Jouhisukat Rautjärveltä

Jouhilangasta kinnasneulalla valmistetut lyhytvartiset sukat ovat peräisin Rautjärveltä. Esineiden saantitiedoissa mainitaan niiden olleen kalamiesten käytössä ja erityisesti nuotalla ollessa käytettyjä. Saantitiedoissa kerrotaan: "Kun jouhikassukka kastui, niin se tuli niin lämpimäks', ettei kylmä päässyt".

Alinna jaloissa oli villasukat, sitten jouhikassukat ja niiden päällä virsut. Sukat hankki Suomen kansallismuseon kokoelmiin kansatieteellisen osaston intendentti Tyyni Vahter virkamatkallaan vuonna 1935. Niiden sanotaan löytyneen yhdessä samasta materiaalista valmistettujen kintaiden kanssa erään talon tallin vintiltä, joten ne eivät ilmeisesti enää olleet käytössä.

Talvinuottakalastus lienee vakiinnuttanut asemansa etelä- ja lounaissaaristossa jo 1400-luvulla. 1500-luvulta lähtien sitä harjoitettiin myös suurilla sisävesillä mm. Hämeessä ja Savossa. Turun lähellä on paikannimenä säilynyt talvikalastuksesta muistona talvinuotan nimi airisto. 1900-luvulle tultaessa talvinuotasta kehittyi merialueilla silakan suurpyynnin menetelmä ja sisävesillä muikun. Viime vuosikymmeninä sen merkitys on vähentynyt, mutta nuottaus jatkuu edelleen mm. Rymättylän seudulla ja Oulujärvellä. Sisävesillä sitä käytetään nykyisin myös hoitokalastuksen osana sekä elämysmatkailun ohjelmana.

Talvinuottaus on kovaa työtä ankarissa olosuhteissa ja se on vaatinut erikoisvarusteita paitsi tekniikan, myös vaatetuksen osalta. Olaus Magnus (1495-1557) on ensimmäinen, joka kuvaa talvinuottausta kirjassaan Pohjoisten kansojen historia vuodelta 1555. Olaus Magnus kuvaa jäällä käytettyjä varusteita mainiten, että jalkoihin laitettiin puukengät, joissa oli kolmikulmaiset rautapiikit pohjissa. Tämän tyyppiset jääkengät säilyivät Rymättylän seudulla käytössä 1900-luvulle saakka. Edelleen kirjoittaja jatkaa, että ellei kalastajalla ollut tällaisia raudoitettuja jalkineita käytettävissään, "hän kulkee myös sukkasillaan vakaasti ja ilman kaatumisen pelkoa". Lieneekö jalassa silloin olleet jouhisukat?

Vettä hylkiviä jouhia käytettiin nuottavaatteiden materiaalina yleisesti. Jouhikintaita eli jouhikkaita on kokoelmissa useampi pari eri puolilta maata. Monet niistä ovat kinnasneulalla valmistettuja. Materiaaleina mainitaan hevosen jouhet tai karvat, lehmän häntäjouhet tai vuohenkarvat. Joskus jouhet tai karvat on sekoitettu villaan. Myös hiuksia on käytetty villan seassa: tällainen kinnaspari on kokoelmiin tallennettu Rymättylästä. Kokoelmiin kuuluu myös siankarvoista tehty takki, nuottanuttu, joka on peräisin Joutsasta.

Pirkko Madetoja