Tavallisin, metsästyksessä käytetty bumerangi (VK4918:65), joka usein tehdään keihäsakaasiasta. Arrerntet. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto 2017.

Bumerangi

Kuukauden esine - Joulukuu 2018

Viime vuosina alkuperäiskansojen kiinnostus omaa, museoissa säilytettävää kulttuuriperintöään kohtaan on lisääntynyt. Kesäkuussa 2018 ryhmä Australian aboriginaaleja kävi Kansallismuseossa katsomassa yleisetnografisiin kokoelmiin kuuluvia arrernte-esineitä, jotka on ostettu Saksasta Leipzigin Museum für Völkerkundesta 1913.

Koska Saksalla oli laajoja siirtomaita, saksalaisissa museoissa on paljon etnografista esineistöä. Ylijäämä on voitu aikoinaan myydä ja saada siten varoja uusiin retkikuntiin ja hankintoihin. Kokoelman VK4918:1−232 on kerännyt luterilainen lähetyssaarnaaja Oskar Liebler tehdessään Australiassa lähetystyötä vuosina 1910 –1913 ja yli sata esineistä on Australian keskiosien arrernte-alkuperäiskansalta. Arrernteista käytetään myös nimiä aranda ja arunta, ja he olivat alun perin metsästäjä-keräilijöitä, jotka elivät ja liikkuivat rajatun alueen sisällä puolipysyvien leirien välillä. Heidät on jaettu itä-, länsi- ja etelä-arrernteihin mm. kielten/murteiden perusteella. Liebler on kerännyt kokoelmansa pääasiassa länsi-arrernteilta.

Arrernte-kokoelmassa on paljon rituaaliesineitä tai muuten sensitiivistä aineistoa, jota ei ole tarkoitettu yhteisön ulkopuolisille, eikä varsinkaan naisille, edes nähtäväksi. Siksi kuukauden esineeksi valikoitui esine, josta Australia tunnetaan kaikkialla: ”Se tuli bumerangina takaisin”.

Bumerangeja ei kuitenkaan ole ollut kaikkialla Australiassa, esimerkiksi Tasmaniassa tai Cape Yorkin niemimaalla niitä ei käytetty lainkaan. Bumerangi on puinen litteähkö ja kaareva ilmassa pyörivä heittoase, joka iskee saaliiseen joko tappaen tai tainnuttaen sen siten, että metsästäjä ehtii paikalle lopettamaan eläimen. Varsinaiseen metsästykseen käytetyt bumerangit ovat raskaita, eivätkä ne palaa heittäjälleen. Yhden bumerangityypin päässä on koukku, ja muotonsa perusteella sitä sanotaan joutsenkaula, nokka tai numero 7 -bumerangiksi. Se ei ole metsästys- vaan taisteluase ja sitä on käytetty myös lyömäaseena lähitaistelussa. Tällöin sitä pidetään kuin hakkua, ja koukku toimii teränä.  Taistelussa vihollinen käytti omaa bumerangia, taistelunuijaa tai kilpeä pysäyttääkseen häntä kohden heitetyn bumerangin. Tällöin bumerangin koukku tarttui nuijan varteen tai kilven tai bumerangin reunaan, ja sen varsi pyörähti ympäri lyöden vihollista takaraivoon tai muualle päähän.

Takaisin palaavan bumerangin pitää olla tietyllä tavoin kaartuva ja pituussuuntaisesti kiertynyt, jotta sillä on tarvittavat aerodynaamiset ominaisuudet. Se on usein edellisiä lyhyempi ja keskellä on jyrkkä mutka, mutta bumerangin ulkonäöstä on vaikea sanoa, kumpaa lajia se on. Taitavasti heitettynä se kiertää korkealla ilmassa melko kauas ja palaa laajassa kaaressa takaisin heittopaikkaansa, ellei se osu mihinkään heitettäessä. Sitä on käytetty linnunmetsästyksessä, myös siten, että bumerangilla on ajettu linnut lentoon ja sitten pyydystetty ne keihäällä.  Palaavia bumerangeja on alun perin tehty vain Australian itärannikolla ja muutamilla muilla alueilla, kuten Kimberleyssä Luoteis-Australiassa leikkimielisiksi taidonnäytteiksi. Muutkin kuin noiden alueiden aboriginaaliryhmät alkoivat kuitenkin tehdä palaavia bumerangeja jo 1950-luvulla turisteille, jotka halusivat niitä matkamuistoiksi.

 Heli Lahdentausta

Lähteet:

Abbie A.A. 1969. The Original Australians, Frederick Muller Ltd., London.

Davidson, D.S. Australian Throwing-sticks, Throwing-clubs, and Boomerangs. American Anthropologist 3/1936. Vol 38 (1), s. 76 – 100.

Spencer, Baldwin ja Gillen, F.J. 1899. The Native Tribes of Central Australia, Dover Publications, New York.

Vk4918 73 Iso
Numero 7 -tyyppinen koukkubumerangi (VK4918:73), taisteluase. Arrerntet. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto 2017.
Kuva 3 Vk 6447 7
Esimerkki pienemmästä ja käyrästä palaavasta bumerangista (VK6447:7). Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto 2008.