Käärmeen mahti

Talonpoikaisessa vuotuiskierrossa syyskuun katsottiin tuovan syksyn tullessaan. Se merkitsi myös rajapyykkiä useiden maataloustöiden suhteen: pelloilta siirryttiin jo osittain pihapiiriin ja karja tuotiin laitumilta navetan suojiin, sadonkorjuu saatettiin päätökseen ja naisväki aloitti talviset käsityöt. Syksyn viileys aiheutti muutoksia myös ympäröivässä luonnossa. Syys-Matin (21.9.) jälkeen käärmeiden katsottiin vetäytyneen talvisijoilleen, eikä niitä tarvinnut enää pelätä.

Suhtautuminen käärmeisiin oli talonpoikaisyhteiskunnassa kahtalainen: käärme nähtiin toisaalta pelkoa herättävänä uhkana, josta puhuttiin vain kiertoilmauksin, toisaalta taas käärme toimi kodin suojelijana turvaten talon menestyksen. Vanhan kansan käsityksen mukaan käärme sisälsi väkeä, tuonpuoleista voimaa, ja siten käärmeen ja sen osien uskottiin toimivan mm. voimallisina lääkeaineina: käärmeen selkäranka auttoi pistoon ja vilutautiin, käärmeen rasva puolestaan lievitti pakotuksia ja tuskia, käärmeen nahka paransi ruusun ja ajokset, käärmeen hampaat ja pään luut taas kelpasivat hyvin monenlaisiksi taikaesineiksi. Mikäli tulevan talven aikana mieli käyttää käärmeitä lääkintään, tuli ne vanhan uskomuksen mukaan ottaa juuri syyskuussa, viikolla johon Syys-Matin päivä osui.

Käärmeeseen on liittynyt hyvin paljon myös muunkaltaisia kansanuskomuksia. Käärmeen väen uskottiin parantavan pyydysten ja aseiden tehoa sekä suojaavan kätkyessä makaavaa lasta naapurin pahalta silmältä. Mikäli tappoi käärmeen, jolla oli sammakko tai lintu suussaan ja onnistui ne erottamaan, sai osakseen parantajan kyvyn. Jos uivalta käärmeeltä sai temmatuksi heinänkorren suusta, takasi tämä varman voiton, mikäli joutui käräjille. Käärmeen avulla uskottiin voitavan tuottaa myös vahinkoa nostamalla karhu naapurin karjan kimppuun. Käärmeestä luettiin myös ennusmerkkejä, sen pihaan ilmestyminen merkitsi kuolemaa ja sen näkeminen unessa ennusti sekin jotain pahaa. Käärmeiden uskottiin myös vartioivan aarnihautoja ja toimivan tietäjien apueläiminä.

Etenkin itäisen Suomen ja Karjalan kertomusperinteessä esiintyy ns. elättikäärme, joka lienee meillä balttilaista lainaa. Tämä perinne liittyy erityisesti maitotalouteen, karjan hyvinvointiin ja tuottavuuteen. Ruokitun käärmeen rooli liittyi myös talon menestyksen ja sadon turvaamiseen. Elättikäärmeitä ruokittiin vastalypsetyllä lehmän maidolla. Jos elättikäärme surmattiin, uskottiin sen johtavan karjaonnen menetykseen ja talon parhaan lehmän kuolemaan. Elättikäärmeiden asuinpaikoiksi on usein mainittu kivimuodostumat, vanhat saunarakennukset ja talon uunin alustat. Nämä olivat kansanuskossa yhteyspaikkoja tuonpuoleiseen maailmaan.

Kun käärmeitä keväällä nähtiin suuria määriä, uskottiin niiden pitävän käräjiä. Niiden uskottiin silloin selvittävän keskinäisiä asioitaan ja suunnittelevan tulevan kesän oleskelupaikkoja. Käräjillä käärmeet asettuivat piiriin, päät piirin keskustaan päin. Sileä, pyöreähkö, hieman kananmunaa pienempi ns. käärmeenkäräjäkivi oli piirin keskellä. Se lähetettiin kiertämään pitkin piiriä käärmeeltä toiselle. Jokaisen käärmeen oli purtava siihen hampaillaan merkki. Kruunupäinen käärmeiden kuningas valvoi toimitusta. Uskottiin, että mikäli sattui kohtaamaan käärmeiden käräjät ja jos onnistui saamaan käräjäkiven haltuunsa, tiesi omistavansa tehokkaan taikavälineen. Se toimi turvana vaarallisissa hankkeissa sekä suojasi hääkulkuetta ja ruumissaattoa. Tarina kuningaskäärmeen kultaisesta kruunusta lienee saanut alkunsa tarhakäärmeiden keltaisista, niskassa olevista ja selvästi erottuvista täplistä.

Raamatun syntiinlankeemustarinasta on juontanut juurensa uskomus siitä, että käärmeen tappaminen on kristityn velvollisuus. Kristinuskon myötä käärmettä alettiin pitää pirun luomuksena ja kavalimpana kaikista eläimistä maan päällä. Käärmeen tappamiseen liittyi monia uskomuksia: ”Jos tappoi käärmeen sai 9 syntiä anteeksi, mutta jos jätti tappamatta sai 9 syntiä lisää”. Jokaisen tuli myös eläessään tappaa ainakin yksi käärme, ”muuten Jumala panee taivaassa tappamaan käärmeen pikkusormella”.

Nykyisin sekä ranta- että kangaskäärme ovat Suomessa rauhoitettuja. Kyy on ainoa Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä matelija, jota ei toistaiseksi ole vielä rauhoitettu. Sen kanta on jyrkässä laskussa.

Raila Kataja

Kirjallisuutta:

Huvinen Juha 2014. Kodinhaltija, noidan liittolainen ja Tuonelan musta peto. Elätti- ja haltijakäärmetarinat ikkunana suomalaiseen käärmeperinteeseen. Turun yliopisto, uskontotiede. talonpoikaiskulttuurisäätiö.fi/images/j-huvinen-gradu.pdf (viitattu 11.8.2021)

Pulkkinen Risto 2014. Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin. Helsinki, Gaudeamus.

Pulkkinen Risto & Stina Lindfors 2016. Suomalaisen kansanuskon sanakirja. Helsinki, Gaudeamus.

Vilkuna Kustaa 2002 (1950). Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Helsinki, Otava.