Ellan Edelfeltin pariisilaispuku

Jugend oli tyylillisesti rajoittunut ja lyhytaikainen (noin 1895-1905) tyylisuunta, joka pani suuren painon viivojen ja värien voimalle. Se oli ennen kaikkea lineaarinen tyyli niin maalaustaiteessa kuin myös arkkitehtuurissa ja sovelletuissa taiteissa. Huikeimmillaan ihanteena oli ikään kuin itsestään kasvanut muoto.

Tšekkiläinen jugendtaiteilija Alfons Mucha loi erityisesti julisteissaan oksamaisen naisihanteen siroine vartaloineen ja sitä verhoavine kangaspoimutelmineen. Naisten vapautumispyrkimykset koettiin uhkana ja vielä toistaiseksi oli rimpuiltava korsetissa, vaikka moderni elämä kutsui pyörän selkään ja vapauteen.

Juuri tyylin lineaarisuus kiemurtelevine kasviaiheineen siirtyi helpoimmin naisenpukuun. Erityisesti iltapuvuissa kangas verhosi pehmeinä poimuina naisen joutsenkaarille pakotettua vartaloa. Taustalla voi tunnistaa keskiajan valuvalinjaisen puvun, rokokoon epäsymmetrian ja barokin runsauden vaikutuksia. Päälle asettuivat sitten epäsymmetriset poimutelmat ja kirjailut, joissa usein esiintyi ajan rakastamia iiriksiä, unikkoja, pitkiä varsia ja lehtiä yhtenä mylläkkänä. Vuosisadanvaihteessa oli vallalla kaksi suuntaa: korsetilla aikaansaatu S-linjainen kaksiosainen puku ja vartaloa myötäilevä yksimittainen prinsessalinjapuku.

Joutsenkaarien ja koristetulvan rinnalle vastapainoksi syntyi Saksassa väljästi laskeutuva empirelinjainen ns. reformipuku, jonka kannattajat taistelivat naisen vartalon ja muunkin vapauden puolesta. Taiteellisten ja esteettisten ratkaisujen puolestapuhujat, kuten Alfred Mohrbutter, olivat sitä mieltä, että asun ylenpalttisten yksityiskohtien alle katoaa väistämättä kauneimmankin naisen kauneus. Pelkkä koristelu itsetarkoituksena ei käy, vaan pyrkimyksenä on korostaa tai häivyttää henkilön linjoja. Pukumuodin vaihteluja säätelee pitkälti ihmisvartalon rajallisuus. Tosin naisvartaloa on muovattu ja kuristettu haluttuun suuntaan vuosisatojen ajan.

Tärkein väline tässä kamppailussa on ollut korsetti, jota uusi vuosisata alkoi ponnekkaasti vastustaa naisen vapautta kahlitsevana vaatekappaleena. Samaa kangasta oleva yläosan ja sileän hameen käsittävä puku oli edelleen etusijalla naisten puvustossa, tosin käytännöllinen pusero- ja hameyhdistelmä oli saanut jalansijaa tasaveroisena arkiasuna esimerkiksi pyöräilyasuna.

Suora ja ryhdikäs tiimalasilinja alkoi 1890-luvun loppua kohden muuttua pehmeämmäksi, varsinaisena jugendmuotona pidetyksi S-linjaksi. Vartalot taipuivat kuuluisalle joutsenkaarelle ja pukujen leikkaukset muuttuivat. Hameesta tuli entistä kapeampi, lantiota korostava ja helmasta poimuileva kellohame. Se piteni, kunnes oli 1900-luvun ensivuosina myös edestä maata laahaavan pitkä.

Kahisevat frou-frou-taftialushameet olivat usein erityisen kauniita, mutta samalla petollisen hauraita. Puvun suora ja pehmeästi laskeutuva miehusta syntyi leikkaamalla etukappaleet sivuilta juuri vyötärölle ulottuviksi mutta keskeltä edestä hieman pidemmäksi ja poimuttamalla vyötärönauhaan. Selkäkappale oli lyhyt ja vartalonmyötäinen. Lineaarisuutta korostava oli erityisesti hihamalli, jossa kyynärpään alapuolelta levenevä hiha poimutettiin rannekkeeseen.

