Talvinen maisema - Elias Muukan öljymaalaus 1924
Kuukauden esine - Helmikuu 2011
Tunnetuin suomalainen talvisten maisemien kuvaaja lienee Pekka Halonen, vaikka myös muilla maamme taiteen ns. kultakauden taiteilijoiden noin vuosien 1880-1910 tuotannossa Suomen talvi on mukana jollakin tavalla. Elias Muukan vuonna 1924 maalaama versio samasta suositusta teemasta jatkaa kultakauden taiteen perinteitä.
Maisemamaalari Elias Muukka (1853-1938) oli syntynyt Lemillä ja harrasti piirtämistä jo lapsena Viipurissa. Hän opiskeli taidetta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä 1874-1877, Düsseldorfissa 1877-1879 ja Pariisissa 1880-1881. Vuonna 1846 perustetun Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu oli ainoa laitos Suomessa, jossa oli mahdollista saada ammattimaista opetusta kuvataiteissa. Muukka itse toimi myöhemmin opettajana useissa kouluissa. Hänet palkittiin kunniamaininnalla Pariisin maailmannäyttelyssä 1889. Neljä vuotta oheisen talvimaiseman maalaamisen jälkeen hänelle myönnettiin professorin arvonimi.
Koska Suomen kansallismuseo on kulttuurihistoriallinen museo, sen tehtävänä on esitellä ensisijaisesti Suomen historiaa 9 000 vuoden ajalta. Museo ei siksi kerää taidetta taiteen vuoksi, eikä myöskään "vanhoja mestareita". Kokoelmiin kuuluva pieni ryhmä varhaista maalaustaidetta on tullut pääasiassa viiden eri yksityiskokoelman mukana, jotka on lahjoitettu museolle 1920-1960-luvuilla.
Se, että Kansallismuseo on kulttuurihistoriallinen museo, ei silti tarkoita sitä, ettei se keräisi taidetta. Millaista taidetta museo sitten kerää? Tärkeitä kohteita ovat muotokuvat ja muotokuvaminiatyyrit nimeltä tunnetuista suomalaisista henkilöistä, samoin topografiset eli maan pinnanmuotoja kuvaavat kuvat Suomesta. Mielenkiinto näiden suhteen kohdistuu erityisesti ennen 1800-luvun puoltaväliä tehtyihin teoksiin, ts. aikaan ennen valokuvan keksimistä.
Tästä huolimatta historiallisissa kokoelmissa - jotka kattavat ajan keskiajalta nykypäivään - on vanhaa ulkomaista maalaustaidetta noin 60 teosta. Huomattavin yksittäinen kokoelma taidetta on pääasiassa 1800-luvun kotimaista taidetta käsittävä, professori, runoilija Fredrik Cygnaeuksen kokoama, ja Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevassa huvilassa, Cygnaeuksen galleriassa, kesäisin esillä oleva kokoelma, yksi Suomen vanhimmista taidemuseoista.
Cygnaeuksen gallerian huomattavin talviaiheinen maalaus on Albert Edelfeltin Poltettu kylä vuodelta 1879, jossa luminen maisema luo kehykset Nuijasodan aikaisen 1500-luvun draaman kuvaukselle. Cygnaeuksen galleriassa on Elias Muukan maalaus Kuutamoinen talvimaisema Lemiltä (1877), maisema taiteilijan synnynpaikkakunnalta.
Muukan maalaus on taideteoksena hyvin perinteinen, eikä sitä ole otettu kokoelmiin siksi, että se olisi maisemakuvana dokumentaarinen eli taltioiva. Vaatimaton ja arkipäiväinen versio suomalaisille tutusta aihepiiristä kertoo omalta osaltaan aiheen läheisyydestä, kotoisuudesta ja turvallisuudesta. Ajalle tyypillinen kehys tekee taulusta syntyajankohdastaan oivallisesti kertovan ja sille tyypillisen esineen.
Jouni Kuurne
-
2024
-
2023
-
2022
-
2021
-
2020
-
2019
-
2018
-
2017
-
2016
-
2015
-
2014
-
2013
-
2012
-
2011
- Uuno Soldan: Se talvinen tarina
- Punakaartilaisen käyttämä sotilaskypärä vuodelta 1918
- Jalallinen malja Armfeltin kokoelmasta
- Karttapallo
- Jakob De la Gardien muotokuva 1600-luvulta
- Chiffomanie-työ 1800-luvulta
- Satula 1600-luvulta
- Kaulasuojus 1700-luvun alusta
- Kauppiaan muotokuva vuodelta 1848
- Pappa-Tunturi-mopo - Tunturi Automat 1977
- Talvinen maisema - Elias Muukan öljymaalaus 1924
- Pienoislipasto nukelle, lapselle, kauppiaalle vai kisällille?
-
2010
-
2009
-
2008
-
2007
-
2006
-
2005
-
2004
-
2003
-
2002