Kantele Korpiselästä

"Kantele, jonka Wäinämöinen jätti kansallemme perinnöksi on nimenomaan Suomen soitto. Se onkin niin sulosointuinen kuin niiden laululintujen äänet, joita kesä-iltoina ja öinä maamme kauniissa luonnossa ihailemme."

Theodor Schvindt: Luettelo Suomen Ylioppilas-osakuntain kansatieteellisistä kokoelmista, 1893.

Kalevalan viimeisessä runossa Väinämöinen ennen lähtöään vaskisella veneellä maan ja taivaan väliin "jätti kantelon jälille, soiton Suomelle sorean, kansalle ilon ikuisen, laulut suuret lapsillensa". Samalla vakiintui kanteleen asema perisuomalaisena soittimena, joka nähtiin nousevan, yhtenäisen Suomen kansan symbolina ja uljaan suomalaisen menneisyyden kuvastajana.

Kantele ei kuitenkaan ole alkuperältään yksinomaan suomalainen, vaan samantyyppisiä soittimia on tavattu itämerensuomalaisten kansojen ohella myös balttilaisilla ja venäläisillä. Näiden soitinten historia ulottuu parin tuhannen vuoden taakse.

Kanteleen vanhinta tyyppiä edustavat viisikieliset kanteleet, jotka valmistettiin puusta kovertamalla. Kovertaminen voitiin tehdä kanteleen alapuolelta, jolloin erillistä pohjalautaa ei aina tarvittu. Yleisemmin koppa kuitenkin koverrettiin päältäpäin ja se peitettiin kannella, joka sidottiin tuohivanteella. Kanteen veistettiin ääniaukkoja. Kielet, jotka alun perin olivat jouhi- tai jännekieliä, kiinnitettiin toisesta päästään puisiin viritystappeihin ja toisesta päästään kanteleen ponnessa olevaan metallivartaaseen. Kanteleen rakennuspuuna käytettiin kuusta, mäntyä, haapaa ja leppää. Koivupuu ei soinut yhtä hyvin, minkä vuoksi sitä käytettiin ainoastaan kanteleen tappeihin.

Kansanomaista kanteletta käytettiin paitsi laulun säestyksessä myös itsenäisenä soolosoittimena ja jopa kirkkosoittimena. 1800-luvulla kanteleen kielten lukumäärä alkoi vähitellen lisääntyä, soittimen koko kasvoi, sen ääni voimistui ja soittotapa alkoi muuttua melodisesta soinnulliseksi. Kantele alkoi näin kehittyä taidesoittimeksi.

Pisimpään kansanomainen kantele säilyi Itä-Suomessa. 1800-luvun lopulla kanteleet olivat kuitenkin sielläkin jo käyneet harvinaisiksi. Osaltaan niiden väistymiseen olivat vaikuttaneet sekä uskonnolliset herätysliikkeet että kansanmusiikissa alaa vallanneet viulu, klarinetti ja harmonikka.

Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluvan 12-kielisen kanteleen osti Theodor Schvindt esinekeruumatkallaan Korpiselän Ristisalmesta Karjalasta vuonna 1893. Soitin kuului taitavalle kanteleensoittajalle, metsänvartija Hilppa (Filip) Vornaselle (1849-1920), joka oli Korpiselkäin Vornasten tunnettua runonlaulajien ja metsästäjien sukua.

Raila Kataja