Useimmiten yläosissa oli luilla tuettu vuori. Tämän lisäksi pukua tuki altapäin vatsan latistava korsetti, joka työnsi rintaa eteenpäin ja lantiota taaksepäin. Valuvat kangaspoimut kätkivät siten alleen tiukkaan paketoidun, lähes liikuntakyvyttömän naisvartalon. Muodin yleisilme oli vaalean pastellisävyinen. Eloa kokonaiskuvaan toivat hienostuneet väriyhdistelmät yksityiskohdissa.

Suomen kansallismuseon kokoelmissa on useita sekä kotimaisten että ulkomaisten muotisalonkien valmistamia pukuja jugendajalta. Joukkoon mahtuu muutamia morsiuspukujakin. Näitä vertailemalla saa käsityksen, minkälaiseksi suomalaisnaisten puvusto oli muotoutunut muotilehtien ja muiden kansainvälisten yhteyksien välityksellä.

Taiteilija Albert Edelfeltin puolison Anna Elise (Ellan) Edelfeltin (o.s. de la Chapelle, 1857-1921) pariisilaisesta Maison Berthier -muotiliikkeestä vuosisadanvaihteessa mahdollisesti matkallaan maailmannäyttelyyn hankkima puku ei varmastikaan varjostanut vapaaherrattaren, aikanaan Helsingin kauneimpiin kuuluneen naisen, viehätysvoimaa. Boleromaisen yläosan ja hameen käsittävän puvun sanotaan olevan merveilleux-silkkiä, mikä viittaa pehmeään satiinimaiseen kangaslaatuun. Kuosina on siniharmaita ja valkoisia raitoja sekä pallokuvioita.

Yläosan etukappaleet on leikattu boleron tapaan ja miehustan pussi poimutettu pukukankaasta laskostettuun vyömäiseen kaistaleeseen. Pitkien hihojen suut kaartuvat vinosti alas, kyynärtaipeessa on runsas poimutus. Etumus on pliseerattua sifonkia, jonka alta kuultaa vedenturkoosi satiini. Pystykaulus, hartiakaulus, kalvosimet ja osa boleroa on toteutettu samaan tapaan. Applikaationauhat, jotka on osin kirjailtu silkillä ja chenillellä, kiertävät boleron etureunoja sekä kauluksen hartiapaloja.

Pitkissä rannekkeissa on kaksi nauhaa. Hame on edestä sileä, vain hiuslaskoskaistan alapuolelta hieman poimutettu. Takana helman väljyys on koottu keskelle laahukseksi, jossa kangas on leikattu poikkisuuntaan. Puku on vuorattu beigellä kahisevalla silkkiripsillä. Yläosa on tuettu alaosastaan 11 luulla. Vuoren ompeleet on tehty ajan henkeen kirkkaan vihreällä kuten valmistajan merkintäkin. Tukiluut on taidokkaasti upotettu miehustan vuoriin, ja kaikki ompeleet sietävät päivänvalon. Hameen vuorissa on monta, osin kovitettua ja villanauhalla huoliteltua rimpsua.

Suomen kansallismuseon tutkituista puvuista tämä vastaa eniten käsitystä ajan kansainvälisestä muotipuvusta. Siniharmaa-valkokirjava silkki luo graafisen neutraalin taustan miehustan sifongin alta kuultavan vedenturkoosin satiinin, beigenväristen tyllipitsinauhojen sekä mustilla ketjupistoilla tehostettujen applikaatiokukkien punan ja vaaleanvihreän chenillen yhdistelmälle. Koko värimaailma on varsin mielenkiintoinen. Vartalonmukaisen puvun linjakkuus ja etenkin selkäpuolen pitsien aikaansaama pystyraitaisuus yhdessä laahuksen poimujen kanssa sekä hihojen ja etumuksen pussit tähtäävät jugendmaiseen lopputulokseen.

Koko yleisilme on täynnä erilaisten linjojen leikkiä. Pitsit, pliseeraukset, hihojen ja helman hiuslaskokset, applikaatiokukkien mustat metallilankaääriviivat milloin kiemurtelevat milloin suorina alleviivaavat pituusvaikutelmaa. Kellokukkamaisesti alas kaartuvat helmat yhdessä laahuksen kierteisyyden kanssa tehostavat puvun epäsymmetristä ilmettä. Ranskalaisten aikakaudesta käyttämä nimitys Belle époque, kaunis aika, kuvaa hyvin tämän puvun herättämiä mielikuvia.

Outi Flander