Inkeriläisten historia ja identiteetit esillä Kansallismuseossa

Näyttelyt, Museot

Inkerinsuomalaisten identiteetit ennen ja nyt piirtyvät esiin Meeri Koutaniemen valokuvissa sekä Lea Pakkasen ja hänen isänsä Santeri Pakkasen kertomassa ja itse eletyssä historiassa ja haastatteluissa. Kansallismuseossa 24.1.-19.4.2020 oleva näyttely avaa inkeriläisten kohtaloa sekä tarkastelee historian ja identiteetin suhdetta.

Miltä omasta kulttuuriperimästä vaikeneminen tuntuu? Entä miten vaikeneminen muuttuu unohdukseksi?

Näyttelyssä inkerinsuomalaiset 33-vuotiaasta lapsena Suomeen paluumuuttaneesta Greete Puttasta 93-vuotiaaseen inkeriläiseen sotaveteraaniin Juho Savolaiseen saavat äänen muotokuvien rinnalla. Muotokuvat käyvät vuoropuheluun Siperian karkotusten vankileirimaisemissa ja Inkerinmaan autioissa kylissä otettujen dokumentaaristen valokuvien kanssa. Hylätyt kaivokset ja vankiparakit, kauniina ja karuina, todistavat jotain sellaista, mitä historiankirjoitus harvoin tavoittaa.

”Näyttely avaa tärkeällä tavalla inkerinsuomalaisten historiaa ja identiteettiä. Emme tunne inkerinsuomalaisten vaiheita hyvin, vaikka ne liittyvät kiinteästi maamme historiaan. Meeri Koutaniemen sekä Lea ja Santeri Pakkasen luoma kokonaisuus saa meidät pysähtymään vaiettujen muistojen ja kohtaloiden äärelle”, Suomen kansallismuseon ylijohtaja, vt. Museoviraston pääjohtaja Elina Anttila sanoo.

Näyttelyn esineistö on Suomen kansallismuseon, Kansallisarkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmista sekä yksityishenkilöiltä. Arkistokuvat ovat Museoviraston kuvakokoelmista. Ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä ovat esimerkiksi inkeriläisen matematiikanopettaja Amalia Suden lakanoille kirjoitetut ja neuvostovuosina patjaan kätketyt muistelmat vuosista vankileireillä ja karkotuksessa. Jatkosodan ajaksi Suomeen paenneiden ja myöhemmin Neuvostoliittoon palanneen inkeriläisperheen isäntäperheelleen jättämä hiussolki kantaa mukanaan suurta tarinaa, kuten myös toisen inkeriläissuvun mukana karkotuspaikasta toiseen kulkenut raamattu. Inkeriläisten aapinen, Punalippu-lehti ja rehabilitaatiotodistukset kertovat inkeriläisten kansallistunteesta ja aktivoitumisesta 1980-luvun Neuvostoliitossa.

Kenttämatkat konkretisoivat julmuudet

Näyttelyn materiaali on kerätty Pakkasten ja Koutaniemen tekemillä kenttätyömatkoilla Inkerinmaalla, Jakutiassa ja Keski-Siperiassa sekä ympäri Suomea asuvien inkeriläisten keskuudessa.

"Matkat karkotusten ja vankileirien maisemiin konkretisoivat inkeriläisiin kohdistetun julmuuden hätkähdyttävällä tavalla. Karuus, kylmyys, pakkotyö. Noissa paikoissa ihmisarvolle ei ollut sijaa”, näyttelyn käsikirjoittaja Lea Pakkanen sanoo.

Inkeriläiset kohtasivat Neuvostoliitossa vainoja erityisesti 1920–1950-luvuilla. Karkotukset, teloitukset ja vankileirit sekä suomen kielen ja luterilaisen uskonnon kieltäminen tyhjensivät lähes 140 000 inkerinsuomalaisen kylät ja tuhosivat niiden kulttuurin.

’Hei hei mummo, älä ikävoi meitä’

Mutta keitä historian aikana Ruotsin, Venäjän ja Neuvostoliiton hallitsemalla Inkerinmaan alueella eläneet inkerinsuomalaiset olivat ja ovat? Millaisia kokemuksia ja muistoja inkerinsuomalaiset kantavat mukanaan? Miten inkerinsuomalaisuus näkyy tämän päivän nuorissa?

”Harva suomalainen tietää, keitä inkerinsuomalaiset ovat ja kuinka heidän menneisyytensä on tärkeä osa suomalaisuuden historiaa. Ylläpidetty hiljaisuus on luonut haavan, joka ei parane, ennen kuin tapahtumat tuodaan niin inkerinsuomalaisten kuin suomalaisten tietoon ja tunnustettavaksi”, summaa valokuvaaja Meeri Koutaniemi.

Inkerinsuomalaisten historia on eri aikoina ollut poliittisesti arka aihe niin Suomessa, Venäjällä, kuin Neuvostoliitossa. Huhtikuun 10. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto ilmaisi suorassa Ajankohtaisen kakkosen tv-lähetyksessä, että inkerinsuomalaisia voidaan pitää ulkosuomalaisina paluumuuttajina. Vuosien 1990–2016 aikana Suomeen saapui yli kolmekymmentä tuhatta inkeriläistä entisen Neuvostoliiton alueilta.

Seitsemänvuotiaan Lea Pakkasen mummolleen saunan oveen raapustamat sanat ’hei hei mummo, älä ikävöi meitä’ ovat pieni palanen Suomessa asuvan 50 000–70 000 inkeriläisen historiaa ja identiteettiä.

Kuva: Meeri Koutaniemi