussa 1939 sodan uhatessa lavansaarelaiset evakuoitiin ensimmäisen kerran, ja rauhanteossa vuonna 1944 Lavansaari muiden Suomeen kuuluneiden itäisen Suomenlahden ulkosaarten tavoin liitettiin Neuvostoliittoon.

Kuvien esittämä haarikka eli kertakappa on lavansaarelaisen Eero Kääriän (kirkonkirjoissa Erik Thomasson Kääriä, 1814-1887) tyttärelleen Anna Pietta (oik. Beata) Kääriälle (syntynyt 25.5.1852) häälahjaksi tekemä. Haarikka lienee valmistunut 18. maaliskuuta 1874, jonka päivämäärän tekijä on kaivertanut sen pohjaan. Hääpäivä oli 31. maaliskuuta. Avioliitto jäi melko lyhyeksi: aviomies Tomas Bertilsson (myöskin sukunimeltään Kääriä) hukkui lokakuussa 1879.

Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmaan on talletettu 285 runoa Lavansaaresta. Niistä viisi on 83-vuotiaan Anna Pietta Kääriän vuonna 1935 esittämiä, Aili Laihon muistiinmerkitsemiä. Tässä yksi niistä, hääruno:

Sulhokkaine, nuorukkaine,
Rahakassa kaunokkaine!
Kui sie vienet meiltä neion
Ja talutat meiltä tamman,
Neuvo neitoo vuotehessa,
Sano sammalhuonehessa,
Älä kuuluta kujalla,
Naurattele naapurissa!
Älä lyö yhestä syystä
Eikä kaikkia kahesta!
Jos sie meijä neitoajamme,
Jos neittä hyvin pitänet,
Tule toisin meille käymää,
Jos sie taarii tavotat,
Oluttuoppi tuotanee,
Jos neittä pahoin pitänet,
Jos sie taarii tavotat,
Vesituoppi tuotanee.
Älä lyö yhestä syystä,
Älä kaikkia kahesta,
Jos särkee parin patoja,
Toisen parin tuoppiloja. (SKVR XIII2: 4508)

Runonkeruuta seuraavan vuoden syksyllä 84-vuotias Anna Pietta Kääriä myi V. Rikkosen kautta Kansallismuseolle tuon häälahjakappansa sekä toisen isänsä tekemän puuesineen, pesukartun eli sotkukartun, ja kaksi sarkakauhtanaa. Ensimmäisessä Rikkosen seuraavana vuonna toimittamassa esine-erässä on vielä kaksi häneltä ostettua hänen isänsä tekemää esinettä, vakkanen ja verkkoharkki. Pesukartun lavassa ja harkin varressa on vuosiluku 1855 ja Kääriän puumerkki. Ne Eero Kääriä on tehnyt ollessaan Krimin sodan (Oolannin sodan) aikana evakossa Inkerissä. Anna Pietta Kääriä kuoli 90-vuotiaana 22.3.1943 Lavansaaressa, jonne asukkaat olivat palanneet välirauhan aikana. Hänet haudattiin mantereelle, Kymin Metsäkulman hautausmaalle.

Sanalla haarikka tarkoitetaan yleisesti kaksi- tai yksikorvaista puista juoma-astiaa. Joskus sana rajataan tarkoittamaan vain kaksikorvaisia astioita. Osmo Vuoriston mukaan kaakkoissuomalainen yksikorvainen kappa on yksi haarikkatyyppi. Toinen haarikan yleinen ja laajalle levinnyt nimitys on tuoppi, jota käytettiin Lavansaaressakin. Haarikkaa on käytetty mallasjuomien ja maitojuomien juoma-astiana niin, että Etelä-Suomessa siitä on juotu nimenomaan mallasjuomia, kun taas pohjoisessa sitä on käytetty yksinomaan maitotuotteille. Välissä olevalla vyöhykkeellä sitä on käytetty kumpaankin tarkoitukseen. Se on ollut sekä arkinen käyttöesine että juhlissa käytetty. Hienoimmat ja koristelluimmat haarikat ovat luonnollisesti nimenomaan juhla-astioita. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä Eero rallattelee jouluna:

Iloitkaat ja riemuitkaat,
Nyt on meillä joulu;
Nyt on oltta ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut;
Ammeet täynnä, ammeet täynnä,
Haarikat ja kiulut!

Lavansaarella ja muilla Suomenlahden ulkosaarilla kappa oli nimenomaan mallasjuoma-astia. Kun isä teki tyttärelleen sellaisen häälahjaksi, sen voi olettaa olleen juuri juhlakäyttöön tarkoitettu. Erityisesti häihin valmistetuista haarikoista on melko niukasti tietoja. Häihin liittyvä haarikka tai kappa on seremoniallinen juoma-astia, josta on juhlan aikana juotu olutta, taaria tai kaljaa. Eteläkarjalaista imelletyistä ruisleivistä valmistettua mallasjuomaa tarkoittava taari-sana mainitaan Anna Pietta Kääriänkin häärunossa.

Kappaan on saatettu myös kerätä vierailta hääparille rahaa. Vaalimo Hannulan Lavansaari-kirjassa kerrotaan laajasti häiden kulusta, ja kertomukseen sisältyy pari mainintaa kaljastakin: "...anoppi tarjosi kädessään olevasta tuopista morsiamelle kaljaryypyn, ja kun morsian kaiken tämän palkkioksi antoi anopille korean kudotun vyön, sai hän mennä hääpöytään sulhasen kanssa." - "Häitä varten 'pantiin kaljaa', joka käytettiin niin vahvasti, ettei vahvimmankaan miehen tarvinnut juoda sitä montaa tuoppia tullakseen ympäripäihinsä."

Astian korkeus ulkopuolelta mitattuna on 14 cm. Kaksoispohjan vuoksi sisäkorkeus on vain 11,5 cm. Ulkohalkaisija on 21-21,5 cm, sisähalkaisija 19-19,5 cm (astia ei siis ole täysin pyöreä). Korva on korkeudeltaan 12 cm, esineen suurin korkeus (korvan kohdalta) on 25 cm. Sen vetoisuus on noin 3 litraa. Astia on tehty kimpitekniikalla, luultavasti katajasta. Vanteita on kaksi, ylempi lähellä yläreunaa, alempi on ollut yläpohjan korkeudella mutta astian kuivuessa valahtanut alemmas. Astian ulkoreunaa kiertää kaksi noin sentin läpimittaisten mustien renkaiden riviä.

Antti Metsänkylä

Kirjallisuutta:

Hannula Vaalimo 1947. Lavansaari. Historian pohjalle rakentuva kertomus "Suomenlahden selkäsaaresta". Forssa.

Sirelius U. T. 1989. Suomen kansanomaista kulttuuria. Esineellisen kansatieteen tuloksia I. Uusintapainos.

Talve Ilmar 1996. Suomenlahden ulkosaarten kansankulttuuri 1800-luvun loppupuolelta talvisotaan. Teoksessa Suomenlahden ulkosaaret Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Jyväskylä.

Vuoristo Osmo 1978. Suomalaiset haarikka-astiat. Kansatieteellinen arkisto 29. Helsinki.