Keinutuoli

Keinutuoli on englantilais-amerikkalainen keksintö. Atlantin takana, Bostonin seudulla, 1760-luvulla varustettiin englantilaistyyppinen ns. Windsor-tuoli ohuilla pitkittäisillä jalaksilla. Ohutjalkaista ja -jalaksista keinutuolia nimitetään sen vuoksi Boston-tuoliksi. Englannissa oli tuoleihin lisätty jalaksia jo 1700-luvun alkupuolella.

Kotiinpalaavat ruotsalaiset siirtolaiset toivat keinutuolin mukanaan, ja vähitellen se levisi Ahvenanmaan kautta Suomeenkin, aluksi maan lounais- ja länsiosiin. Keinutoli oli silloin varakkaiden kaupunkikotien huonekalu, maaseudulle se levisi 1800-luvun toisella puoliskolla.

Länsi-Suomessa merkittävimmät keinutuolien valmistuskeskukset syntyivät Nakkilaan ja Urjalaan. Aluksi keinutuolien valmistus oli kotiteollisuustyyppinen sivuelinkeino, myöhemmin siitä tuli ammattikäsityötä. Bostonilaisesta tuolista kehittyi kummassakin pitäjässä oma tyyppinsä, jotka tunnetaan lyhyesti nakkilalaisena ja urjalalaisena tyyppinä.

Nakkilalaisessa keinutuolissa oli aluksi selkänojana karmilaudan alapuolella kaksi vaakasuoraa välilautaa, jotka oli koristeltu biedermeier-tyylisillä leikkauksilla. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä selkänoja alettiin tehdä ohuista pystysuorista pinnoista. Urjalalaiselle keinutuolille on selkänojan pystypinnojen ohella tyypillistä jalkojen ja niiden välisten tukipuiden sekä käsinojien tukipuiden runsas sorvauskoristelu. Kansanomaisista keinutuolimalleista on mainittava vielä kahdenistuttava, joka yleistyi myös Itä-Suomessa 1800-luvulla.

Vuosisadan vaihteessa Joensuun seudulla alettiin valmistaa ns. shaker-tyyppisiä keinutuoleja. Se on alun perin amerikkalainen tuolimalli. Joensuuhun oli kulkeutunut yksi sellainen Englannista, ja se antoi sysäyksen niiden valmistuksen aloittamiselle. Ne ovat aivan eri näköisiä kuin nakkilalaiset ja urjalalaiset, suoralinjaisia, lyhytjalaksisia, niiden selkänoja on pysty ja korkea ja istuin verhoiltu nahalla, myöhemmin myös sametilla. Helene Schjerfbeck on kuvannut shaker-tyyppisen keinutuolin maalauksissaan Min mor (1902) ja Arbeterska (1903).

Suomalainen huonekaluteollisuus on valmistanut olemassa olonsa aikana mitä moninaisimpia keinutuolimalleja, joista monet ovat olleet myös hyvin suosittuja. Erikseen on syytä mainita Sokevan valmistamat rottinkiset Emma- ja Ville-keinutuolit, joita löytyy niin kesämökeiltä kuin vanhusten palvelutaloista.

Keinutuoli oli pitkälle 1900-luvulle status- eli ylellisyysesine, jota kaikki eivät pystyneet hankkimaan. Niin talonpoikaistaloissa kuin kaupunkikodeissa se on usein ollut mukavin ja arvokkain istuin, isännän tai emännän paikka, jonka tarjoaminen vieraan istuimeksi on osoittanut kunnioitusta ja arvonantoa.

Antti Metsänkylä