Amuletit - loihtijakivi, karhunhammas ja karhunkynsi

Kuukauden esine - Huhtikuu 2010

Sant Yrjänä, pyhä ritari
pane sinun piskis ja koiras kahleisiin
suviöistä talviöihin,
ja kun minun karjani kulkee kangasmaita,
niin kulje sinä korpimaita,
ja kun minun karjani kulkee korpimaita,
kulje sinä kangasmaita.
(Noormarkku)

Metsän ukko, halliparta,
metsän kuulusa kuningas,
kun sinä kuulet karjan kellon,
paneu maata mättähälle,
kätke kyntes´ karvoihisi.

(Kuusamo)

Huhtikuu oli aikaa, jolloin varauduttiin lähestyvään laidunkauteen. Karja oli siirtymässä navetan suojista laitumille, missä petoeläinten, susien ja karhujen, hyökkäykset olivat alituisena uhkana. Laidunkauden turvaamiseen pyrittiin siten vaikuttamaan monin eri keinoin.

Yrjön eli Jyrin päivä, 23. huhtikuuta oli perinteisesti ensimmäinen karjan uloslaskupäivä. Kyseisenä päivänä vuonna 303 kuollut Pyhä Georgios eli Pyhä Yrjänä auttoi legendojen mukaan maanviljelijöitä ja karjanhoitajia suojelemalla karjaa karhuilta ja sitomalla Jyrin päivänä kiinni sudet, joiden uskottiin olevan hänen koiriaan.

Vanhan sanonnan mukaan Jyrki kantaa lehmät vaikka selässään. Jyrin päivä osuu varhaiseen kevääseen, jolloin maassa oli usein vielä lunta ja vedet jäässä. Karjan uloslaskuperinteestä pyrittiin kuitenkin pitämään kiinni, vaikka vain päästämällä lehmät hetkeksi pimeästä navetasta jaloittelemaan ja ajamalla ne sitten takaisin sisään. Kesälahdelta muistiin kirjatun tavan mukaan karja käytettiin Jyrin päivänä ainakin kaivolla juomassa. Jos kevät oli edennyt tavallista hitaammin, saatettiin karjan uloslaskua siirtää muutamalla viikolla kuitenkin niin, että se sattui samalle viikonpäivälle kuin varsinainen Jyrin päivä.

Jyrin päivän aattoyöstä on käytetty myös nimitystä huutoyö, sillä kaikkinainen meluaminen, huutaminen, ampuminen ja torvien soittaminen petoeläinten karkottamiseksi kuului perinteeseen jo 1600-luvulla. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa oli tapana, että paimenet varhain Jyrin päivän aamuna kulkivat soittamassa leppätorvia ja pukinsarvia.

He nousivat kallioille ja mäille puhaltamaan neljään ilmansuuntaan. Tällöin paimenten sanottiin soittavan suden suun kiinni, ettei se tekisi karjalle vahinkoa kesällä. Keski-Pohjanmaalta tunnetaan puolestaan ns. jyrynajon perinne, missä lapset Jyrin päivänä juoksivat kelloja soittaen ja meluten ympäri taloja ja lähimetsiä. Savossa ja Koillis-Pohjanmaalla mukana olivat myös aikuiset.

Laitumelle päästettäviä eläimiä pyrittiin suojaamaan myös erilaisten amulettien avulla. Näissä suojeluskaluissa uskottiin piilevän voimaa, joka pitäisi pedot loitolla. Mitä harvinaisempi tai poikkeavampi esine oli, sitä väkevämpi oli sen voima.

Erityisen pyhä eläin muinaisille suomalaisille oli karhu, jonka osien uskottiin sisältävän osan pedon voimasta ja sielusta. Karhun hampaita pidettiin hyvin tehokkaina suojeluskaluina, jotka pelkällä olemassaolollaan suojelivat omistajaansa. Niinpä karhun hampaita käytettiin myös suojaamaan karjaa sen lähtiessa navetan suojista metsälaitumille, metsän kuninkaan valtakuntaan:

Kun lehmät ovat laskettavat laitumelle niin pitää panna 9 karhun hammasta lehmän kellon kantimeen, niin että ne näkyvät. Kun sitten karhu tulee ja näkee ne, niin se ei koske karjaan. (Keuruu)

Paimenilla oli pussissaan karhun kynsiä ja karhun hampaita. Kun näin karhulta oli parhaat aseet pois otettu, ei sen pitänyt karjaan pystyä. (Lammi)

Keväällä kun lehmät ja hevoset laskettiin laitumelle, kierrettiin ne kolmesti vakalla, jossa oli mm. karhun torahammas. (Kalvola)

Kuvassa näkyvät esineet ovat liittyneet karjan suojaamiseen laitumelle laskettaessa. Reikäkivi, ns. loihtijakivi on peräisin Jaakkimasta. Se sidottiin keväällä lehmän kaulaan, "ettei koskisi metsän elävä". Karhun hammas on Laukaan Raivolasta ja se ripustettiin hevosen kuolaimiin laitumelle laskettaessa. Karhun kynsi on peräisin Sääksmäeltä.

Raila Kataja

Kirjallisuutta:

Hautala Jouko 1974. Vanhat merkkipäivät. Hämeenlinna.

Rantasalo A. V. 1933-1934. Suomen kansan muinaisia taikoja IV. Karjataikoja I-III. Tampere.

Sihvo Pirkko 1986. Mull on kourat kontiolta. Loitsuja ja taikoja. Rauma.

Vilkuna Kustaa 1978. Vuotuinen ajantieto. Keuruu.